Silmissään lensi sinisiä perhosia

Minne autot kokoontuvat todella todella lähelle toisiaan

Sylkikaskaiden fanaattinen marssi

Käärmeensyljen meskaali-invaasio

Hän istui parvekkeella sinisessä
aamutakissaan ja männyt katsoivat hänen vapaasti
roikkuvaa elintään. Lempeä tuuli puhalsi niissä.
Metsä on edelleen kaunis hän ajatteli ja kumartui
katsomaan sitä kaiteen yli joka oli hienovaraisesti
muotoiltu juuri hänen ruumistaan varten. Mitä
jumalallinen on jos sitä verrataan nenään, saatika
sitten kymmeneen nenään. Johannes Kastajallahan
oli nahkainen esiliina kupeillaan ennen kuin heinäsirkat
söivät hänet. Naiset ovat talvella pukeutuneet paksuihin
turkkeihin. He menevät niissä turkeissaan kauppoihin
ja ostavat sitä ja tätä. He haisevat turkeiltaan. Heidän
kiihkonsa, sanoinkuvaamaton kiihkonsa noiden
turkisten sisällä. Heidän kylmäverinen kiihkonsa
noiden lämmittävien turkisten sisällä.
Niitty jonka keskellä on kypsien hedelmien painosta
värisevä hedelmäpuu. Eikö niitty ole resistentti
noille hedelmille? Minusta on hienoa, että
joku on onneton, hän ajatteli. Onnettomuus,
niin sanoakseni, on edellytys rakkaudelle,
ja rakkaus on edellytys, hän pohti hiukan
ja asetti itsensä ja elimensä parempaan
asentoon, on edellytys sille, että tulee talvi
ja naiset pukeutuvat turkiksiin. Hän hieroi
käsiään yhteen tyytyväisenä.
Jos naisella on pienet korvat, hän ajatteli,
silloin hänellä on raskaat korvakorut. Vastaavasti:
mikäli naisella on suuret korvat, ja hänen
ajatuksensa alkoi harhailla. Sydämen jyly
lihan porttein takaa, aallot jotk' pyöreille
rinnoille lyövät, suut toistens' keskeen
kiertyvät oudot vääntyneet kaarimuodot,
raakaöljyä pisartippuvat kipsiuumat
jotk' houreisiin mielen saattelevat.
Hän otti esiin raipan ja iski itseään
kerran kunnolla selkään synnyttääkseen
hiljaisuuden. Sitten hän paistoi sianlihaa
ja hapankaalia ja jatkoi ajatteluaan.
Hänen suustaan tulee ulos tällainen ääni, ja hän koetti
toistaa sitä, joka koostuu tuhansista osasista,
eräänlaisista langoista, jotka pitävät maailman
koossa tai venyttävät sitä. Hän ajatteli kuin
holtiton ja sitten ryntäsi paistinpannun luo;
ei, juuri sopivasti, vaikka savu on jo kohonnut
otsan tasalle. Sielu ja sen vartijaluonne mitä
tulee hapankaaliin ja paistuvaan lihaan, hän
sanoi vakaasti. Tytön kasvot, vaaleansininen taivas.
Valkeat jalat, heidän hattunsa jotka pyörretuuli sieppaa
ja nostaa ylös kohti planeettoja. Hän lopetti pureksimisen
ja kuunteli. Hiiret. Heidän poikasensa ja heidän
äitinsä. Synnyttävät loputtomasti, synnyttämisen
ääni joka on niin lohdullinen. Klop. Hiiri putoaa
lattialle ja vikisee. Hiiren äiti nostaa sen niskasta
ja asettaa rinnalleen. Pyöreä rinta, valkea kuin
sumuinen siankärsämöpelto, tai tumma kuin
mustien unikkojen pelto myrskyssä

Olen tullut sakaaleihin

Pitäisi saavuttaa sopiva puolitajuisuuden tila

Tämä on jalkapuolten bulevardi, tuo on pääpuolten bulevardi

Vittu, ehkä minun täytyy laittaa kukkia päähäni

Orfeus ja Kristus yhdessä rock-konsertissa

Vittu, takaisin pannuun

Onpa elegantti lastauslaituri

Veikkaus: Tour de Francen voittaa joku onneton

Roikuin puussa kuuden vuosikymmenen ajan

Luonnollisen raskas luonnontieteilijäherrasmies

Eläimet ruokitaan kahdeksalta

Kun suuress' mahonkihuoneess' henkens' noinmuinoin lepattaa

Oh, hänhän oli kuunnellut kritiikkiä Fichten filosofiasta takaapäin

Filosofisessa korttipelissä voi oksentaa ässän

Pitäisikö minun kasvattaa itselleni mongolialaisviikset, kenties, hyvinkin

Maalarin oppipoikaa makaa selällään tuijottaen taivaalle eikä välitä siitä että hyönteiset hukkuvat hänen maalipurkkeihinsa

Joutilaisuus on vaarallisin vihollinen sille jolla on rehevä mielikuvitus

Pettyneellä ja narisevalla äänellä: et ole suorassa, Arvid, et ole suorassa

Tässä on kartta välille sylkykykuppi ja sateenvarjoteline

Hänellä oli vaaleat hiukset, oikeudenmukaiset kulmakarvat ja oikeudenmukaiset silmäripset

Koirat hyökkäsivät kimppuuni, räjähti, ja sitten pidin puheeni

Julius Caesar Julius Caesar kirjoitettuna kaikkialla sen sata kertaa ja väliin muutamia kertoja Isä Nooak

Hänen nimensä on Merkityksetön tekijä

Omistettu Titanicille

Yksitoikkoista ikuista pyhää huminaa ja pörinää

Ota lasi vodkaa, että mato kuolee

Toivotan teille hyvää huomenta, mihin aikaan tahansa vain toivottekin

Kunnon saksalaiset lounaalla, ikävyyksiä tiedossa

Kuolleen isoäitini nimeen vannon tämän, hän osasi paistaa vatruskoita

Minulla on kunnia sanoa että en voi puhua kauniisti

Hän on mies joka tupakoitsee omin käsin

Mistähän minä saisin hyvän miekan ja huotran että voisin kuljeskella tuolla kaupungilla

Olisi kaunista, olisi kovin kaunista jos tänään puuttuisi jotakin, tai jos tapahtuisi jotakin sellaista mitä ei pitäisi, esimerkiksi putoaisin ikkunasta tai tuolilta, tai teeni olisi pilaantunut

Whiskyä ja shampoota, siinä tämä päivä

Jumala varjelkoon, olin purra kieleeni

Mitä tänään, syntymäpäiväkö, ei, vielä parempaa, maailmanloppuko, ei sekään

Säädyttömyyden kaava

Tuntematon jumala konepellin alla

Voi salaperäinen ironisti

Lähes kaikki ihmiset Sveitsissä tuntevat vaikeaa hammaskipua, se johtuu heidän pitkästä ja eläväisestä leuastaan

Hän koskettaa meitä kuin suuri kenkä

Tuon edellisen voisi kaivertaa Harley-Davidsonin tankkiin

Henki vain on mitä on

Älä itke lintuseni, viranomainen on aina kanssasi

Säälimätön päättäväisyys kun kohtaan naisellista lempeyttä

Säälimätön päättäväisyys tilatessani kahvia

Säälimätön päättäväisyys rulettipöydän ääressä

Säälimätön päättäväisyys elämän eri tilanteissa olkoon voimani

Minulla on inhoa

Pääsiäisenä minulla oli hyvin kummallisia nkemyskiä

Linnuilla pitää olla siipiraudat

Hän joutui odottelemaan rauhanpyrkimyksiä työhuoneessaan muutaman vuoden

Siitä pääni alkoi pursuilla ja vietin erään elämäni onnellisimmista päivistä

Vihastuksissani heitin itseni Kantin filosofian keskeen

Filosofien tapa on aina johdattaa keskustelu sydänsairauksiin

Olen jo kauan sitten tullut siihen ikään jossa minun pitäisi tietää jotakin

Lienee parasta siirtyä determinismiin tämän illan osalta

Useimmiten olen rakastava

Asun Teurastajan kadulla, vieritä tynnyri pois oven edestä kun tulet vieraisille

Olen pahoillani, etten ole vilpitön irlantilainen

Uskon että olen aivan ennallaan

Jos joku ei minua ymmärrä – ei se ole yllätys. Jos vain ymmärrän

Hän oli kotoisin jostakin kuusesta

Hänen äänensä nousi ja laski koko ajan hupaisasti niin että en oikeastaan muista hänestä muuta

Eilen tapasin erään miehen, hän oli saippuatehtailija ja hänen nimensä oli Pulsnitz

Joidenkin autojen moottori on kovin miellyttävä

Voisin alkaa kirjoittaa typeriä sepustuksia, jotka aina alkaisivat "minun mieleni mielestä" ja tuota suloista ja koomisen johdattelevaa lausahdusta käytettäisiin pitkin poikin aiemmin ja myöhemmin ja minusta tulisi maankuulu ja miljonääri ja voisin ostaa huvilan ja metsästää näkymättömiä lintuja

Kaikki ryyppäsivät hyvinvointijuomia

Helvetin Schäkespeare

Miehet muuttuivat sioiksi koska he halusivat olla sikoja siinä Kirken edessä

En ole onneton enkä kuitenkaan liian onnellinen

Röyhkeät tarjoilijat, konnat, tuovat mitä tahansa pyytääkin

Runoilijoiden suurimpana vikana kai yleensä on se että he haluavat pukeutua naisen edessä

Ruokasalini on lumenvalkoinen ja sitä rytmittää herkkä kulta

Sitten lounas ja lounaan jälkeen korttipeli kastanjapuun alla

Onko vesi kuun tyttöystävä

Kautta puun ja rakkauden

Terveisiä huonolta eikä aina niin nuorelta runoilijalta

Seison maan päällä: tämä on pointtini

Kaikki kadehtivat jotain typerää

En oikeastaan syö hyönteisiä mutta eivät ne häiritse minua

Mielummin syön kolme päivää kun yritän lähteä vaaralliseen yritykseen olla tyylikäs

Elämä olisi kovin tuskallista, jos minun pitäisi olla hieno, upea ja tyylikäs

Mutta se tekee minut onnelliseksi

Asun autiossa vanhassa talossa, eräänlaisessa tuhossa

Hän vastustaa köyhiä kaikin tavoin, hän vastustaa köyhiä sängyssäkin ja vaimonsa kanssa

