maanantaina, marraskuuta 30

   ja kuitenkin sienet olivat eläviä
     hän sanoi
        metsässä ne ovat hehkuvia
      ja pannulla ne antavat itsestään
        sen kaiken kuin pienet ihmiset
       ja tämän jälkeen hän nauroi
   turkissaapasnauruaan
Nyt hän paistoi sieniä ja niiden
    tuoksu oli epäilemättä
  hänen tuoksunsa juuri tänä hetkenä
     tänä kirkkaana hetkenä tässä huoneessa
   hänen tuoksunsa oli metsäsienien 
    tuoksu makea ja samaan aikaan
 juurista imenyt symbolin tuoksu
On tarpeeksi varhain katoavasta 
   käännyttävä
hän sanoi
     on tarpeeksi myöhään iäiseen
  katsottava ja sillä valolla joka
    suuntaa sitä kohti
Hänen seisahtunut lantionsa
   ja seisahtanut uumansa
  tiivistynyt tai keltaisen valon
    kauttaaltaan valaisema ja
 etäältä kuuluvan sirityksen
Eikö hän, ei hän vaan toinen, kuullut askelia, kuin joku olisi kävellyt hänen takanaan, ja vilkaissut taakseen, pimeyteen, tai hämäryyteen, joka oli muuttumassa pimeydeksi, eikä nähnyt ketään, ja kuulostellessaan kuuli vain omat askeleensa, ja eikö hän nyt ajatellutkin toisen ihmisen mahdollisuutta, samantapaisesti kuin, ei, ei hän ajatellut. Ompelija. Mutta eikö kuitenkin ollut mahdollista, että joku oli hypähtänyt hänen takaansa heti pensaikkoon, kun hän oli vilkaissut, ja että joku makasi nyt siellä, ruumis pienten piikkien haavoittamana, ja kuulosteli puolestaan häntä. Ja hän pysähtyi, ei hän vaan toinen, ompelija, katseli pensaisiin ja nosti maasta kiven ja heitti sen pensaisiin ja se upposi sinne ja osui maahan, ja maasta kuului pieni kiljahdus ja jokin juoksi pois, epäilemättä jokin elävä, epäilemättä jokin lihaa oleva mutta ei suinkaan kuitenkaan hänen lajiaan. Mutta miksi hän sitten oli kuullut askeleet, hän ajatteli, ei hän vaan toinen, ehkä se oli harha, ehkä tämä pistävältä tuoksuva ilma, kun se imeytyi häneen, hänen keuhkoihinsa, kaikkialle häneen, sai hänet tuntemaan olonsa epätodelliseksi ja maailman hänen ympärillään epätodelliseksi
Ja eikö hän muistanut huovan, ei hän vaan toinen, huovan, johon hän oli käärinyt itsensä ja joka siten oli eristänyt hänet paitsi huutavista kasveista niin myös kaikesta muusta, joka häntä oli aikaisemmin ympäröinyt. Ja hän joi oluensa, ei hän vaan toinen, yhdellä kerralla ja muisteli huopaa, joka oli kääritty hänen ympärilleen. Mutta siitä edemmäksi hän ei kyennyt ajattelemaan, sillä se oli viimeinen, mitä hän muisti. Viimeinen ehtoollinen tai ensimmäinen. Niin hän ajatteli, ei hän vaan toinen. Viimeinen ehtoollinen käärittynä huopaan, hän ajatteli, ei hän vaan toinen, viimeinen ehtoollinen käärittynä haisevaan huopaan ja kuljetettuna kainalossa, viimeinen ehtoollinen kuljetettuna kainalossa ja sen jälkeen asetettuna vinolle pöydälle, vinolle ja toukansyömälle pöydälle, jonka pinta oli mätä ja alapuoli homehtunut, se huvitti häntä suuresti, ja sitten hän ajatteli jalkoja, mikä niistä on tärkein, ensimmäinen vai toinen vai kolmas vai neljäs, ja sitten hän ajatteli karvoja, mikä niistä on tärkein, ylin vai alin
Alan päättömäksi.
