torstaina, maaliskuuta 31

Mutta hänen armonsa tuoreus voittaa kaiken sen
Sadat intellektuellit ja viisaat miehet voisivat antaa elämänsä saadakseen maistaa hänen kaipaustaan
Puolet minusta on vettä ja mutaa, puolet sydäntä ja sielua
Missä nyt olet, kaiken sydämiemme hämmennyksen jälkeen
Kukkasrakkaus

tiistaina, maaliskuuta 29

Pilviryntäät
Ajokoirien parvi korttipinkan sijaan
Mietin onkohan maksettu veistäjälle
Hänen kynnyksensä tomuun painan otsani
Povi hennonhohtava kuin omenankukka
Niin katoaa kaikki ja rakennetaan
Ratsastavia psykootikkoja
Katseessaan hysteerinen ylpeys
Hetken ajan tunsin olevani altaassa kiemurteleva ankerias

maanantaina, maaliskuuta 28

Lienee taas hevoskuurin aika
Kuinka piiska liittyy hevosiin

tiistaina, maaliskuuta 22

Hetkessä kämmenselkääni nousi paise, suoneni pullistuivat

maanantaina, maaliskuuta 21

Kätteleminen on lyömistä
Sormien ja käden siveleminen on miellyttävää
Kätteleminen on sietämätön ja raivostuttava tapa

keskiviikkona, maaliskuuta 16

On olemassa kampaihmisiä
Lapsesta asti tunnettu suuri vastenmielisyys kampoja kohtaan

maanantaina, maaliskuuta 14

Luonto karkaa sinulta iäksi
Aavistuskin vastahankaisuudesta niin menetät kaiken saavuttamasi
Synti tarttukoon kenkiemme pohjiin
Kiellän sinua punastumasta
Punastutko sinä, pikku enkeli

sunnuntaina, maaliskuuta 13

Tämä on märkä homma
Pimiö lienee täydellisin paikka
Tälläkin hetkellä tähtäimet on suunnattu sinun niskaasi
Anna anteeksi typeryyteni