Kehui minua pahasti

Syö puukolla, paholainen

Hänen sotilasuransa ei ollut loistava ura

Salvukukko, paahdettua jänistä ja omenapiirakkaa

Käsi, ojenna pontikkaa

Koirien visuaalinen vetovoima. Grateful Deadin hengellinen johtaja. 53-vuotiaan rokkarin sydän takavarikoitiin hänen vierailtuaan päihdehuoltokeskuksessa. Senkin jälkeen hän toimi rehellisyyden ja toivon johtotähtenä. Hän tunnusti, että astui lavalle ainoastaan sen vuoksi, että tarvitsi käteistä. Keskustelutaitoinen tytär, ylemmän keskiluokan vanhemmat. Tyypillistä spaghetti-improvisaatiota sekoitettuna bluegrassiin ja folkbluesiin. Pullollinen Palestiinan vapautusarmeijaa ja kolmisenkymmentä helmeä hävyllä. Vaihda pölynimuri arkilliseen happoa. Vanha radikaali opettaa estetiikkaa yliopistossa. Kasvot jotka piilottavat itsensä nähtäväksi ja muuta samankaltaista vittupaskaa. Tarina vaaleanpunaisista kengännauhoista. Kuolleiden talo on jaettu kahtia. Kapteeni Trippi etsii kitaraansa. Suloinen valo. Lensimme lentokentälle tajuissamme. Vuorityttösen suloiset todistajankyyneleet. Makea valo. Lentokentällä meitä oli vastassa kaksi mahtaileva Lincoln Continental limusiinia. Rakastan sinua joka tasolla ja kaikin tavoin. Uusi asuinpaikka, hintaan sisältyy uima-altaan kunnossapito. Ruoka ja vitamiinit. Vaatetus. Kauneushoitolat. Henkilökohtaiset oikeudelliset palkkiot. Kotieläimet. Kalusteet, liinavatteet, kasvit. Tulovero. Kuljetus, autohuolto. Terveys- ja sairauskulut. Karvojen kunnossapito. OIkeuskulut. Yksi iso savuinen samuus. Tuokaa kitarani. Rakastan Marilyniä. Hups, minun täytyy oikaista verojani. Eikö Marilyn siinä yhdessä elokuvassa oikaise veroja. Verot nousevat. Lyonilainen dekadenssi. Korostunut otsaluu. Pesäpallo joka lentää suoraan koiran suuhun. Tämä on tragedia ennen tragediaa. Komedia ennen tragediaa. Ylistys Jumalalle. Suloinen pantava kalvakka nainen. Tautien elossaolo. Moottoritien kermapasta. Haurea korvaton nainen. Malaparten kirurgia. Korvaushoito. Holmenkollen ylhäällä aamuvalossa. Ting-tangeriini harvassa verimatossa.  Valoisat ja mustelmaiset. Elossaolon oppikirja eskimoille. Vain kolme kolmoistulppia ja näkee kultaisen sydämen. Tulinen käsi, kalju agentti ja kultainen tulevaisuus. Me katsoimme sängyn ylitse Koraania. Tooranhohtoinen helluntai. Kullanhinta saa kissat mouruamaan. Kuvanveistäjän korvapuusti. Boriksen tuuttaustuokio. Hän sai parhaan asianajajan ja parhaan klovnin palkinnot samana päivänä. Lausunto: siinä oli jotakin väärin heti alusta alkaen. Mies joka selvisi tuhoisasta metroturmasta ja menetti ainoastaan vasemman korvansa kuulokyvyn. Punajuuria lautasella, likellä keltajuuria. Metronohjaaja etsii täyttymystä. Tunnistamaton suunnittelija joka suunnisti harhaan. Olemme erehtyneet ja pahasti. Olen pahoillani, mutta mikään ei ole väärin. Pesäpalloa kaljuille asianajajille ja heidän koirilleen. Suden pimeä puoli ja koiran valoisa puoli. Nurkanrakentaja teki viimeisen nurkkansa. Ankkatappelu anniskeluravintolassa. Volatiliteetin mestariteos. Espanjalainen teloitus Afrikan Marokossa. Kalifornialainen leikkaus. Hänen rehellisyyspiirakkansa on täynnä hutzpahia. Castro, kuten luvattiin, pisti stereoita pienemmälle. Hänen tyttönsä pisti niitä kovemmalle. Hänen kuolemansa symbolismi ei odota. Symbaalit soivat. Latentti hermostokipu johtaa myöhempiin pieksemisiin. Huorosofia veteraanin psyyken kuvastimena. Kasvot kellarin portaissa. Se shokeerasi jopa jadesilmäisen vanhan ukon. Tärpättiin hukkunut symboloi kaikkia kärpäsiä. Verenvuototauti korjaushuoneessa. En minä tiennyt että musiikki on valtavassa akvaariossa. Tunnelinäön aiheuttavat homehtuneet silmälasit. Metro on nopeampi mutta autot ovat kiiltävämpiä. Jokaisella tytöllä on ainakin yksi juttu. Jokaisessa hutussa on ainakin yksi tyttö.

Maailmankaikkeuden ensimmäinen fyysikko. Pienen paholaisen opetukset. Kersantti joka on kateellinen silmästä. Kersantin kateenkorva. Neito unikkopellolla. Kotimaanlennolla. Kotioepettaja. Kaksintaistelu yksikössä. Synnyin jatkuvasti valepukuiseksi. Äitini teki minuun suuria muutoksia. Olen syntynyt 22. heinäkuuta 1799 talon vieressä, jossa syntyi Robespierre. Kaksivuotiaana, kuten on ilmoitettu, muotoni oli hyvin urheilullinen. Kiskotut korvat, mustat silmät ja repeytyneet vaatteet ja tyynyt. Kahdeksanvuotiaana olin kissojen, koirien ja naapuruston lasten kauhu. Eräässä tavernassa suunnittelin ajoneuvovarkauden. Toisinaan pelkkää leipää, toisinaan piirakoita ja simaa. Hyvä apostoli orgioissa tyttöjen kanssa. Helvetillinen puhetaito. Aioin mennä kävellylle Uuteen Maailmaan. Satama oli tyhjä, ei yhtäkään ryömivää kapteenia tai edes messipoikaa. Vaeltelin ympäriiinsä huolestuneena. Kohtalokas voimistelu. Toiseen jalkaan sidottuna raivoisa kukonpoika. Huijari ja hänen vaimonsa harrastavat nukketeatteria avomaalla. Hän oli niitä joiden sydän syttyy nopeasti ja palaa nopeasti kuin olkilyhde. Voileipälevitteen kehittyminen ja muodonmuutos. Avokätisesti rasvaa pannulle. Hän katseli noita pakaroita, joiden ympärillä valo muutti suuntaansa ja väriään. Satuloi hevoseni ja lähde Itävaltaan. He syövät pöydässään ja pikkelsiä ja muikunmätiä. Leipää, joka on leivottu miekkailun lomassa. Kirkas riistanvartija ja hänen ei niin kirkas vaimonsa. Saksilaisten tauti. Eikö hän painu vuoteeseensa. Lähetti on valkea kuin lumi. Hänen vaimonsa, pyöreärintainen, paitsi autossa, kovassa vauhdissa. Eikö hänen pitänyt jo nousta. Unet paljastavat plagioijan helposti. Unet näyttävät mistä virtsa tulee. En ole mikään upseeri, mutta minussa on haava. Näin hänen vaimonsa sanoi. Giljotiiniorkesteri. Väkijoukko taistelee pimeillä kaduilla ja viimein tulee sinne missä kalaa myydään. Ratsuväen sapeli, ei suinkaan hopeaveitsi hänen rinnuksellaan. Ampuu pistoolilla naisten ja lapsien korvan juuressa. Soita virginaaliasi perkele. Usein orgioiden aikaan hän juoksenteli ympäri kaupunkia laukoen rivoja huomioita. Täällä on minulle liikaa varpaita. Vanha nainen kädessään pitkä keppi. Vapauden jumalatar autiolla kadulla. Tytöt ovat aivan yhtä helppoja kuin aina ennenkin. Hänen tutkimusnäkökulmastaan se on surullista. Santarmeja ja agentteja. Jos on varomaton vesihanan kanssa sinut pidätetään. Kaksi valtavaa mustaa koiraa jotka eivät koskaan jättäneet häntä. Kuoleman hetkellä. Kuka pesee meidät huomenna, sekö joka pesi meidät eilen. Hyvin nimetty asianajaja soihtukulkueessa. Sytyttäkää hänen hiuksensa. Voisin tilata sinulle kokin, suuren veitsen kanssa. Mitä kaulasi siitä sanoisi. Muusikko kaksintaistelussa. Keinutuoliarmeija. Isänmaallinen hullu huilunsoittaja. Sukupuoliradikaalit ovat tuhonneet tämän maan. Nainen, joka on kaikkein intohimoisin tummaverikkö. Suuret silmät jhyvin hartaat. Harras lautanen. Pääni oli raskas ja vatsani sekainen. Kristuksen rauhaa teille vandaalit. Käsiraudat tarkoittavat toivoa. Kaksikymmentä kertaa kikatus. Hautausmaiden viesti on oikeastaan aika yksinkertainen. Älä koskaan tule tänne. Syötä rikoskumppaniasi. Konstaapelit ovat gastronomeja. Nainen on galantti. Koko päivä turkkilaista kahvia ja yö orgioita.

Ei vain hyvät kengät vaan myös hopeasoljet, voi voivoioi

Sinä muistutat minua heinäsuovasta, hän sanoi, josta hevoset repivät tukkoja

Kuuluisa matemaatikko Kala

Miten hän rakastaakaan ihmisiä jotka eivät halua tunnustaa. Hänen silmänsä ovat pelottavan hyvät. Hohtava hymy huulillaan. Ylikomisario sanoo: en valitettavasti, valitettavasti voi palvoa Jumalaa yli kaiken. Täällä asuu hänen veljensä, ylimääräinen henkilö hänen mielestään, tässä kaupungissa, Johannes on hänen nimensä. Hän ei vieraile Johanneksen luona. He tapaavat sattumalta kadulla ja Johannes kävelee voimakkain askelin hänen luokseen ja he pudistavat kättä voimakkaan veljellisesti. Hän on niin paljon vanhempi ja ikäero kahden ihmisen välillä, kahden veljeksen välillä, voi olla ylitsepääsemätön. Ei muuta kuin kampaamokäyttäytymistä. Tulee nainen, joka työntää päänsä ovesta ja kysyy kastikkeenviehkosti: kuka on seuraava, kuka, kerjäläinenkö? Hän on niin kovin säälittävä. Tuoksuvia kukkia huoneessa. Mutta hän ei pidä leikatuista kukista. Johannes oli hyvin onnellinen. Kun näkee hänet, näkee loistoa ja iloa. Mutta poissa on tunne, että tässä seisoo veli, ja hän haluaisi vain iloa, mutta niin ei voi olla. Näin puhui parturi. Nenän koosta ja muodosta voi helposti päätellä henkisyyden asteen. Erottamiskykyinen pöllö. Rekisteröityjen uinuva henki. Nukkuessaan ihminen on lähimpänä Jumalaa. Erittäin tyylikäs pariisilainen ilmiö mutta julma. Köysi joka minua kiristää. Maistan taimenen. Nuori kurtisaani kauniit timantit silmiensä yllä. Vanha hovimies jolla on rubiini nenässään. Hän ei ollut syönyt päivällistä ja siksi osti kimpun orvokkeja. Kuljettaa räjähteitä rattaissaan. Roikkua ripustettuna kirkon kattoon pääsiäisenä tai jouluna. Yöllä kaikki ihmiset ovat harmaita. Kaksi englanninvinttikoiraa taistelee luusta. Miksi he taistelevat. Maailmankaikkeuden vuoksi. Menninkäiset juovat lamppuöljyä, siksi se on taas niin vähissä. Verta vuotava tamma. Sametti joka kaiken imee. Tänä iltana on käärinliinoihin käärittävä hämähäkki. Kovakuoriaiset pitävät siitä että kääpiöt syövät ne. Hölmö joka vähättelee aaltoa. Skottilainen balladi. Olin kiinni sidottu sänkyyni, verhoin takana perhoset leikkivät kuunsäteessä ja kastepisaroin keskellä. Herätä, nukkua. Ja rukoilla kuolleitten puolesta. Koira ulvoo risteyksessä ja miehet pelaavat hevospooloa. Koira on liukastunut kujalla edessä partisaanien. Tässä on minun kieleni kun minua hirtetään, sanoo taidemaalari. Luuttuni iske päähäni. Suutele keltaista partaa. Ilveksen fosforisilmät meitä vaanivat alta oksistojen. Kuninkaiden koossa saa savukkeita ja sänkyjä. Munakas on löysä, rikki, täynnä umpikujia ja liikkuu kohti obsession yötä. Maha epäjumalanpalveluksessa. Hänen sydämensä haudattiin tyhjään pimeään jääkaappiin. Sukuelinten komento. Paahtoleipää ja kahvia. Liha syleilee miekkaa. Popcorn rauhoittaa kuolleet. Siltojen panostaminen, harmaaturskan maku. Kuukautiskierron brunssi, pähkinäinen aromi sekä kamomillajäätee, keitetty keitto keskeytynyt ja tukena kullatut muovihaarukat. Salametsästäkää minut, kenen huuto on tämä.

