Naisten ei-asiantuntija. Hänen mielestään meillä on nyt eräänlaisen modernin naisen ääriviivat. Naiselliset. Kunnia Jumalalle, järjestelmä... Eli nainen on ahne, hänen käynnistävänä voimanaan on aina halu ja himo, jota usein kutsutaan aistillisuudeksi, nainen on innokas valehtelija ja mustasukkainen jopa siitäkin miehestä, jota ei enää rakasta, kohtalaisen lahjakas hengessä ja teoreettinen ja herkkä, joskin kykenemätön ongelmaisessa tilanteessa, mutta toisaalta ylivoimainen rakkaudessa. Niin yksinkertainen ja kaunis maailma olisi, jos vain naiset olisivat hiukan enemmän kiinni tässä järjestelmässä. Ehkä se olisi jopa paras onnenpotku, että naiset, paitsi kaikki hänen tapaamansa, niin myös kaikki hänen sisäisesti tuntemansa naiset olisivat tuollaisia. Oh, ja keskustelut, ne olivat niin outoja eikä niissä otettu kantaa mihinkään tämän maailman asioihin vaan ainoastaan kepposteltiin, ja samalla käveltiin tuntikausia indigonsinisten vesialtaiden ympäri ja ympäri, ostettiin pretzeleitä ja syötettiin niiden murusilla karppeja ja lintusia. Kerran hänellä oli tarkoitus nähdä järjestelmän nainen, mutta sattuikin pilvinen päivä, ja alkoi sataa, se oli satamakaupunki, eikä mitään tapahtunut. Rantaan oli saapunut pieni torpedovene, ja sen tanakkaa tummaa savupiippua vasten nojasi komentaja joka oli selvästi tympääntynyt ja puhalsi savukkeensa savua. Kului minuutteja. Hän oli hiljaa ja ajatteli mustaa lintua. Sitten nostosilta laskettiin ja miehistö tuli ulos, hauskat, pitkät ja ruskettuneet miehet, rohkeita silmiä, leveitä liehuvia housuja ja hihoja, siniset puserot ja merimieskaulukset. Naiset nostivat hameitaan koska satoi, maa oli märkä. Osa miehistä seisoi kannella valkoisissa haalareissa ja puhdisti sitä, tai kiersi köysiä ja puhdisti niitä, ja nuori ystävällinen upseeri näytti naisille laivaa, riippumattoja, vaikuttavaa pyörivää konekivääriä, kapteenin hyttiä ja ampumatarvikevaroja, käsittämättömän isoa dieselmoottoria. Torpedoveneen täytyy mennä niin lähelle, aivan liki, se on vaarallista leikkiä, näkee punaisina hehkuvat vihollisen valot ja täytyy ampua ja vaarantaa henkensä ja kaikkien henki... Ja nyt tuon miehen edessä seisoi pitkä blondi, hänen kulmakarvansa olivat lähes valkoiset kylmänsinisten silmien yllä, hän oli sydämekäs ja ahne, ja kun tuuli kävi heidän ylitseen ja tuiversia hiuksia, taipui hänen jalo suunsa näihin ruusuisiin sanoihin: oletko koskaan ollut hengenvaarassa? Nuori upseeri selvästi petti hänet reagoimalla kuin pieni lapsi; pudistamalla päätään ja hymyilemällä viehättävästi. Upseeri esittelee heille pelastusveneitä, juro blondi silitti märkiä valkoisia lankkuja, upseeri osoittaa nosturia, kertoo kuinka pelastusliivit ovat numeroitu, kuinka ne istuttavat miehiin turvallisuuden tunteen, hän todella näyttää mikä rohkeiden hyökkääjien kohtalo on. Ei, pitkä kirkas blondi huutaa, ei sinulle koskaan, sinä et tule koskaan olemaan edes vaarassa. Ja upseeri kumartaa, puree hampaitaan, ja sanoo meille on kuitenkin kaikille tilaa näissä veneissä rouva. Hän kääntyy pois, sillä se helpottaa, ja patologinen itku, nenän nykiminen alkaa. Niin, sellainen on nainen, ilmiömäisen julma, hysteerinen.