maanantaina, maaliskuuta 7

Mysteeriohuvilan nurkka veti häntä puoleensa. Se
oli enemmän kuin hän kykeni ajattelemaan ja sen
vaikutus muistutti hyvän kukan vaikutusta: asiat
lakkasivat olemasta kuolleita, värit ja valo muut-
tuivat leivän kaltaiseksi. Huoneen nurkka on aina
levittänyt reitensä auki. Kuuluisin tapaus lienee
Peggy Guggenheim, joka ei omassa huvilassaan
sietänyt nurkkia. Ne oli peitetty, toisin sanoen
hän oli esittänyt veistäjille täsmälliset suunnitel-
mat siitä, millaiset huoneiden nurkkien tuli olla.
Hän halusi, että siinä missä seinäpinnat tavallisesti
kohtaavat 90 asteen kulmassa, on täydellisen
puolipallon muotoinen harjanne, joka kohoaa
seinäpinnasta. Sen lisäksi hän halusi, että värin keinoin
optista vaikutelmaa lisätään: harjanteen keskiosan
tulee olla lähes täydellisen valkoinen ja sitä vastoin
harjanteen reunojen tulee olla hiilenmustat, ja
edelleen puolipallon reunojen ja seinän kohtaus-
pinnan tulee olla selvästi valkeampi kuin siitä jat-
kuvan seinän pinta. Oma teoriani, nyt puhun
asiasta lääkärinä, joskin entisenä sellaisena, on
se, että Peggyn aivojen synkronisten oskillaatioi-
den toiminnassa on ollut häiriöitä, kenties lap-
suudenaikaisen tapaturman tai jonkin sairaste-
tun taudin tai käytetyn lääkeaineen seurauksena.
Tällöin hänen kykynsä havaita valaistuksen
absoluuttista voimakkuutta on saattanut olla
ylikehittynyt, hänellä ei ole ollut kykyä kompensoida
ja synkronoida noita äärimmäisen voimakkaita
aistiärsykkeitä. Todennäköisesti hän on
hahmottanut nurkat jonkinlaisina hyvin syvinä
kuiluina, jotka ovat vaikuttaneet häneen samaan
tapaan kuin suuri pudotus vaikuttaa
ihmiseen, joka kärsii vertigosta. Hänen vaa-
timuksensa nurkkien rakenteesta viittaavat
siihen, että hän on täsmällisen havainnoinnin
ja mahdollisesti matemaattisten mallien avulla
kyennyt luomaan sellaisen rakenteen, joka lie-
vittää hänen oireitaan tehokkaasti tai joka saa
hänet tuntemaan suurta mielihyvää, jopa euforiaa
aina noita muunneltuja nurkkia katsoessaan.
Nähdäkseni hänen tiedetty taidemakunsa on
yhteneväinen teoriani kanssa, esimerkiksi hänen
mieltymyksensä Kleen ja Pollockin maalauksiin.
Tähdet ovat vitun upeita, poika sanoi. Siellä on
toinen maailma. Näkee, miten haukat nousevat pysty-
suoraan ylöspäin. Hän sytytti savukkeen ja
poika käynnisti Dodgen. Selkä on ihan paskana
autossa nukkumisesta, poika sanoi. Mysteeriohuvila
oli kaikkialla heidän ympärillään. Veljet seisoivat
sen ulkopuolella pukeutuneina värikkäisiin gabar-
diinitakkeihin ja leopardikuvioisiin astrakaaneihin.
He muodostivat yhden pilkun, tai pikemminkin
pisaran maan valkeuteen. Heidän olemassaolonsa
oli todiste. Hän katseli mysteeriohuvilan nurkkaa
ja veti sätkästä viimeiset savut, odotti että se sammui
ja työnsi sen sitten tulitikkurasiaan. Kaukaa kuului
moottorisahan ääni. Se nousi ja laski ja viimein lakka-
si. Puu jossakin jätti juurensa maahan ja nousi ylös
oikealle puolelle. Lopulta hän antoi isänsä kantaa
hänet selässään autolle, asettui makaamaan sen
takapenkille ja odotti. Lakanat olivat satiinia ja
niihin oli kirjailtu pääpuoleen kolmio, jonka jokai-
sen kulman vieressä oli pisara. Mies makasi hänen
vieressään ja tuoksui pihkalta, johon on sekoitettu
hunajaa. Hän avasi jääkaapin, otti esiin vodkan ja
kaatoi sitä lasiin. Sitten hän keitti teetä, sekoitti
siihen hunajan ja kaatoi lasin täyteen. Miestä ei ollut,
vain hänen makuujälkensä. Muoto, joka ei enää
ollut muoto. Hän painoi nenänsä lakanaa vasten ja
koetti aistia mahdollisimman tarkasti, enemmän