Pesän kynnyksellä. Thassos eli autiomaassa mehiläisten kanssa. Mehiläiset elivät autiomaassa Thassoksen kanssa. Mehiläisten lempiväri on sininen, kettujen lempiväri on keltainen.  Päihtyneet äänet yleisön joukosta. Hän on nyt hieman vanhempi ja luopunut halusta juosta pää edellä seinään. Ikuisen marssin rytmi. Raatoja roskakoriin. Tsekin filharmoninen orkesteri joka antaa heille selkäsaunan. Tuomioistuinmusiikki. Hurskas kyyhkynen lentää. Minä en ole päällikkö, päällikö on autossa. Smetanakorva. Äänet tulvivat. Huono ystävä – niin hän salli itsensä puhutella itseään – älä kuvittele että tietäisit missä päällikkö on. Hänessä tapahtui jatkuvasti purkauksia, mutta toisaalta hänen luonteensa sai aikaan sellaisia lievennyksiä, että huoleen ei ollut enimmin aihetta. Syksyllä, ilmassa nokipölyä tai vaihtoehtoisesti lintusia, keväällä. Mistä tulee sanonta ahneesta sielusta? Kuoro keskeyttää reippaan hauskan sävelmän, kaiku ja klarinetti, ja helposti hänen selityksensä otetaan vastaan. Autossa, tietysti, nojaamassa vasten penkkiä, joka on sametilla päällystetty. Henkilökohtainen kärsimys ja onni. Tämä täyellisyys, se menee, sama on meidän olla yksin. Kiroilua, uskollisuutta, mustasukkaisuutta, nuorten varhaista hehkua. Siellä polttavat ensimmäiset d-duurisoinnut. Kaksikymmentätuhatta terveen puun latvaa, se rauhoittaa meidän kiehuvaa järkeämme. Autuuden tuulahdus. Hänen voideltu seuraajansa Wagner. Avustaja vapautetaan. Lakeijavaunu. Eihän heillä ole mitään tekemistä. He vain odottavat leipää. Jonakin hetkenä se pudotetaan kattoikkunasta. Sapeli kädessä ja häkissä sininen lintu. Se on kaunis mutta tyhmä. Mitä hän sanoi. Antoi iskuja päähän ja vatsaan. Ruokokepillä. Kiitos päällikön, verraton teko loistaa ja säilyy täydellisenä, vankkumattomana, ja osoittaa sen polun joka on yhtä verraton kuin Thermopylain polut. Sen mitä hän on kärsinyt ja mitä hän joka hetki kärsii voi ymmärtää vain hän, joka on tutustunut tuohon neroon: hellään ja henkistyneeseen, hiljaiseen ja varautuneeseen, vaatimattomaan ja arkaan mieheen, joka on samalla kertaa sekä hätkähdyttävän tavallinen että ihmeellisen ihana, joka rakastaa ihmistä enemmän kuin isä poikiaan tai poika äitiään. Kuin elävä mies sinä hetkenä kun hänestä otetaan valokuva. Hänellä on kovin suuri tarve yölle. Mutta kun yötä haluaa, se ei koskaan tule. Silloin päivä muuttuu yöksi ja yö päiväksi. Hänen asunsa käy todella hyvin yksiin, hän muistuttaa tornia ja huonetta siellä. Tuhat vuotta vanha kieli syntyy hetkessä uudeksi, siitä tulee mölyä ja hiljaisuutta. Hän on näennäisesti huoleton mutta hyvin huomaavainen, kukankaltainen. Kaunis aristokraattinen kaupunkitalo, kaunis nainen, ylpeä ja onnellinen, jolla on hyvin voimakas syömisvietti. Aatelisperhe joka joskus on saanut alkunsa äidin yhdyttyä ketun kanssa. Kova luonnon kaveri poliisivankilassa. Häntä lyödään vatsaan ja kasvoihin, mutta hän säilyy hämmentyneenä yhä edelleen. Hän on hyveellinen, viisas ja jalo. Enemmän verta. Sveitsin alamielisyys. Pankkeja ympäröi sumu joka oli täydellisen kaunis. Pankkivirkailijat ovat keijuja ja heidän sydämensä noudattaa saksan syntaksia. Hänen vanhempansa olivat varakkaita, isä oli kuljetusalalla ja hänellä oli tuhansia hevosia. Miksi, hän ei tiedä.

Hänhän näyttää hilseilevän silkkaa tuoreutta. Puhtaalla leikkauksella on jokainen maailman olento nyt erotettu omaksi itsekseen. Jäljellä on ainoastaan eetteri. Pilvetön taivas. Pianovirtuoosi. Hän muistuttaa pientä, mutta vankkaa jalkapalloilijaa. Heidelbergin taivas. Pimeä. Toisaalta hän liikehtii ympäriinsä kuin heiluri, sortsinlahkeet lepattaen. Hän ei kykene odottamaan sitä, että saa istua flyygelin ääreen ja ruuvata tuolin oikealle korkeudelle. Lyhyesti sanottuna, valkoiset housut, tulevaisuuden bakteerit ja musiikki, pahaenteinen liikehtiminen hänessä itsessään. Bravo, rohkea poika, tuo määrätty diminuendo ja myrkyllisten tippojen lailla tipuskelevat triodit. Inhimillisten intohimojen höyry. Hän nousee ylös ja alkaa taittua alaspäin. Tämä sikari polttaa silmiä. Outo kampaus on ehdottomasti korkeamman maailman asia. Tällaisena hän saattoi nähdä Ladyn tuona päivänä. Lady oli kiertänyt hiuksensa kummalliseksi keoksi, joka koostui palmikoista ja leteistä. Se vaikutti olevan silkka mahdottomuus edes koskaan saada hiusta tuollaiseksi. Hän asui kaasulaitoksen vieressä. Kenties yksi kipinä, ja kaikki oli räjähtänyt henkiseksi myrskyksi ja se oli aiheuttanut tämän. Hänen huoneessaan oli posliinininen kaappikello. Kellon vieressä oli rumpu, ja rumpua vasten nojasi jonkinlainen pirullinen hahmo, kenties jonkin alkuperäiskansan veistos. Seinillä oli kuvia: kalpeita kasvoja, käärmeitä. Mikä tuo on, hän kysyi häneltä astuessaan sisään. Kynnyksenvartija, hän sanoi kepeästi. Kaikki on selkeää kuin musta nainen joka istuu lootuksen varjossa. Hyviä ystäviä, rikkaita perheitä, nuoret miehet savukkeineen. Petos josta ei tarvitse puhua. He seisoskelevat ja syövät voileipiä. Mies on herkkä otus. Miten hän kuvailee opettajaa luokkahuoneessa. Hiusten riipiminen viettelevästi. Tämä vetoaa mieleen loputtomiin vaikka ei olisikaan kaunista. Akustinen terveys. Kirkkauden merenrantahuvila, siellä hän rakastaa ja palvoo tosiasioita. Hän on kiinnostunut kuormasta, ei hyveistä. Synnynnäinen kuristusote. Jossain lähellä Frankfurtin kuuluu laulu saksanpaimenkoiran. Pieni pariisilainen vierelläni, ei enää hajuvettä, ei hammaslankaa, ei mitään. Synnyinmaan pehmeä piano. Nyt riittää. He seisovat kadulla. Heitä ympäröi tuore vuoristoilma. Vuohien maaninen tanssi rosoisilla kallioilla. Kovin paljoa ei voi odottaa jos kaikki tapahtuu pianon, penkin ja nuottitelineen välissä. Ah Mahler, olen se itse, hän itkee hiljaa. Hän kaatuu. Punainen veri virtaa hänen suustaan ja peittää kaiken. Minä kuolen nyt, hän sanoo. Voi, sanoo ystävä. Nopeasti nämä sanat. Orkesteri tyhjenee. Huippukokous ja yhteinen viha Gustav Mahleria kohtaan. Surumarssi alkaa. Rakeinen trumpetti. Mahler on vienyt naisemme, kaikki valittavat. Hän on vienyt ajatuksemme, työmme, egomme, ulkonäkömme, parhaat ystävämme. Huippukokous jossa uikutetaan. Jumalat rakastavat ihmisuhreja, se heidän puolestaan voidaan sanoa.

Eläinlääkärit ovat parempia leikkaamaan ihmisiä kuin ihmislääkärit, sillä he eivät oleta. Theresa Welch Fossum: Chirurgie der Kleintiere. Kissa on hyvä nukuttaa ennen kuin siltä leikkaa karvat operoitavalta alueelta. Myötäkarvaan, mahdollisimman terävällä höylällä. Instrumenttien desinfiointi vähintään 70 % alkoholilla vähintään 10 minuutin ajan. Infektioista suurin osa kyetään estämään noudattamalla ammattijärjestön suosituksia. Vaisto on asia, jota ei suinkaan pidä ohittaa tai jättää huomioimatta. Kissan aivot ovat golfpallonkokoiset, mutta on turha miettiä niiden suhdetta ihmisaivojen kokoon. Hän on viettänyt tänä kesänä monet iltapäivänsä lasten kanssa. Kaunis armollinen nainen, jonka hän oli tuntenut jo muutamien viikkojen ajan, kutsui hänet huvilalleen lähelle Heidelbergiä. Huvilan ympärillä laidunsivat kosherpeurat, joiden kaviot jättivät maahan tyypillisiä jälkiä. Pikkupoika painoi nyrkkinsä yhteen noista jäljistä, käänsi kasvonsa taivaalle ja huusi. Lanka-aitoja ja rasvamöhkäleitä, jossakin täällä piilotettuja luita ja ruumiita. Nainen tiesi, että kymmenen vuotta on pitkä aika ja sinä aikana on helppo unohtaa liikaa lapsuudestaan. Naisella oli kaksi lasta, hassu pieni tyttö ja rohkea, hoikka poika, jotka liikkuvat miltei aina toistensa seurassa. Instrumenttien desinfiointi, ei rukouksia vaikka nekin puhdistavat. Entäpä sitten lieventävät asianhaarat. Huvilan ympärillä kasvoi lieventäviä puita, kuisti oli lieventävä lasi-ikkunoineen ja perhosineen ja paarmoineen, jotka jäivät sen sisälle vangiksi. Pikkutyttö otti niitä kiinni peloissaan ja varovasti ja vapautti ne nauraen. Tassu joka ojentuu nenää kohti, kynnet jotka piiloistaan työntyvät. Mikro-organismit ja niiden kulkeutuminen. Palenijk, C: Infection control. Geelimuotoinen desinfiointiaine ja sen helpostikäsiteltävyys ja tehokkuus verrattuna pumpuliin imeytettyyn desinfiointiaineeseen. Jokainen ihmislääkäri on harjoitellut leikkausta eläimellä ja jokainen eläinlääkäri puolestaan on harjoitellut leikkausta ihmisellä. Kaasusterilisaatio ja sen yhteys Jumalaan ja Pyhään henkeen. On kysymys tuhoamisesta ja synnyttämisestä. Tämä kohta on tarkoituksellisesti puhdistettu. Kaasupuhdistus etyleenioksidilla. Leimahtava, räjähtävä kaasu. EO on luokiteltu luokan B1 ihmiskarsinogeeniksi. Tässä vaiheessa hänestä tuli lapsi. Syvä suru valtasi hänet, suru siitä että hän ei saa mennä alas, että hänen täytyy pitkästyä täällä, että hänen täytyi kävellä pitkin laituria ja kohti kotiopettajaa. Puut kahisivat, kirkas aurinko heijasti kipinöitään noille liikkuville lehdille. Hän otti hyvän, kauniin naisen kädestä kiinni ja kysyi: eikä sinun pitäisi antaa minun jo mennä lasten luokse. Hän haluaisi sanoa totuuden, mutta se on mahdotonta. Kerran hän yritti järjestää työpöytänsä. Helvetin opposition untuvikko. Vanhurskas pehmeä musta silkki noiden reisien ympärillä. Kyllä ihminen on vain hyvin erikoinen kello. Draama, Kalifornian kultakaivos. Edisonin keksintö, jonka tarkoitus oli alunperin vain jäljitellä sitä, kuinka happi ja typpi yhtyvät vetyyn. Varotoimena laittaa hatun päähänsä. Kaikkea muuta voisi pitää vaarallisena ylilyöntinä. Haluatteko teatterikiikarit, neiti? Voi ei, minä näytän paremmalta ilman niitä. Eläköön-huuto kuin hevonen. Miksi ette enää tanssi balettia. Hän näytti ylpeytensä, vahvat valkeaihoiset jalat ja kaistale sukkanauhaa. Laukaukset eivät saa vaieta, jopa väliajalla täytyy ampua.