Ehkä otsalle käärityt rätit. Valaistus aamu, keltainen, joka muuttuu hitaasti punertavaksi ja sitten purppuraksi. Istuu. Rätit otsalla ja päänympärillä. Katselee. Silmät liikkuvat mutta ei mikään muu
Aamuvalo
Äkkinäinen pimeys
Kuun-nousu ja kuunvalo
Kuinka portaita pudotaan

lauantaina, marraskuuta 28

Hapettunut hopea saa minut raivoihini. Se on uskottomuus minulle, se on uskottomuuden sädekehä puusta veistetyllä patsaalla, se on tummentuma hampaissa, ja hampaat ovat suudeltavat pikkukalat, niiden suista tulee elämä
Oliko hän tehnyt virheen kun hän oli päästänyt lampaan, ei hän vaan toinen, tai oliko lammas tehnyt virheen kun se oli lähtenyt hänen sylistään, ei hänen vaan toisen, ja oliko lampaan kaatuminen maahan merkki siitä? Epäilemättä se oli merkki, mutta mistä? Eikö se voinut olla merkki siitä, että lammas oli väärä, että sen tila ei sopinut tuohon kohtaan aivan samoin kuin palapelin pala ei sovi muuta kuin yhteen kohtaan. Mutta puolen minuutin kuluttua lammas nousi ja ravisteli itseään ja käveli muiden lampaiden luo tuskin muistamatta miksi oli ollut aikaisemmin maassa. Ja eikö hän, ei hän vaan toinen, ajatellutkin itsensä tuon lampaan paikalle, ja eikö se herättänytkin hänessä, ei hänessä vaan toisessa, kiusallisia muistikuvia suitsutusastiasta, ja krusifiksista, ja papista, ja puusta, ja puusta veistetystä krusifiksista, ja eikö se saanutkin hänet huokaamaan, ei sen vuoksi että hän olisi muistanut edellämainitut asiat vaan sen vuoksi, että hän muisti, minkä tilan lammas oli hänen sylissään täyttänyt ja sen vuoksi, että hän näki minkä tilan se nyt täytti ollessaan muiden lampaiden vierellä. Kun hän nousi ylös, ei hän vaan toinen, lampaat katselivat häntä ja vetäytyivät toisiinsa kiinni. Niistä tuli yksi suuri kokonaisuus. Koira nousi samaan tahtiin hänen kanssaan, ja kun hän laskeutui taas polvilleen, koirakin laskeutui ja laski päänsä etujalkojen varaan. Ja eikö hän muistanutkin, ei hän vaan toinen, tummat muodot, jotka kerääntyivät pimeään paikkaan, ja eikö hän muistanutkin naisen, joka nousi esiin, tummaan pukeutuneen naisen, tai pikemminkin harmaaseen, tai ehkä vanhahtavan punaiseen, joka tapauksessa vaatteeseen joka oli tumma ja kuoleman värinen, ja eikö tuo nainen ollutkin varsin paksu, ja eikö hänen kädessään ollutkin muki, jossa oli harmaata litkua, joka epäilemättä oli teetä, johon oli sekoitettu sakariinia ja maitojauhetta
Mutta oli aamu, ja aurinko oli jo korkealla, ja hän katsoi sylissään olevaa lammasta, ja tunnusteli sen täyttämää tilaa tässä syysaamussa, ja ajatteli itseään, miltei unessa olevaa paimenta, joka nukkui lehdillä täytettyjen säkkien päällä ja toisella kädellään puristi lampaan kaulaa, sen rasvaisia kaulavilloja ja tunsi sen ihon värähtelyn, ja tunsi sen tilan, jonka se täytti tässä syysaamussa. Ja eikö koira nukkunutkin kauempana, toinen silmä tiukasti kiinni ja toinen silmä avoimena, pää etujalkojen päällä, ja joka hetki valmiina ryntäämään pystyyn ja iskemään hampaansa lampaan koipeen, muristen ja kuola valuen, eikö se ollut hyvin selvää? Kerran koira oli vetänyt lampaan joesta, joen virtaus oli vetänyt lampaan mukaansa ja koira veti lampaan maalle ja kasvit huusivat samaan aikaan kovaäänisesti. Hän puristi lampaan kaulaa kourallaan ja tunsi sen tilan, jonka se täytti tässä aurinkoisessa ja hyisessä syysaamussa. Lammas. Yksi lammas on koko lauma. Jos onnistuu pitämään huolen yhdestä, voi unohtaa koko lauman. Hän puristi lampaan kaulaa ja piti sitä paikoillaan ja yritti sulkea silmänsä, mutta valo tuli hänen luomiensa lävitse eikä sallinut hänen nukkua. Hän päästi lampaan ja se kaatui maahan aivan kuin sen jalat olisivat puutuneet tai hervottomat, ja hän joi vettä, jota hänellä oli pullossa, termospullossa, vettä joka ei ollut enää lämmintä mutta ei kylmääkään