ihollaan kuin millään muulla. Hän oli valmis,
haki vaatekaapista hieromasauvan ja työnsi sen
syvälle sisäänsä ja puristi itsensä sen ympärille.
Hän kuvitteli tuntevansa miehen, jonka elin
kaartui huomattavasti vasemmalle ja oli vasem-
malta puoleltaan paksumpi ja kaareutuvampi kuin
toiselta puolelta. Hän painoi hieromasauvaa sille
puolelle ja työnsi lantiotaan sitä kohti, antoi
värien peittää itsensä ja supistelevien seinämiensä
ja nurkkiensa työntää sauvan ulos. Hän antoi
rintansa rauhoittua, työnsi sauvan uudelleen
sisäänsä ja vajosi syvälle mustaan pintaan, joka
muuttui keltaiseksi ja sai hänen korvansa soimaan
jonkinlaista etäisen torven ääntä, johon oli
lisätty hiukan kaikua ja säröä ja joka tuntui
kiertävän hänen päätään. Sitten hän nousi,
pyyhki hieromasauvan lakanaan ja kaatoi
lasinsa pohjalle vodkaa ja täytti sen hunaja-
teellä. Hän veti jalkaansa mustat punaisin
pisaratikkauksin koristellut pikkuhousut,
hiilenmustat sukkahousut, mustat bootcut-
farkut, puki mustat rintaliivit ja mustaa silkkiä
olevan puseron, jonka napit hän jätti auki ja
niiden sijaan kietoi sen ympärilleen keltaisella
silkkivyöllä. Sitten hän kääri itselleen jointin,
pesi kasvonsa, suihkutti niille kasvovettä,
kampasi hiuksensa ja puki ylleen purppuran-
värisen Aquascutumin trenssitakin, jonka
helma oli laskostettu aaltoilevaksi. Hän
tarkasteli kenkiä ja valitsi mustat polvipituiset
pythoninnahasta valmistetut korkosaappaat.
Hän käveli jointti suussaan alas kadulle, sytytti
sen ja käveli istumaan läheiseen puistoon. Hän
katseli lapsia, kahta poikaa, jotka kasasivat oksia
ja pieniä kiviä keoksi, ja heidän äitiään tai hoita-
jaansa, joka vilkaisi poikia aina noin minuutin
välein ja luki paksua paperikantista kirjaa. Hän
katsoi minua silmissään sama katse. Hän yritti
etsiä vastaavuuksia, yritti ymmärtää, miksi en
sano mitään tai miksi istun tällaisessa asennossa
tai miksi naputin kahdella sormellani takkini
hihaa. Hänen otsansa hehkui sinertävää valoa,
hyvin heikosti mutta hämärässä selvästi havait-
tavasti. Hän kaatoi lasinsa pohjalle vodkaa, kaatoi
teen sen päälle ja joi sen tyhjäksi. Sinertävä
hehku hänen otsassaan voimistui. En leikkaisi
korvaani sen takia, hän sanoi. Hänen äänensä
oli hajuvesiääni, reunoiltaan leviävä samaan
tapaan kuin lasit, joista calvadosta juodaan.
Hän oli toinen minäni, jäljennös minusta, joka
on veistetty uudelleen. Hän oli vastinkappale
ja tuntematon perhonen, jonka takaisintulemista
ei voi odottaa. Hän sopi makaaamaan lakanoille,
hän sopi hyvin maalattavaksi ja hänen uumansa
ja poskipäänsä miellyttivät silmää. Hän oli epäi-
lemättä paholaisen tai jonkin tiedustelupalvelun
juoni, suunniteltu tarkasti profiilipellillä päällys-
tetyssä 50-kerroksisessa talossa. Hän itse vain ei
tiennyt sitä, enkä halunnut paljastaa hänelle että
minä tiesin sen. Siksi peitinkin itseni mahdollisimman
tehokkaasti hänen näkyvistään, halusin, että hän
näkee minut mutta kykene millään tavalla tarttu-
maan minuun. Ta kalastaja ei kykene tarttumaan
minuun. Hänen päänsä ympärille saattoi hyvin
kuvitella mehiläisen lentämään. Hän oli samalla
tavoin eloisasti keskusteleva, alituiseen uudistuva
ja vastaanottavainen. Hän muistutti parturia, joka
leikkaa korvasi irti. Hän saattoi kuulla Kremlin
kellon ja puhui siitä. Hyvin kauniisti, ja hyvin ei-
runollisesti. Hän puraisi välillä kolmionmuotoisesta
piirakasta ja saatoin kuvitella mitä hänen farkkujensa
alla oli, saatoin nähdä silmissäni ja tuntea sormissani
hänen tummat ja kärjistään taipuvaiset karvansa.