Kuolema, oikeus ilman mitään sanottavaa. Ja sekään ei sulje pois sitä, että niin usein kuolemasta kertova kappale on yleisömenestys ja kriitikot pitävät sitä suuressa arvossa. Kuolemaa seuraa jumalallinen vakavuus. Sisäinen eksitaatio. Ballerina: mitä isäsi oikein tietää meidän suhteestamme? Nuori herra: ei kerrassaan mitään. Ballerina: no mutta entä tasapaino? Mieluiten hän kuolisi omana elinaikanaan. Nyt olet kuollut, sen sijaan että olisit kuollut ja vasta nyt herännyt eloon. Olet ilmeisesti hyvin kokematon, kiusallisen kokematon, et hallitse edes alkeita. Seuraava ruokalaji. Vain yksinkertaisia asioita on sinun mieleesi jäänyt, rakkaus, kotimaa, äiti, perkele, vittu. Mutta kuppila, ainoa painopiste. Sinun täytyy kehittyä, hyvä mies, joten nuku, nuku rauhassa. Keskellä tätä ajomatkaa hän tarraa hänen hihaansa ja nyyhkyttää. Syvä rauha kuolemanjälkeisestä elämästä. Tämä on vain oopperan väliaika. Hän makaa puoliunessa iltapäivällä sohvalla ja herää salonkimusiikkiin. Se paljastaa hetkellisesti tämän tempun, todellisuuden tyhjät tähteet, joista voi kuitenkin olla niin kovin kiitollinen. Kaikki monimutkaiset kokemukset ovat yksi. Teemana kuolemanjälkeinen muisti. Morfologiset kentät. Jo puoliksi unohdetut kaunottaret. Viimeinen kokous, kolme vuotta sitten, instituutti. Toivo lakkaa toisella taajudella. Niin kauan ennen kuin hän kuoli. Koska hän ei osannut epäillä. Yksi lause: hän ei voi kuolla sinä hetkenä kun hän muuttuisi kaaokseksi. Osa häntä on kuollut ikuisiksi ajoiksi mutta hän ei tiedä sitä. Ystäväni, nähkäämme seuraavassa kokouksessa, toivoakseni silloin minulla on teille kerrottava se, mitä me kaikki olemme odottaneet. Yleinen ja merkityksetön kuolema versus henkilökohtainen kuolema. Unikkopelto versus apilapelto mitä tulee nautojen kasvattamiseen. Ääni kuolemanjälkeisessä muistissa. Miksi näitä asioita sanoa haudasta käsin. Monimutkainen, loistava ruoka pöydällä, monimutkainen, loistava lapsi pöydän alla. Aivoja voi sanoa saastaisen monimutkaisiksi samoin kuin vuoritietä. Puhdas yöilma, meluinen savuinen ilma kapakassa. Kesken avoautoajelun hän tarttuu hänen hihaansa ja nyyhkyttää. Olisi se hyvä, mutta pidä hyvä neiti ratista kiinni. Helvetti. Kuoleman kaksinkertainen nautinto. Nelinkertainen, suuren putouksen jälkeen. Tai kahdeksankertainen. Tuokaa kahdeksan tuoppia lisää. Jos ei unohda yksityiskohtia, kuolee. Kolme vuotta sitten, kolme vuotta, joten heippa! Yhtä hyvin voisit elvyttää levysoittimen vaihtamalla sen sulakkeen. Tällä hetkellä hän tietää vain, että hänen otsassaan tuntuu helvetin pahalta. Nyrkki. Hän kuolee yksin, ilman elämänkumppaniaan. Salonkimusiikki, niin kovin herkullista. Täällä, aivan kuten ennen oopperan Pariisissa. Marmoripöydällä, jalat sen yli taipuvina. Hänen aivonsa löytävät sen pisteen, josta tätä kaikkea pitää tylsänä, huvittavana, silmiinpistävänä, vahvana tai hyödyllisenä. Nyrkkeilijä keskellä kehää. Suuri valo hänen silmissään. Olisiko tyttö sairaalloisen kalpea. Imisikö hän ylähuultaan. Se joka on sokaistunut voi sanoa olevansa vaikuttunut. Kokeellinen psykologi.

Naisten ei-asiantuntija. Hänen mielestään meillä on nyt eräänlaisen modernin naisen ääriviivat. Naiselliset. Kunnia Jumalalle, järjestelmä... Eli nainen on ahne, hänen käynnistävänä voimanaan on aina halu ja himo, jota usein kutsutaan aistillisuudeksi, nainen on innokas valehtelija ja mustasukkainen jopa siitäkin miehestä, jota ei enää rakasta, kohtalaisen lahjakas hengessä ja teoreettinen ja herkkä, joskin kykenemätön ongelmaisessa tilanteessa, mutta toisaalta ylivoimainen rakkaudessa. Niin yksinkertainen ja kaunis maailma olisi, jos vain naiset olisivat hiukan enemmän kiinni tässä järjestelmässä. Ehkä se olisi jopa paras onnenpotku, että naiset, paitsi kaikki hänen tapaamansa, niin myös kaikki hänen sisäisesti tuntemansa naiset olisivat tuollaisia. Oh, ja keskustelut, ne olivat niin outoja eikä niissä otettu kantaa mihinkään tämän maailman asioihin vaan ainoastaan kepposteltiin, ja samalla käveltiin tuntikausia indigonsinisten vesialtaiden ympäri ja ympäri, ostettiin pretzeleitä ja syötettiin niiden murusilla karppeja ja lintusia. Kerran hänellä oli tarkoitus nähdä järjestelmän nainen, mutta sattuikin pilvinen päivä, ja alkoi sataa, se oli satamakaupunki, eikä mitään tapahtunut. Rantaan oli saapunut pieni torpedovene, ja sen tanakkaa tummaa savupiippua vasten nojasi komentaja joka oli selvästi tympääntynyt ja puhalsi savukkeensa savua. Kului minuutteja. Hän oli hiljaa ja ajatteli mustaa lintua. Sitten nostosilta laskettiin ja miehistö tuli ulos, hauskat, pitkät ja ruskettuneet miehet, rohkeita silmiä, leveitä liehuvia housuja ja hihoja, siniset puserot ja merimieskaulukset. Naiset nostivat hameitaan koska satoi, maa oli märkä. Osa miehistä seisoi kannella valkoisissa haalareissa ja puhdisti sitä, tai kiersi köysiä ja puhdisti niitä, ja nuori ystävällinen upseeri näytti naisille laivaa, riippumattoja, vaikuttavaa pyörivää konekivääriä, kapteenin hyttiä ja ampumatarvikevaroja, käsittämättömän isoa dieselmoottoria. Torpedoveneen täytyy mennä niin lähelle, aivan liki, se on vaarallista leikkiä, näkee punaisina hehkuvat vihollisen valot ja täytyy ampua ja vaarantaa henkensä ja kaikkien henki... Ja nyt tuon miehen edessä seisoi pitkä blondi, hänen kulmakarvansa olivat lähes valkoiset kylmänsinisten silmien yllä, hän oli sydämekäs ja ahne, ja kun tuuli kävi heidän ylitseen ja tuiversia hiuksia, taipui hänen jalo suunsa näihin ruusuisiin sanoihin: oletko koskaan ollut hengenvaarassa? Nuori upseeri selvästi petti hänet reagoimalla kuin pieni lapsi; pudistamalla päätään ja hymyilemällä viehättävästi. Upseeri esittelee heille pelastusveneitä, juro blondi silitti märkiä valkoisia lankkuja, upseeri osoittaa nosturia, kertoo kuinka pelastusliivit ovat numeroitu, kuinka ne istuttavat miehiin turvallisuuden tunteen, hän todella näyttää mikä rohkeiden hyökkääjien kohtalo on. Ei, pitkä kirkas blondi huutaa, ei sinulle koskaan, sinä et tule koskaan olemaan edes vaarassa. Ja upseeri kumartaa, puree hampaitaan, ja sanoo meille on kuitenkin kaikille tilaa näissä veneissä rouva. Hän kääntyy pois, sillä se helpottaa, ja patologinen itku, nenän nykiminen alkaa. Niin, sellainen on nainen, ilmiömäisen julma, hysteerinen.

Kaikkialla tämä geometrinen säännänmukaisuus, nämä lasit, jotka kimaltavat ennen kuin ne aukeavat seesam. Ei esimerkiksi ole ikkunoita, mutta valtavia timantteja, jotka moninkertaistavat valon. Ja kaikkialla matalia kuisteja, heloja, valkoiseksi maalattuja laatikoita jotka aukeavat vuoriksi seinille. Sesam. Hänen ystävänsä esitteli hänelle ylhäältä alas mustan kirjastohuoneensa, joka seisoi kuten kuollut linna. Wiener Werkstaette. Tuon jättiläisen monumentaalinen yksinkertaisuus sai hänet tuntemaan olonsa itkuiseksi, hänen täytyi nyyhkyttäen sanoa tämä on liikaa yksinkertaisuutta. Se ei ole valtava kuin meri, vaan enemmänkin kuin tehtaan seinä tai rakastettava pomo toimistossaan. Lyhyesti sanottuna: siinä ei ole mitään hauskaa. Mutta sitten, ruokasalissa, kun hänelle tuotiin pieni annos hapankaalia, hän alkoi äkkiä nauraa. Hän ei osannut selittää sitä. Tarjoilijalla on kuninkaallinen brokaditakki, ruudullinen, ja lautasella oli pieni kasa sitkeätä, pahanhajuista, herkän makuista kaalia. Jos hän ei olisi maistanut sitä, ei hän olisi ymmärtänyt mitään. Hän ajatteli pitkää, parrakasta miestä ja tyhmännäköistä nyrkkiä, tai outoa sattumaa, ihanaa punaposkista vauvaa kohdussa. Hän on tehnyt itselleen kuten sohvalle, valmistettu punaisesta sametista, näyttää irtautuneelta esikaupungilta, koristeena on keltainen kolmio, samalta tuntuu nuolla kieliä, päättäväisesti, ja jos nukkuu liian pitkään lounaan jälkeen saattaa tuntea kohdussaan nipistyksen. Hän antoi anteeksi punaisten lippujen liehunnan kirjahyllyjen edessä, tämän pitäisi olla taideteos, halvin laatuaan, pitkät tikkaat nojaamassa noin onnellisina, noin ihastuttavina ja tyylikkäinä. Mauton huone on hänen maalliseen korvaansa se näkymätön, jonka hän elää taivaassa. Koska kaikki on mennyt ohi tässä rauhoittavassa, huokuvassa soinnissa, voi pysähtyä, painoton rintakehä, helppo luopua mistä tahansa ja kirkastua. Kaikki on noissa hyllyissä, ei missään muualla. Ovikello soi. Se on postimies, ja hän näki kirjekuoren hänen kädessään, ja tarttui siihen, ja samalla postimies haihtui kristallinkirkkaaseen ilmaan ja hän tunsi sormissaan vielä hänen sormiensa vastapaineen ja äkilliset kylmät säväykset ja tuoksun, joka syntyy ammoniumkloridin höyrystyessä, oikeasti hänen pitäisi nyt olla onnellinen, hänen ei pitäisi tuntea mitään muuta kuin halua versoa ulos puhtaasta sydämestä, koskettaa kuin puu, jonka oksat olivat hänen aivoissaan. Ei ole enää esteitä. Ei ennen kuin hän ottaa ilolla hänen päänsä. Ja on olemassa tarpeettomia huonekaluja ja avoin, hermostunut sfäärien diskanttikuoro.

