Vasemmalla rakennusjätteitä, oikealla kuivunutta savea. Keskellä keltaisia olkia. Paul Kinsey on eräänlainen, näin hän kokee, ilmastointikanava jota pitkin pölypilvi kulkee. Pahamaineisen Been silmät kiiltävät. Kaunis aamu, lämpöä veressä. Hän kantaa rakipulloa mukanaan, toisessa kädessä hänellä on päästään teroitettu keppi. Lopulta luola alkoi täristä, sitten liikkua. Paul Kinsey tunsi kuinka hänen takaraivostaan irtosi kappale, se kohosi voiman työntämänä ulos kuin samppanjapullon korkki, ja jokin terävä työntyi sisään. Hän ei ole tullut tänne koirien saarelle koska ei hän ole koskaan lähtenyt mistään; häntä voi kuvata ruuvina jota hän itse kiertää melko tuoreeseen mäntypuuhun; hän muistaa isänsä joka katsoi häntä tumman lasin lävitse ja toisteli yhtä sanaa. Ääneen lausuttu ajatus on valhe. Pahamaineinen Bee istui risti-istunnassa rakipullonsa vieressä ja murisi.