sunnuntaina, maaliskuuta 6

Tuulenviri sai märän pyjaman liimautumaan
hänen ihoonsa. Hän oli heiluri, joka ilmaisi
kyllä tarkasti mutta vain sopivassa kädessä. Hän
oli sopivan traagisposkinen ollakseen enemmänkin
kuin jokin taivaalle lähetettävä olento. Hänessä
kypsyi halu tulla juureksi, valkeaksi ja sisältä jän-
teiseksi. Hän katseli kuusia, joiden oksat olivat
punertavat iltavalossa. Päivä oli loppumassa ja
pienet enkelit lensivät kohti taivaanrantaa. He
eivät anna minulle edes kissaa, eihän vangilla saa
olla eläimiä. Mutta entä hiiret, hän kysyi, miksi
ne saavat valvottaa minua yöstä toiseen? Se on
eri asia, he sanovat. Mies kiersi täytekynän kultaisen
korkin kiinni ja laski kynän pöydälle. Sitten hän
huokaisi syvään, puristi silmiään kiinni niin kuin
hänen sydämensä olisi puristanut hänen rinnassaan,
ja avasi suunsa ammolleen ja kiskoi ilmaa sisäänsä
piinatun kuormaeläimen tavoin. Sitten hän avasi
äkkiä silmänsä, poimi kynän käteensä ja sanoi:
en ole nukkunut. Alkoholistit tietävät elämästä
ja yhteiskunnasta enemmän kuin minä koskaan,
mies sanoi. Kyyhkyset lensivät hänen edestään
yhdeksi parveksi ilmaan. Hän kantoi kivääriä,
silitteli sitä kuin vastarakastunut ja katsoi eteensä
sumein silmin. Alkoholin suuruus on siinä, että
se on samanaikaisesti lääkettä ja ravintoa. Hän
tilasi minttuteetä, katsoi kristallista kannua, jossa
se tuotiin ja antoi sen jäähtyä. Hän poltti savukkeen
toisensa perään, kosketti välillä sormellaan kristallia
ja viimein kaatoi pieneen pikariin. Sitten hän joi
pikarin tyhjäksi, kaatoi sen uudelleen täyteen. Raha
vain kilisee. Mitään muuta se ei tee. Kullan puhe on
väsyttävää. Kulta ei ole hiljainen mies. Ja kulta puhuu
idiootin äänellä. Meri oli väriltään perhonen. Hämä-
rässä se näytti puhuvan perhosmaisia sanoja. Hänen
ohitseen kulki bodari, jonka jokaisen lihaksen alla
näyttivät pitävän juhliaan pienet toukat. Mies näytti
elävältä toteemipaalulta. Asiahan on näin: ne asiat,
jotka ovat ymmärrettäviä ja selkeitä ja tosia voi
mutista, tai olla sanomatta niitä laisinkaan. Ne kyllä
ymmärtävät joiden on tarkoituskin. Yleensä valheet
sanotaan kovalla ja kirkkaalla äänellä, täydellinen
valhe on täydellinen ääni. Hän katseli puseronsa
himmeää sinistä silkkiä. Se näytti samalta kuin
jäniksestä jauhettu tahna, johon on ripoteltu
sinisiä mineraalihippusia. Juoksijan loppu, ihmisten
tyhjä katse kun he näkevät mitä ovat tehneet ja
maistavat sen. Torvien keltainen kaiku ei suostunut
vielä jättämään häntä. Hautajaisissa on tapana
soittaa keltaista torvea, hän ajatteli. Se antaa sielulle
merkin unohtaa tämä maailma. Soittamisen jälkeen
torvi täytyy tuhota, joko murskaamalla se maahan
tai polttamalla: nyt on parasta unohtaa tämä maailma.
Olisiko se ollut chiantia. Hän katseli kristallista
kannua, siellä näkyi violetti puutarha, sopivan
tuulesta temmattu. Puut olivat vanhoja, mutta
niiden oksat nuoria. Hän ajatteli itseään tukkilai-
sena, makasi pitkällään penkillä nahkasaappaat
jalassa. Ne olivat niin hyvin lankatut, että omaa
kuvajaistaan saattoi tarkastella niiden varresta.
Hän oli 14, tyttö ominaisimmassa iässään, sivu-
huoneessa, jonka vieressä ja ylhäällä ja alhaalla
oli lisää sivuhuoneita. Hän oli sopivasti koristeltu
miekka, ja tuppi oli kaunis. Tietysti hän tiesi, että
hänen oli pysyttävä Neitsyen ikonin lähellä, ja että
jos hän lähtisi pois sen luota, olisi hänen huolellisesti
rasvattava itsensä: näet tuolloin paholainen ei saa
otetta käsivarresta tai kaulasta. Ranskalaiset olivat
huolettoman näköisiä. He näkivät mitä tuleman
pitää, he joivat Loiren ja loivat toisiinsa ilomielisiä
katseita. Heidän joukossaan ei ollut sitä yhtä, pettu-
ria tai kavaltajaa, joka olisi lyönyt käteen väärän
rahan. Illalla hän oli taas vankilassa. Hiirien vuoksi
nukahtaminen oli mahdotonta, ne kiipeilivät hänen
vatsansa ja käsivarsiensa päällä ja juoksivat nopeasti
hänen kasvojensa yli aina kun hän hengitti sisään.
Ne olivat kiiltäväturkkisia paholaisia, ja kuiskivat