Hän pääsee asian ytimeen: jos haluaa huonekalujen olevan kauniita, onko syytä vaatia että voisi nukkua Bachin fuugan päällä tai käyttää Goethen runoa niin kuin kovin esteettistä ruokapöytää? Ei, hän on täysin varma, että tuollaista on vain halveksuttava. Mutta miksi sitten Brysselin maailmannäyttelyssä juhlitaan tuollaista, näitä kulttuurin saavutuksia kuten upeaa ja tyhmää "taideteollisuutta" samppanjalasi kädessä? He valmistavat massoittain mauttomia huonekaluja ja mauttomia taloja ja huoneita, joissa ei ole ensimmäistäkään kipinää puhdasta jumalallista kauneutta ja hyveellisyyttä. Hänen mielestään moderni tyyli on yksinkertaisesti moraalitonta. Ja sama pätee tyylikkäiden kirjojen suunnitteluun, taiteellisiin valokuviin, lyhyesti sanottuna kaikkiin niin sanotun taiteen ja niin sanotun arjen vuorovaikutuksiin ja välityksiin. Mutta ei, jotakin kaunista huonekalunäyttelyssä on, jotakin mitä kukaan ei ole huomannut. On suuri, hyvin kylmä jättiläishalli joka on jaettu sektoreihin, ei huonekaluja, ei mitään, ei kenenkään silmissä. Siinä on jotakin syvää huumoria ja melankoliaa. Huoneissa ei ole tilaa, vaan pelkästään makuualkovi, ikivanhaan jättiläishalliin on rakennettu talo ja tämä on sen osa, viihtyisä huone. Jos täällä olisi lapsia, olisivat lelut levitettyinä keskelle lattiaa, ja ahkera herrasmies olisi vain hetken poissa ja nuori kaunis nainen hyväilisi itseään tuolla tavoin, ja hänen kynänsä on valunut mustetta, avoin kysymys vaanii, ja tämä rakastettava ruokasali, juuri ennen perhettä, ateria odottaa, kaikki on valmista, tulevaisuuden viihteen kaikki muodot hyppäävät esiin lautasliinoista. Miten kukaan ei huomaa tätä, todellisuutta. Surullinen huone, sen on repinyt neljäs seinä, ja se on nyt vain aaltoileva, tuulinen tila, kiemurteleva punaisella silkkipunoksella päällystetty johto, heikot navat, jalkakäytävä avoinna barbaarien hyökkäykselle. Ihanteelliset omistajat, joiden henget elävät harmoniassa tämän kaiken kanssa, ja tämä maaginen, sankarillinen nöyrä yleisö, joka väliin ulvahtaa ja kävelee pehmeillä matoilla. Nuoret unelmat ovat niin kovin erilaisia, lastaa tämä kaikki autoosi, kuuntele matkalla merenkulusta kertovaa musiikkia, kaikki on seksikkään pohdinnan valossa niin epävarmaa. Loppujen lopuksi studiovalaistuksen ainoa tarkoitus on saada ihminen luopumaan tahdostaan. Akvaariovalaistus, kirkkaan keltaiset vehnäpikkuleivät. Totta on vain ikuinen porakone ja se, että kaikki muuttuu. Siinä he seisovat, liki palkintosijaa, kukin oikeutettuina kuin pieni kasvava puu, ja pieni, lahjakas viulisti joka kykenisi virtuoottisiin loistokonsertteihin jos vain pääsisi oppiin, mutta hän on köyhä, ei enää, nyt hän soittaa illallisen jälkeen ja sen jälkeen paiskoo korttia. Katsoja tuntee häpeää pelkästä pelosta. Joka tapauksessa kaikki on vähän, ei huomattavasti, erilaista kuin elämässä. Se johtuu huolellisesta järjestelystä. Esimerkiksi tässä huoneessa voi tuntea, kuinka kaikki on murskautunut, se ei näy ruusutapeteissa tai eleganssissa, joka etäisesti muistuttaa liiteristä tai sahasta, se ei näy missään mutta sen voi tuntea, kauhuissaan. Hän on kauhuissaan ja kävelee ulos näyttelystä vavisten, puristaen silkkijohdonpätkää kädessään, kamala tunne - vihdoinkin nykyaika on hänen. Elämä, sitä voi sanoa hyödylliseksi päivänvalossa.

Hän vetää viivan, joka on vaikea. Kiharainen poika on väsynyt, uneliaat ovat hänen silmänsä, voimistelu, risti, miekka jonka kahvaan tarttuu. Rummut, huilut, hän kantaa ylpeänä valkoista kaulustaan, minkä kappaleen soitat, poika, uskollisten koiriesi edessä? Kuningas on lyhytjalkainen ja koristeltu, missä ovat aiheesi, missä on isänmaasi? Hän vapisee jalon naisen kohtalosta, joka pian kidnapataan. Hän käy pitkin tietään ja oikeastaan ajattelee hyvin erilaisia asioita, mutta joskus havahtuu vilkkuviin silmäluomiin ja on hetken aikaa elävä. On syytä suhtautua niihin kuin asiantuntijan pinnalliseen lausuntoon. Olla improvisoimatta, eikä syystä. Kysymys sisustamisen pakkomielteisyydestä. Usein ihminen kokee, että huonekalut vihaavat häntä, tuntevat tiettyä ahneutta ihmistä kohtaan. Lehdissä on mainoksia, jotka on tarve ohittaa, ja juuri ne mainokset ovat niitä, jotka synnyttävät ja kirkastavat tuota pakkomiellettä. Uudestaan ja uudestaan kuvia huviloista, joiden valtava katto laskeutuu ylitsemme niin kuin silinterihatun reuna pikkupojan otsan ylitse. Ja taas, ennen kuin kerkeää vaipua ikävystymiseen, painaa kielensä etuhampaita vasten ja näkee aulat, häpeämättömän vapaasti seisovat portaat, takat. Lyhyesti sanottuna: pakomme renessanssin yleissopimuksesta on tuonut meidät tähän, tilanteeseen, joka on täysin sietämätön hyvässä maussaan. Esimerkkejä: seinille ripustetut, kiiltäväksi hiotut puulevyt, eräänlaiset saitingit, niiden välissä ripustettuina muutamia kuvia, abstrakteja maalauksia, hyvin kurinalaisesti, niin, että ei ole olemassa sitä kaikkein häiritsevintä, julkeata yksinkertaisuutta. Siellä täällä maljakoita, kristallia, vielä eläviä puunoksia, sameata vettä. Takka on peitetty värillisellä marmorilla, sitä on takan edessä lattialla ja se ikään kuin jatkaa olemistaan katossa, joka on peitetty samansävyisin metallilevyin. Istuimia ei ole, ne on piilotettu seinän sisään, josta ne saa esiin kun tietää mitä tehdä. Kauhuissaan hän astuu makuuhuoneeseen. Sänky, jota on ilmeisesti puusepän lisäksi ollut tekemässä kultaseppä, renkaita, ketjuja, tiukasti vedetty ja hiukan uurrettu kangas. Voi Jumala, kuinka kauaksi me voimme mennä, kuka tämän on sylkenyt sisästään. Ja lasi, viisto lasi, lasi on kaiken selkärankana, murtuneena selkärankana, kuin viljapelto raekuuron jälkeen, suuret lasipinnat, kapeat lasipinnat, timanttileikkaukset ja vinoneliöt. Meridiaanien ja leveyspiirien verkosto kokonaan lasista. Kuka meidät tästä tyranniasta vapauttaa. Hän laskeutuu alas portaita. Ristikkokaide koivua, yhtä ikuinen kuin hallitsijat, jotka laskeutuvat kukin vuorollaan. Eräänlainen moderni kuisti, puoliympyrän muotoon rakennettu, ikkunat lähellä toisiaan, ja ne muodostavat ikäänkuin monikulmion ympyrän sisälle, ja niistä tulvii, sikäli kun verhot eivät ole edessä, kapea kaistale valoa, ja tänne on rakennettu puiset, hiukan kirkonpenkkejä muistuttavat penkit, ikkunalaudat, reunalistat, jotka kaikki tuntuvat sanovan: täällä on mukava unohtaa, niin kuin kaljun miehen päässä. Tämä on vakava muistomerkki. Ja se on kaikki niin todellista, kuin yksikin koivu metsän kuvassa olisi liikaa, se toisi vaikutelman vesipäästä. Ja siinä mukavuudessa on jotakin outoa, jotakin rasvaista ja liian makeaa, se aiheuttaa vatsakipua. Ja aivan kuten voi kuvitella, tässä huoneessa ei tehdä liian kirkasta tai liian tummaa musiikkia; tässä huoneessa tehdään todella hyvää musiikkia.