perjantaina, marraskuuta 27

Eikö toinen heistä ollut ollut paimen? Eikö hän ollutkin paimentanut lampaita, suitsukkeelta tuoksuvia lampaita, koska yksi oli tullut liian lähelle nuotiota ja syttynyt palamaan. Ei hän, vaan toinen. Eikö hän ollutkin huudahtanut, ja vaistomaisesti heittänyt takkinsa lampaan päälle, joka oli kaatunut jo kellastuneelle ruoholle. Mutta mitä toinen siitä tiesi. Ei hän tiennyt mitään. Ei hän, vaan toinen. Ei mitään toisesta. Ei mitään itsestään. Hän kyllä tiesi, että hänen edessään oli olut, mutta juuri muuta hän ei tiennyt. Eikö hänellä ollut ollut myös koira? Ei hänellä, vaan toisella. Koira, joka oli ollut kullanvärinen ja pystykorvainen. Eikö se ollutkin seurannut häntä, seurannut kuin varjo, vieläkin uskollisemmin vain. Seurannut kumpaa, häntäkö? Ei, vaan häntä. Paimenta. Heidän öljytakkinsa kahisivat. Toisen kahisi korkeammalla taajuudella kuin toisen. Ehkä se johtui mallista. Ehkä se johtui erosta sähkönjohtavuudessa. Tiesikö hän sitä? Ei, hän ei tiennyt sitä. Kuinka hän olisikaan voinut tietää. Hän tiesi, että hänen öljykangastakkinsa kahisi, mutta hän ei tiennyt, että sen kahina oli poikkeuksellisen korkeataajuuksista. Ei hän, vaan toinen. Ei paimen, vaan toinen. Jos toinen kerran oli paimen, mikä hän sitten oli? Ompelija. Eikö hän ollutkin yhä edelleen ompelija? Ei hän, vaan toinen. Ei paimen, vaan toinen. Ja eikö hän ollut ommellut villakangasta, kenties hänen lampaistaan kerityistä villoista tehtyä. Vaikka epätodennäköistä se oli. Mutta sitä hän ei tiennyt. Entä kuuluisat kärpäset, missä ne ovat, hän ajatteli. Hän siemaisi oluttaan ja tunsi yhden suussaan. Se räpisteli ja hän sylkäisi sen pöydälle. Ei hän, vaan toinen. Paimen. Ja eikö tämä paikka ollut kuuluisa myöskin suurista jauhopukeistaan, jotka kopsahtivat hämärässä joko seinään, tai kattoon, tai ikkunaan, tai parhaassa tapauksessa jonkun otsaan
Sitten he kääntyivät toisiaan kohti. Heidän rintansa osoittivat toisiaan. Eivätkä he tunteneet toisiaan. He eivät edes kuvitelleet ymmärtävänsä. Eivät he kävelleet toisiaan kohti, tervehtineet ja ehkä suudelleet tai syleilleet. Eivät he haistaneet toisiaan vaan ainoastaan kasvien pistävän tuoksun, ja ilman pistävän tuoksun. Juuri se olikin kaunista, toinen heistä ei ajatellut. Eikä toinenkaan. He eivät ajatelleet sellaista. Eivät ajatelleet, että voisivat istua käsi kädessä. Television ääressä. Eikä toinen avannut reisiään, eikä toinen työntänyt kättään. He kumpikin kävelivät omaan suuntaansa. Olivatko heidän sydämensä tunnottomat? Eivät. Ei hänen, eikä toisen. Hän kääntyi baaria kohti. Ei, hän katseli sitä ja sitten kääntyi. Asetti varovasti jalkaa toisen eteen. sitten astui sisään. Hän, ei toinen. Musiikki ei ollut kovalla, ei se ollut hiljaisellakaan. Lähempänä hiljaista kuin kovaa. Keskiolut, hän sanoi, ei hiljaisella eikä kovalla äänellä vaan lähempänä kovaa olevalla äänellä. Hän ajatteli ei toista eikä hänen mahdollisuuttaan vaan pelkkää tyhjyyttä. Olut täydensi hänen ajatuksensa, kun kuhmurainen käsi ojensi sen hänelle ja toinen käsi kupertui ottamaan rahaa vastaan