hänen korvaansa ja pyysivät, että hän itse leikkaisi
korvansa irti. Hän katseli kristallikannua, kaatoi
minttuteen vodkalasiinsa; kuinka hän sanoikaan,
kun vanhuus tulee ja lapioniskut tuntuvat tulevan
suoraan ohimoiden sisältä. Tietysti hän oli eräänlainen
kirkkaus, hänet oli kuvattu moniin kattomaalauksiin
ja mestarien kädet olivat sekoittaneet hänen silmiensä
värin. Hän oli itäbysanttilainen humaltunut kauno-
tar, joka kumartui alaspäin, katseli laatikkoon van-
gittuja sotilaita ja työnsi yhden heistä sormellaan
kumoon. Mikä nautinto etsiä kauniita kasvojaan
kristallin kuvastimesta. Hän sytytti savukkeen ja
samana hetkenä taivaalle syttyi noin puoleksitoista
sekunniksi ikään kuin loistava metallipallo. Hän
vilkaisi sitä, katsoi sitten taas kristallia. Valkea,
hevosen kaltainen kuvitelma valuutanvaihdosta.
Miehellä oli mustat kiharat, ja hänen olkapäänsä
muodostivat kauniit kaaret. Hän muistutti kulku-
koiraa, jonka joku ruhtinatar on tuonut palatsiinsa
ja joka juo maitoa Hermès'n laakeasta, laventelin-
värisestä kupista. Sitten ruhtinatar ottaa seinältä
miekan, silittää koiran kaulaa ja lausuu rukouksen.
Kultaharkkovuoteillahan he nukkuvat. Kulta puhuu
heille typeryyksiään ja he kuuntelevat aivot avoimi-
na. Kaivolla ei ole kantta. Sellainen ei ole hyvä kaivo.
Mutta hyvälle kaivolle ei anneta palkintoa, ei edes
kärpästen jakamaa. Mikään ei pysynyt perusmuo-
dossaan. Hänen nenässään tuntui keltuaisen tuoksu.
Yöperhoset olisivat muutoin tulleet, mutta eivät
itsekään tienneet missä olivat. Tai missä olisivat
olleet. Vanhat taidot nousevat syvästä kaivosta,
mutta toisaalta hajuvesi ei nouse tuosta kaivosta
vaan valuu sinne. Kurssi on aina huono, jos se ei ole
huono se on onneton. Mieleni ja tajuntani minttutee
ja vodka. Tämä oli hänen viimeinen päivänsä ja siksi
hän kiersi silkkiä tiukemmin kaulansa ympärille,
antoi pienten verisuonten ymmärtää mitä hallitseminen
on. Ruhtinatar nosti kupin, kaatoi maidon suuhunsa
ja laskeutui divaanille. Kysymys ei ollut vain kaukai-
sesta politiikasta. Kysymys ei ollut vain sisarista ja
veljistä. Kysymys ei ollut vain siitä, että hän oli
seksikäs mutta että hänessä ei ollut tippaakaan
seksiä. Arvoituksellinen ääni, nouseva ja laskeva
siritys, johon sekoittui ylätaajuus. Hän ajoi hissillä
kolmanteen kerrokseen kantaen laatikkoa, jossa
ruuat ja juomat olivat. Hänen rabbinsa oli monta
kertaa sanonut: älä ole niin tunteellinen. Hän
hoidatti ihoaan, vaikka ei uskonut sillä olevan
suurempaa merkitystä. Hän katsoi nuoria tyttöjä
portaissa ja koulupuvuissa. Heihin ei ollut vielä
kehittynyt vakaimia, joten he törmäilivät toisiinsa
eivätkä kyenneet ennustamaan raajojensa liik-
keitä. He olivat toisin sanoen olemassa, koska
jotakin iskeytyi heihin alituiseen. Heillä oli suuri
taipumus emotionaaliseen epävakauteen, toisaalta
he eivät osanneet vielä paisutella asioita koska olivat
niin nuoria. Sitten hän kuuli '79 mallisen Diplomatin
ghettokalinan. Hän katsoi, kuinka ulos nousi kaksi
miestä, jotka kävelivät jäykän raskaasti pitkän ajo-
matkan jälkeen. Ehkä jotain pientä, toinen heistä
sanoi. Un buchito. Me söimme jo matkan varrella.

perjantaina, maaliskuuta 4

Assyrialaiset torvet
He seisoivat värikkäissä gabardiinitakeissaan ja korkeissa turkishatuissaan
Mustuneet juuret odottavat hetkeään
Ennustamaton kukkiminen
Hän on demonologi
Tullessani seuraan tarkastan, millaiset olennot minua katsovat ihmisten takaa

tiistaina, maaliskuuta 1

Tuulenviri sai märän pyjaman liimautumaan hänen ihoonsa
Keskuksen hyviä puolia olivat halpa kaviaari ja lohi
Miksi Bordeauxin viiniä sanotaan leijonanvereksi
Todellisuudessa se ei ole musta eikä raskas vaan valkoinen ja ilmassa ohuilla nailonrihmoilla roikkuva
Mutta hän piti siitä, että sai toistaa sanomansa aina vain uudelleen
Se oli valkoinen ja puhdas ja neitsyt, ja mitä tahansa tekikin, se täytyi saada taas valkoiseksi ja puhtaaksi ja neitsyeksi
Hänellä oli jalassaan farkut ja vanhat sandaalit
Metsästystorvien ääni