Onko tämä kutistettu vasikan pää. Ilomielin antaisin hänelle jotakin, jos minulla vain jotakin olisi. Oppitunti kutistetusta vasikan päästä. Mutta ei ole mitään, ei mitään Jumalan nimessä, ja hän on vain köyhä, impotentti ja tylsimys. Kuningas joka lähtee Tanskaan. Vai oliko se hanhipaimen joka kerran tutustuu kuningattareen ja he lähtevät Tanskaan. Repaleinen loden, voi kurjuutta, voi suurenmoisuutta. Lääke romantikoille. Oi, miksi ei kaikki ole koomista oopperaa. Tuuli, joka raivoissaan ajaa naisten hatut korkeuksiin ja sotkee heidän kampauksensa. Balzac sanoisi tässä: tuuli, joka on Wienille niin tyypillinen jne. jne. jne. Ainahan sitä kuvittelee, että taiteilijan talo olisi lämmin ja aina pettyy yhtä pahasti. Pahainen maalari, pahaiset lyijyvalkoisella tuhritut kasvonsa, helvetin klovni. Helvetin piru. Väritäpliä joka paikassa. Kuninkaat keskustelemassa tärpätinhöyryissä. Helvetti. Viemäriputki, josta nousee viehättävä haju. Taiteellinen ilahdus ja hyökkäys, yrittää iskeä puukolla kurkkuun mutta ei tietenkään osu. Taiteilijat hengittävät kirkasta ilmaa ja maalaavat pilviä, jotka ovat syntyneet vadelmalimonadihöyrystä. Fantastisia maisemia, puhtaita vuonoja teloituksen taustalla. Ja kysyvät mitä pidät siitä ja raivostuvat vastasi sitten mitä hyvänsä ja ottavat puukon taas esiin sen jälkeen kun ovat kusseet maalauksensa päälle. He itkevät naurettavan vakavasti ja lyyhistyvät lattialle uikuttamaan. Helvetin eläimet. Pajutuolit, mattoja, kattoikkunoita ja palmuja, kaiken yllä venytetty hanhensiipi. Pikkutytön sormet. Lohengrin ja hänen hopeapanssarinsa. Runoilija ja hänen onnettomat muistiinpanonsa tyynyn vierellä, lyyra, kalpea runoilija nukkuu lumessa, on varmaankin etsinyt mansikoita. Runoilijat ovat hirvittävimpiä olentoja maailmassa. Korpit kurnuttavat ja beduiinit kumartelevat, miekkatanssijat Slovakian maaseudulla. Mutta hänhän on vain hampaaton iloluontoinen ja hyväsydäminen munkki. Ja piano soittaa hyvästin, ehkä ikuisen, suloista, suloista. Ruusut nuutuneet maljakoissa. Lehmät lepäävät pellolla keltaisella, pieni neitonen kumartuu puoleens hänen. Ne ovat niin selkeitä, niin täydellisiä kuvia, niin rumia. Ihanin neitonen maailmassa joka pitää kynttilää kasvojensa takana, muusa, kasvot meikattuina keltaisiksi ja punertaviksi. Voittamatonta, kerrassaan runollisen taistelun kuvaus. Verinen pää, haavoittuneen pää ja silkkikaulaliina. Harmaan tien pölyn kimalluksen hehkeä epätarkkuusperiaate. Lepää liikkeessäsi, oi runoilija, lepää iäti. Lipevä kondiittori joka kumartelee ja vetää liepeestä saastaiseen liikkeeseensä ja esittelee herkullisimman leivoksensa ja leipänsä. Voi tämän eleganssin ennakoimattomia vaikutuksia. Ja entäpä sitten balettiherkut, pakonomaista ja tahatonta kuten luonto itse. Muinainen kaaoksen seremonia, tanssijat jotka osaavat tanssia niin kuin vain luuranko osaa. Entä kirjailijat. He osaavat kirjoittaa plakaattiin myytävänä eksoottisen härän lihaa. Yleensä heidän edessään on vuori keltaista munakokkelia ja he haarukoivat sitä haluttomasti. Anna kirjailijalle balettitanssija niin maailma räjähtää mahdottomuuteensa. Kirjailija, jos hän olisi edes suustaan nenäkäs. Mutta ei, hän on imperialisti, joka avaa vaatekaupan ja odottaa asianmukaista huomiota. Nerokasta. Vanhana hän kumartuu Zolan muotokuvan eteen, helvetin sameasilmäinen olento, otsa rypyssä, ja sitten painaa otsansa arkkiin ja katsoo rasvan muodostamia muotoja. Vanha nero. Neitseellinen, silkkisiipinen olento. Valitsee hajuvetensä kaavamaisemmin kuin mikään kone ja säteilyttää kaiken ympäriltään viiden megasievertin tuntitotuudella. Massiivinen, mutta neitseellinen. Hän antaa periksi oikealle kädelleen ja antaa sen nostaa trumpetin korvalleen, niin että hän näyttää mahtavan mahtipontiselta. Eikä se suinkaan ole sopimaton symboli, tämähän on ooppera ja hänhän kuuntelee sen esimakua. Selkeä vastatuuli. Oopperatalo alkaa hiljalleen murentua. Valoa on riittävän epäselvästi. Siunattua on se, että fysiikalle ei koskaan jää viimeinen makupala, siunattua on se, että on se jota voimme kutsua taiteen nautinnoksi. Mahdotonta olisi nauttia van Houtenin kaakaon väristä ilman tätä suloista pohjoisen pikku rouvaa, joka palaa autioon talvioodiseen linnaan, ottaa ilkikurisen siemaisun elämänvedestään, eikö se ole sanatonta. Eikö kuulosta fantastiselta, kuin Saksan hallitsija olisi erittäin korkeatasoinen kirjailija. Kuin silkkikauppaa Wienin tapaan. Oudot, mystiset rytmit jotka hallitsevat lukuja, ja niiden edessä avoin, viaton, älykäs rouva, aivan kuin suoraan Wienistä. Operetti Alppien jäätiköillä, jänis on pukeutunut kaniksi, kärsimystä ja iloa, suutarin poika, hauska vauva vetää perässään lastenvaunuja suklaata täynnä, ja toinen poimii hallitsemattomalla alueella teetä pukeutuneena seikkailijan vaatteisiin, herrasmiesratsastaja keinuu luoksemme viinipullon toisella puolella, käännä sylinteriä, toisella puolella hän viettelee Espanjan kaikki naiset, peltitölkit valuvat alas ja vuotavat makeuksia, maaginen farssi, keijut ja ritarit, olutväreitä ja kuohuviiniväreitä kuusi kuusen jälkeen, brandylaatikoita joita kiskotaan vuoren laelle, konservatiivisia metsästäjiä henkseleineen, miehittämistä, ennakointia, kunnian julistamista Saksalle, sen kuohuviinille, pernodkeksiä hän näykkii älykkäästi, viisaasti, viattomasti, niin nautittavasti.

Onko hän jonkinlainen parituksen paavi. Joutui vankilaan väärennetyn passin takia. Ei tehnyt paljoa muuta mutta kukapa meistä ei tekisi. Hänestä tuntui, että hän jahtasi itseään. Koetti ottaa itseään otsasta kiinni, mutta tunsi sen aina pakenevan. Mittakaava on sellainen, hän mutisi ja astui askelen eteenpäin. Tähdet ja aurinko, joita tuolla ylhäällä ei ole. Tällä hetkellä. Ne ovat alapuolella. Samaan tapaan kuin silloin kun käy tarpeillaan. Kouluhan on sitä varten että siellä annetaan opetus. Aloitteleva maalari joka ei tiedä sitä, että vernissa syttyy itsekseen. Huone täynnä vernissaisia pumpulituppoja. Kahdeksantoistavuotias on suunnilleen yhtä vanha kuin hän oli tuolloin. Heidelberg. Joki jolla sorsia, jotka ammuttiin. Joka ikinen päivä. Muuri, jolla istui kauniita naisia. Joka ikinen päivä. Heidän päässään istui pääskyjä. Pääskyjen yläpuolella lenteli mehiläisiä muodostaen kauniita kaarteita. Toisinaan joku neidoista pelästyi mehiläistä, tai pääskyä, ja putosi pensaikkoon. Muut iloitsivat ja pian rivi oli taas täysi. Oliko hän demoninen virtuoosi. Ei. Hänen veljensä hattu, joka lennähti ulos ikkunasta ja hän antoi sen mielihyvin tapahtua. Selkäsauna sen jälkeen. Mutta se oli sen arvoista. Katsoa kuinka hattu pyöri ilmassa. Caesarin ruumis. Markus Aureliuksen ruumis. Ruumiita toinen toisensa perään. Kuvataiteissa on tärkeää osata piirtää hyvä ruumis. Tämän vuoksi usein kaunis nuori neito on mallina, ja hänet täytyy kuvata ruumiina. Se on henkinen harjoite. On kyettävä pääsemään ulkopuolelle, sinne, missä kaikki ovat ruumiita. Caesarin ruumis. Markus Aureliuksen ruumis. Kleopatran ruumis. Aloittelijat ystävyyden, rakkauden ja veljeyden aloilla. Uskolliset, hyvät puut. Paisti ja salaatti. Tietoisuuden malli. Otatteko teetä, te armelias ja siro olento. Tuomioistuinteatteri. Ja tuon teatterin ohjaaja. Ruoka heitetään jokeen ja katsellaan kuinka moni hukkuu. Kovin ylevää ja ansiokasta. Pyhäkkö, ilta-auringossa, onnellinen ja rauhallinen ilta, lintuset jotka pyrähtelevät ilmaan ja välillä kopsahtavat lasiseiniin. Erinomainen paksu, rikas ja arvostettu eläin. Tänä päivänä hän ihailee naisia, mutta huomenna hän vihaa naisellista sukupuolta. Eikä hän suinkaan ole ainoa lajissaan. Tuollainen käytös antaa vapauden keskittyä tärkeisiin asioihin. Tuollainen kelmi ansaitsisi kymmenentuhatta iskua kylkiluihin. Hän oli surun murtama mutta vain hetken. Se takapuoli ei katoaisi hänen edestään koskaan vaan pysyisi ikuisesti hänen aivoissaan. Se johtuu siitä, että kaikki on pysyvää mitä ei voi syödä. Eikä hän katsonut voivansa sitä syödä, ei edes silloin kun kaikki olisi lopussa. Tämä kaikki sanottuna surumielisen huskyn äänellä. Niin herkkä, ja voisiko sanoa runollinen, luonne. Niin kovin herkkä ja on kiinnostunut Ludvig XIV:n majesteettisesta hahmosta ja pitää nousukasmaista Napoleonia sietämättömänä. Naurajaiset tai hautajaiset. Voisi seisahtaa tämän aukion keskelle ja huutaa kuin kuningas Lear. Itseään voi helposti opettaa puukolla. Hypähtelee kuin peura. Onnellista on olla anteeksiantamattomien ihmisten keskessä. Hyvä hyvä, très bien, très bien. Suuri Jumala, minne hän katosiko, katosiko hän maahan vai avaruuteen. Vai tyhjyyteen. Hän kulki katua pitkin, hitaasti, ja lapset juoksivat hänen perässään ja koettivat toisinaan tarttua hänen mustaan pitkään partaansa. Parta oli kovin repaleinen. Todellakin! Kuinka erinomaista, suloista! Kovin inspiroivaa! Kylpylän ohi hän käveli ja sisältä kuului kovin onnellisia ääniä ja myös kovin onnettomia ääniä. Très bien, kovin suurenmoista.

Saksanpaimekoira haukkuu karjaa. Hän veti syvään henkeä ja katseli oudosti jännittyneenä, silmät suurina ylös taivaalle. Ihmiset, korkea ruoho, lumipallot jotka ovat muuttuneet pilviksi. 300 kilometrin korkeudessa, kosteat silmät. Niin, he haluavat kuuliaisesti onnea. Tuhannes maailmansota, tuomioistuin kadettikoulussa ja kuollut kasarmi. Eikö jonkun nimi voisi olla Srapnelli. Riittäköön. Vanha pyhä lehto, lehtivihannekset, hiljainen jumalattaren pyhäkkö. Vaimeita ääniä, möly ylitti hänet. Hän on hyvä merkki, hänen reitensä ja pakaransa ovat vielä parempi. Eikö tämä ole se isänmaan viereinen maa. Vai sen maan viereinen maa. Vai oliko siinä meri välissä. Vähän valoa katoaa silmään. Nuo kaksi, he ovat kuin hansikkaat väärässä kädessä ja väärässä pöydässä. Närkästyksen helmassa mies on kypsä. Toisen hiukset ovat kuin tyhmänrohkean villisian harjas. Minä suojelen sinua ja syyllisiä, ooi pääoma. Tämä on tartaruspihvi. Hän tarttuu siihen sormin, noine smaragdinvärjättyine sormineen hän tarttuu siihen ja hänen silmänsä. Ujot tummat silmät kätkee ja rajaton raivo hänen ympärillään. Liha on kyllästetty, melankolia tarttuu häneen. Nämä ovat teidän, neiti, tarjoilija kuiskaa ja kaivaa pöydän alta savukkeenpätkiä ja asettaa ne riviin lautasen viereen. Yön siivet ja raskaat silmäripset. Saamme nähdä vain kurjaa hämärää. Tämäkö oli aloituslause tuossa puheessa. Ei. Suostuttelun kultainen, lipova kieli. Onnelliset kuolevaiset, tuolla, ylhäällä. Mitä tapahtuu kun papitar katkaisee omat hiuksensa. Vaalea perhonen asettuu tummaan kukkaan, vaalea kukka kasvaa tumman perhosen alle. Himo ja rakkaus lienevät siivet suuriin tekoihin. Loputtomuuden työhön. Huimaus on poissa mutta lattia on liukas. Kuka kysyy rummulta neuvoa. Ryöstöretki kohti lampaan päätä. Nuori mies, vakuuttunut siitä, että hänen on ryöstettävä lampaan pää. Miksi. Siksi koska hän on rakastunut. Siitä tuskin tarvitsee kertoa sen enempää. Italialainen romaani. Italialaisissa romaaneissa on yleensä lampaanpäitä seipäässä tai uunissa tai pöydällä tai jonkun unessa. No, seikkailujen ja lampaanpään kaipuiden jälkeen hän voi suudella, kenties, jotakuta naista, tai tyttöä, kunnes aika loppuu, jos tyttö nyt edes antaa suudella. Siemailee teetä ja polttaa savukkeen ja puhelee kissalleen. Pukee puvun päälleen, harjatun, puhdistetun, pestyn ja koristellun puvun ja tulee tänne. Katselee ympärilleen ja saa päähänsä lähteä Turkkiin. Mutta sitten kaatuu tähän hiekka-aukiolle ja vihastuu ja menee kotiinsa siemailemaan teetä ja polttelemaan savukkeita. Matkustaminenhan tapahtuu aina korissa, oli se sitten juna, laiva, auto tai lentokone. Suuret kädet pistävät meidät koriin, ja sitten me siirrymme toiseen paikkaan. Eihän hän omista Turkkia. Tai kenties omistaa, mutta ei välitä siitä. Hän on ajatuksissaan ollut Turkissa puolen tunnin ajan ja siellä oli sanomattoman tylsää. Minne tahansa kannattaa matkustaa mielummin. Eräänlainen maksan harjoite, Turkkiin meneminen. Tai munuaisten. Tyhjäkäynnillä käyvä auto. Nopea, mutta ei koskaan kilpa-ajoissa. Hän puhuu surkeasta olemassaolon taistelusta. Mikä tässä niin surkeata on? Mairitteleva, aaltomainen rytmi. Kuten instituutti. He halusivat että hän olisi osallistunut naamiaisiin. Suloinen ja miellyttävä melodia, onnellisia ihmisiä, hymyileviä kasvoja ja tyyneyttä ja elämäniloa. Kuolettavasti haavoittunut sankari, joka kokee että hänen täytyy kuolla verenvuotoon.

Se hymy. Mitä väliä sillä on. Nämä ovat asioita. Hän vapisee. Vain vähän rahaa hänellä on taskussaan. On kulunut miltei kuukausi siitä. Mistä? Siitä, kun hän on saavuttanut luottamuksen ihmisiin taas kerran. Eivät ketkään ole niin epävarmoja kuin kerjäläiset varmuudessaan. Hän on ylpeä ihmisistä, siis itsestään. He ovat hyviä ihmisiä, heidän vanhempansa ovat kunniallisia ihmisiä, heidän vanhempansa olivat jaloja ihmisiä, heidän vanhempansa olivat tasapainoisia ihmisiä, heidän vanhempansa olivat onnellisia ihmisiä ja heidän vanhempansa asuivat maakuopassa ja olivat kovin iloisia. Hän on ilmestynyt ajoissa, tarkoituksella ajoissa, kylmäverisesti. Nuo kaksi olentoa, kenties. Kylmäverisiä, syövät korvasieniä pöydän ääressä, äiti heidän takanaan, silkkileningissä, kaksi ketunkokoista koiraa pöydän alla. He ovat perehtyneet vaikutelmiin. Aurinko paistaa pikku reiän läpi tuohon pikku huoneeseen. On sunnuntai, ja sunnuntain aamu, ja aamulla puhaltaa tuuli ja kaikki murheet lennähtävät pois kuin ujot pikkulintuset. Vaaleat värit, tuuli metsästä, se kaikki on yksi suudelma. Äidinmaitoinen uni. Monessa puussa hehkui herkkiä, valkoisia kukkia. Heikko pimputus, heikkoja kielen näppäilyjä ja sitten kitara putoaa matolle, mekko kahisee, lattialaudat narisevat. Hento naishahmo, pukeutunut valkoisiin, vyötetty punaisella, kohottaa kätensä. Kuinka ihana puolitarkkuus. Mustat punokset kiertäen olkapäitä, kaino arkuus joka kuvastui hänen kallistaessaan ylävartaloaan, rakkauden kaipuu hänen äänessään kun hän häntä kutsui, paistava kuutamo ja hänen suuret tummat silmänsä. Ovi avautuu ja hän liukastuu hiljaa. Sitä pudistaa päätään, levittää kätensä, painaa hatun päähänsä ja menee melko tyytymättömänä kotiin. Koko olemuksensa hengittää rakkautta ja voitonluottamusta. Voittoisa, rauhallinen, kauneudessaan onnellinen. Tuon naisen ääni, kaikuva ääni, joka voi itseensä hukuttaa kaiken. Mutainen auton keula. Ajeltu ties missä, ratsastaja, mustalla hevosella, kotkannenä ja mukavan paksut viikset. Tämä on sitä, hän sanoi itselleen. Luopuu illallisesta ja menee nukkumaan navettaan. Kivi ja pehkut jotka rauhoittavat levollisen mielen. Mikä on hänen verensä kiehumispiste. Lämminverinen, ehdottomasti. Eikö häntä voisi sanoa miltei apostoliksi. Metsästyksen jalo intohimo. Silloin kun ei näe kohahtaa pensas ja siitä lennähtää parvi metsäkanalintuja. Miten kaunis hänen sorja hahmonsa vasten smaragdinvihreää taustaa. Lautasella, sieniä, lopulta ei enää mitään muuta kuin yksi suolakurkkukuutio. Instituutti. Loputon korva, jota ei voi kuunnella ja jolle ei voi puhua. Itiöt lentävät nenään ja toteuttavat käskyjä. Tutut kasvot muistamme, mutta emme ymmärrä niitä, omat kasvomme voimme kuvitella, kaikki muu on mahdotonta. Sitkeä ja tungetteleva, kuin kärpänen kesäpäivänä. Heidelbergin kesäpäivänä. Aurinko paholaisen vallassa, hän istuu huoneessaan ja kuvittelee näkevänsä nuo pakarat kellertävän paperin läpi. Mikään ei ole helpompaa, mikään ei vaadi enempää ponnisteluja. Iho valkea kuin kalkki, vihertävät liuskesuonet. Metamorfologia. Kaksitoista solmua, tarkoittaako se mitä. Kaksitoista totta solmua. Poliisin käsky: kävele hitaasti pois päästäsi. Sopivan tyhmä ilme. Hän on roisto. Soy un cuadro de tristeza, arrimado a la pared. Surullinen kuva nojaamassa seinää vasten. Eikö suo ole jotakin, johon mahtuu jotakin. Kenties pieni mökki, joka seisoo kananjaloilla. Tämän hän kätki happamaan sieluunsa. Hapannutettuun sieluun. Pieni divaani ikkunan edessä, hän seisomassa siinä. Ja sitten nousemassa, ja liukastumassa jälleen. Laittaa nenäliinan huulilleen. Kuka häntä metsästää. Tämä on kuin jatkaisi venäjäksi mutta puhuisi ranskaa. Etanat metsässä, tai pienet lukuisat sammakot. Aivan kuin ihminen voisi valmistaa hunajaa. Hän istuin hänen rinnallaan, mutta hänen sydämensä oli kylmä ja levoton. Pää taivutettuna hieman eteenpäin, kätensä laski polvillensa, istui siinä välinpitämättömänä. Liian hyvin hän tiesi sen parantumattoman tuskan, välinpitämättömyyden joka oli harsona korjaamattoman onnettomuuden yllä. Parit menivät heidän ohitseen, yksitoikkoinen ja hullu valssi. Hänen suuret silmänsä, uhkaavat raot, mustaa samettia. Hän katseli häntä, joka oli mennyt hänen kanssaan metsään. Vaaleat viikset, ruskeat silmät joissa näkyi sama itsetietoisuus ja tyyneys. Kun hän ohitti heidät, hän yht'äkkiä nosti päätään, katsoi häntä, sitten häntä jonka kanssa hän oli, ja hänen kulmakarvansa nykivät ja silmänsä kaventuivat ja hänen huulensa menivät ristiin ja niille muodostui tuskin havaittava mutta uskomattoman röyhkeä hymy. Hän nojautui naistaan vasten ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa, nainen käännähti välittömästi ja hänen siniset silmänsä pyyhkivät heidät nopeasti ylhäältä alas, hän naurahti pehmeästi ja kohautti olkapäitään ja tarttui häneen, pikku koketti. Instituutti. Koketti. Kala lautasella, kolja. Silmänräpäys ja se on muuttunut kyyhkyseksi. Toinen silmänräpäys ja se on muuttunut rasvaiseksi kaniinipaistiksi, jonka kylkiä viiruttaa sinipunainen katajanmarjakastike. Loitsua ei enää ole, ja silmänräpäyksessä se kuitenkin täyttää sielun. Tulee tuolta kuin haupitsipataljoonan komentaja. Selkeät yöt, teaatteria tämä on kaikki. Pääesikunnan auto joka kääntyy nopeasti nurkan taakse. Aseet jyrisevät kaukaisuudessa kuin suuri koira maan alla. Vaimeaa haukuntaa joka saa laastin irtoamaan seinistä, sairaalassa puolestaan raskaita yskäisyjä, jotka irroittavat sitkeää limaa. Kaikki telmivät iloisesti ja jahtaavat toinen toistaan, suihkulähteitä ympäröivät takorautaiset aidat. Komentaja tuijottaa ryhmää ja murisee kirouksen, joka ei kovin isänmaalliselta kuulosta. Ja nauraa sitten kuin iloinen teinityttö. Varsinaisia ristihuulia, sirpaleiden repimiä. Toisaalta kaunis vaalea nainenkin voi olla niin kamala näky että kyyristyy kauhuissaan. Puhelias, kylmä verettömyys. Hysteerinen julmuus. Hänen silmänsä täynnä intohimoista rakkautta joka leimahtaa kaiken ylitse. Ja sitten vain nyrkkiä suuhun. Tykistö ja jalkaväki. Sanotaan että siinä on mies ja nainen. Tykistössä pidetään hauskaa ja ratsastetaan, jalkaväessä synnytetään. Sosialistit ja pasifistit, lyhyesti sanottuna kaikki. Viisi kuukautta näkee pelkkiä miehiä ja sitten kuulee kauniin naisäänen. Tuoretta sideharsoa, puhdas valkoinen sänky. Tässä on jonkinlainen aivohalvauksen sävy. Kapteeni heittää tupakan pois ja se lentää kuin komeetta, ja sitten taputtaa, läpsii raivoisasti omaan reiteensä. Filosofiset saappaat. Hän halusi siihen lapsuuden aikaan kun meni silmät ummessa pimeään huoneeseen. Huikea mies, kuolleet silmät, murtunut nukke, ääni kiekuva diskantti. Loputon kylmä yö, rähjäinen hotellihuone, kuunvalo kuin liidulla piirretty lattiaan. Musta perho joka koukuttaa kaikki. Helliä ja huomaavaisia meidän täytyy olla. Mutta sitten tulee toinen muoti. Pyöreät, ystävälliset kasvot muuttuvat tuhkanharmaiksi. Sylkäisee pitkän kaaren ilmaan niin kuin metsäyhtiön mies. Kaikki vapisevat, oli sitten 16-vuotias poikanen tai pirun inkarnaatio. Riittäköön aiheesta.

Hän käveli ensin pohjoiseen, kolme askelta, sitten etelään, neljä askelta. Nyt hän näki edessään vaativan ja kunniakkaan näyn; musta sametti, joka peitti kahta tammansäteilevää pakaraa. Auringossa. Kun hän miltei syntyi yhdeksän kertaa, silloin, olivat nuo samassa kohtaa. Vyötetty, punaisella. Hänen lihallinen mielensä synnytti pyörteitä värehtivään ilmaan. Oli päivän kolmas tunti, tai neljäs tunti. Ei, yhdeksäs tunti yön neljännestä tunnista. Kaukaiset verisuonet jotka vapisevat. Kasvot iäti jaettu kahteen osaan. Kaikki alkaa kaakatuksesta ja korinasta. Max Planck -instituutti. 1973. Herran enkelit soittavat hänen kirkkautensa taustalla. Kantaäiti, joka kantaa kaikki murheet. Hän miltei jätti tuolloin koko kaupungin ja siirtyi eläinten alueelle. – Sokolov, hän sanoi ja näytti että hänen silmänsä olivat kääntyneet katsomaan hienoa ja selkeästi virtaavaa jokea siinä missä katu oli ennen. Hänen tukkansa makea tervehdys tuolloin. Lady Ylätajuinen. – Mitä tämä on, oi Herra, joka puhut minulle niin paljon pimeyttä, Sokolov mutisi. Tämä hapankurkuntuoksuinen kaikkeus. Hän oli valmis monenlaisiin siveellisyysrikoksiin. Kuolla suloisten äänein vuoksi. Yksi noista: MOOG. Mullikat, joiden sarvien kalahtelu hänen kallonsa sisällä kaikui. Lady Ylätajuinen näytti tuntevan outoa jännitystä vasemmasta rinnastaan alkaen ja äkkiä hänen kaikki ruumiinosansa alkoivat laajentua, kuin hän olisi nojautunut hänestä syntyvään seinämaalaukseen. Sokolov liittyi tuon maalauksen osaksi. Hänen hopeanpunertava suoronsa näytti kiehuvan, lävisti Lady Ylätajuisen ja sinkosi purppuraisia purkauksia hänen kallostaan. Nuo purkaukset puolestaan saavuttivat Sokolovin ja saivat hänen silmänsä kääntymään  Herran puoleen ja hänen selkärankansa soimaan tuon legendaarisen syntetisoijan tavoin. Tämä kaikki tapahtui tammipaneloidun oven ja saarnipaneloitujen, huonosti ääntä absorboivien seinien takana, ja niiden toisella puolella useat uteliaat korvat koettivat suuntautua parahultaisimmalla tavalla niin, että mahdollisimman suuri osa ääniaalloista tunkeutuisi mahdollisimman syvälle kalloon. He kuuntelivat Herraa. Ministeri Benedict Zjestryk soitti sävellyksensä Holtiton luottamus. Seuraavaksi siirrymme veden äärelle. Läikehtivä sopraano alkoi niin kuin olisi valuttanut uumenistaan kultaisen vetensä ja lopetti niin kuin olisi piehtaroinut rakastajansa kanssa tuossa höyryävässä lammikossa. – Menet naimisiin kanssani, Sokolov sanoi toista minuuttia myöhemmin Lady Ylätajuiselle. – Mutta minähän olen naimisissa, hän liversi. – Etkö koskaan ole kuullut siitä vaimosta, jonka hänen miehensä valoi betoniin ja upotti Mustaanmereen. Hän oli, kuten niin monet todistajat, ja aivan totta, mitä suurimmassa määrin hyvä. Valeri katseli naista, jonka kauneus oli uuvuttavaa. Naisen reisissä saattoi erottaa vihertävät verisuonet rasvanpehmeää kalvakkuutta vasten. Charme Asserdal, piiskattu, taisteluissa kouliintunut, laskenut kuuman virtsansa tallipojan farkuille ja luimistanut korvansa, tunnustellut syksyistä ilmaa turvallaan ja sen alati heilahtelevilla mustilla valkopäisillä karvoilla, astunut eteenpäin ja kuunnellut tallipojan nopeatahtista hengitystä. Jalo nainen, joka oli tunnettu kauneudestaan ja työskenteli kaivoksessa. Kultaiset kutrit hiilipölyn peitossa. Ruusunpunervat posket kuin ukkospilvet. Kerrassaan melodramaattista. Mies, rakkaus, komea ja vakavapiirteinen mutta sydämeltään ja sielultaan vajavainen; piikkilanka-aita joka on yhdistetty sähköpaimeneen. Punainen vyö; merkitsee itsenäistä valtiota. Sokolov otti askelen, antoi päänsä keinahtaa ja siristi silmiään. Loppusoinnullinen uni, tammanpakarat Jasser Arafatin edessä. Lihava melolyyrinen sankaritaru. Kalju kuin tupakka-aski neitsyen povessa. Nobel-puheessaan sanoi: "tässä, arvoltaan täytenä, vastustamattomana, on rakkaus, ei mikään kuviteltu kansan itsenäisyys vaan fyysinen kaiken perusta, kallio, joka on edellytyksenä riippumattomuudelle ja totuudelle. Puhun rakkauden hengestä ja ruumiin hengestä ja maan hengestä ja maan rakkaudesta". Hän harppo eteenpäin, kruunattu ja nöyrästi puettu. Suloinen parlamenttimainen iho, hänen kaino kainoutensa. Toivo, rakkaus ja helluus. Näin historia syntyy. Yhtenä näistä päivistä et ole enää yksin. Katsot minuun ja olen mennyt. Uskon sen. Kuljet ympäriinsä pääsi pätsinä. Ja yhtenä päivänä unelmoit ja kuulen sinun sanovan hekumallisella äänellä voi Sokolov. Hän oli paha mies. Söi kaviaaria joka ilta. Ei kukaan nainen uskaltanut lähestyä häntä, mutta he kaikki vain imeytyivät hänen luokseen. Voithan sinä minut saada jos rakastat, hän sanoi, vähäksi aikaa. Kaviaaria hänen otsaltaan. Hän oli kovin paha mies. Se oli yhtä kovaa kuin se kun tulee ensimmäistä kertaa sidotuksi. Olisiko se ollut Paratiisin Matilda. Hänellähän oli Harley-Davidson, jolla hän pilvessä kaasutti. Järkyttävä tosiasia kuten avioliitto. Hän joka puhuu kerran. Tämä on totinen valkeus. Häntä veisi todennäköisesti vaikka vasemmalla kädellä. Eikö Johannes Kastaja kuvattu totiseksi mieheksi. Alussa kaikki luotiin vedystä kolmensadan kilometrin korkeudessa. Aloituspanos. Leimahdus lautasella, ja sitten haarukka kohti ääntä. Ruumiin kansankieli. Saarnipaneloitu huone, instituutin tuoksu joka oli sekoitus isän tuskaista sydäntä ja lesken rinnoilta valuvaa hikeä. Niin taivas loisteliaasti palaa. Kieli ei koskaan tee maalia paitsi kerran. Musta pyhyyden kukka, hän sanoi katsoessaan hänen pakaroitaan. Hänen silmänsä riemuitsivat liikaa ja hän pyyhkieli niitä tweedhihallaan. Kaunis, nuori ja viisas. Joku sijoittaja näkee hänet. Pyhiinvaeltaja laajassa merkityksessä ja suppeassa merkityksessä. Hihaanpyyhkijä. Silakan varjo. Näke meidän heikko silmä auringon. Hänhän potkaisee pitkiä syöttöjä kuin vuori itse, Le Blanc Mont. Maanalainen juoksurata tuollaisille. Aivan kuin emäntä vakuuttaa että tämä on hyvä lounas. Hetki jolloin pulssi pysähtyy, pelaaja on suorassa kulmassa. Mikään ei ole vialla ja näkyy pilkahdus Kuun hyvin puhtaasta järvestä. Hänen hikiset mustat hiuksensa ovat kuin lampaan kiharainen villa. Kaunis pöly Bachin tyyliin. Vuorten huipulla valo jota ei kykene selittämään, ei helvetti, loistaa kuin Linnunrata mutta tiheämpänä, kuten pyramidi jota halkoo sisäinen valo matojen tavoin. Muscatel-viiniä ja hampurilaisia hänen avoautonsa takapenkillä, kuin nuo tuolla. Virvoitukseksi pari lasillista hyvää kateenkorvasta puristettua nestettä. Jos on janoinen, kaikki menee hyvin. Kuin kusta syvässä hämärässä. Kauniita restauroituja ihmisiä. Pyhää keppiä meille. Kuuluisa kuuma ja erittäin hyvä henkilökunta. Upeat matot joita jumalat komeudessaan edessämme piiskaavat. Nuorena hän ajatteli olevansa meteoriitti. Suurimman osan tästä voisi hallita vasemmalla korvallaan. Tanakka, vahva mies, jonka muoto on hyvä, kuin olisi pukeutunut vuohennahkoihin. Erittäin komea pappi astumassa. Ylistää uskoa, henki on kirjattu. Sokolov seisoi keskellä hiekka-aukiota kuin erakkomunkki keskellä teehöyrystä muodostunutta kansaa. Suurin ilo on istuutua vielä lämpimälle hellalle, hän ajatteli. Noilla pakaroilla; niin musta ja valkoinen marmori räjäytetään ja ne putoavat taivaasta ja asettuvat noin. Kalju pää jonka ympärillä kruunu. Korviahuumaava ääni noista kelloista. Hänen partansa oli jäätynyt häntä jota tuuli sivelee. Sujuvasti kuumaa lihaa lyö aika. Tällainen muhennos, siinä on onnistuttava. Kuten instituutissa. Muhennos. Hänhän käärii ihonsa kuin sikarin jota ei totuuden kipinä sytytä. Hän haluaa siemailla väkijuomia. Nuo kaksi hänen rinnallaan, kaksi paatoksellistunutta olentoa jotka vetävät häntä toinen oikealle, toinen vasemmalle.

Viides marraskuun ilta

on aina

Kieli ei koskaan tee maalia paitsi kerran

Pääoma sijaitsee naisessa

Pääni voi elää ilman syytä

Kuuma puhdistaa vain sen mikä muistuttaa häntä

Jäätyminen ei ole pelastusta

Vaatteiden alla hän pukeutui karvoihin

Ratkaisen tämän pölyn

Myrskyvetoomus

Pallomainen herkku

Pilvien haikea ääni

Kuoleman jälkeen hän alkoi vakavasti opetella latinaa

Rasittava tyyppi, laulaa jatkuvasti Provencen laulua

Hän joka näkee syvälle

Tuo raukkamainen paroni syö joka päivä naudan sydämen

Minä onneton! Kuinka usein saan vastedes selleriä

Eläimen henki koostuu aistillisesta havainnosta, halusta ja liikkeestä

23 tuntia 56 minuuttia 4 sekuntia

Muutamien asioiden vuoksi kävin tuolla valtion kaivoksilla

Kasvos näyttää muuttuvan maaliksi

Täällä on humalasalkoikko

Se alkaa kaakatuksesta ja korinasta, yltyy kaameaksi möykäksi ja päättyy uikuttavaan valitukseen

Kaikki tämä on hyvin todennäköisesti järkevää

Hyvä neiti, mitä te ajattelette risteytysmahdollisuuksista

Töröttävä ja kurtisteleva olento

Sydämen aksentti

Innostunut hymni

Hauta on epäilyttävä lähde

Olemme maailmankaikkeuden alapäässä

Hmm pyhä Veronika joka pyyhki hikiset kasvonsa pellavaiseen nenäliinaan

Ajattelin ryhtyä käeksi

Kalpeus on jalon naisen ominaisuus

Tarkastelkaamme hiukan valtiota, menkäämme sänkyyn tarkastelemaan valtiota

On vain yksi vaihtoehto; suopunki

Minun piti säveltää tähän sonetti mutta sitten minun vuoroni tuli

Aateliston sydän, hyvä juttu

Parhaimmillani olen mauton

Kun tämä jalo olento oli irroitettu, jäi maa leskeksi

Kolme kertaa kolme

Taivaita on yhdeksän

Sanoisin, että hänen jalo sielunsa jätti meidät yhdeksännen päivän ensimmäisenä tuntina