Koska heillä oli harmaat öljytakit, ilma oli kostea ja pistävä. He eivät näyttäneet samanlaisilta kuin toisetkaan. Ensin heidän välissään ei ollut laajaa
tilaa. Sitten he eivät voineet nähdä toisiaan ja nostelivat päitään ja ojentelivat
kaulojaan, etäisyyden vuoksi, ja tien vuoksi, joka oli kuhmurainen, ei kovin, mutta tarpeeksi. Ei tullut sitä hetkeä, että he olisivat kohdanneet toisensa ja ehkä menneet jommankumman luokse. Eivätkä he nähneet toisiaan, eivätkä he tunteneet toisiaan. Mutta kenties ääniensä vuoksi, askelten vuoksi ja rahinan vuoksi, he ojentelivat kaulojaan ja katselivat sitä kohtaa, missä toisen olisi pitänyt olla. He eivät seisoneet toisiaan vastassa. Ei. He eivät ohittaneet toisiaan tiellä, keskellä autiota tietä, harmaata tietä, pistävässä ilmassa eikä siinä ollut mitään epätavallista. Toinen heistä tuli kaupungin syvyydestä, toisen kasvoja varjostivat puunlehdet. He käänsivät kasvonsa kohti merta, ja sitten kohti kaukaista tietä, jota valaisivat autojen valot. Sitten he kääntyivät kumpikin omaan suuntaansa ja kuulostelivat vielä askeleitaan. He kuulostelivat rahinaa, joka takeista kuului. Ja hengitystä, hengitystä. Kaupungista tulleen hengitys oli vaimea, puiden varjosta tulleen hengitys oli voimakas. Voidaanhan puhua siitäkin, kuinka suukappale vaikuttaa huilun ääneen. Mitä toinen heistä tiesi huiluista? Ja mitä toinen ei tiennyt toisen tietävän huiluista. Tai mitä toinen tiesi, että ei tiennyt toisen tietävän huiluista. Vai tiesikö hän? Ei, ei hän tiennyt. Eikä toinenkaan tiennyt. Ei kumpikaan heistä pelännyt. Ei ainakaan kuollakseen. Kumpikaan heistä ei pelännyt kuollakseen eikä kuollut keskelle tietä. He vain kävelivät omiin suuntiinsa pelottavien kasvien vierestä. Eivät kasvit pelottaneet heitä, ainakaan he eivät kuvitelleet niin, vaan pikemminkin kaikki se, mitä kasveille oli tehty. Mutta eivät he tienneet sitä, korkeintaan saattoivat aavistella. Kasvien huudot olivat kamalat, mutta ei toinen kuullut niitä. Eikä toinenkaan, luullakseen. Kuten ei toinenkaan. Mutta olivatko he viattomia? Eivät, luullakseen. Ainakaan toinen ei ollut. Eikö toinenkaan? Ei. He eivät ehdottomasti olleet millään muotoa viattomia. Eivät viattomat pukeudu harmaisiin öljytakkeihin. Eivät viattomat kävele pimeän jo tullessa. Ja mitä he pimeästä ajattelivat? Eivät mitään. Ei sellaisesta voi ajatella mitään. Se näyttää vain hatulta, knallihatulta jonka alla voi olla mitä hyvänsä. Kuten kalju. Tai tuuhea tukka. Tai puunlehdet. Tämä oli toisen ajatus. Ei hänen, vaan toisen. Ei hänen. Ja se ajatus oli jo kadonnut. Olivat vain kasvit. Toisella puolella. Ei sillä puolella, toisella puolella. He viilensivät aivojaan kävelemällä. Ainakin toinen teki niin. Hän käveli tietä eteenpäin, askelsi rytmikkäästi. Toinenkin teki niin. Mutta hänen liikkuessaan ääni oli toinen. Hänen liikkeensä oli enemmänkin ujeltavaa. Näin hän ajatteli. Ei hän, vaan toinen. Se, joka käveli rytmikkäästi. Hän ei ajatellut, että toisen liike olisi ollut ujeltavaa, vaan että oli olemassa ujeltava liike. Siksi siitä tuli toisen liike. Ei hänen, vaan toisen. Ja hän mutisi, kylliksi hiljaa, jotta kasvit eivät kiinnittäisi huomiota. Ja kylliksi kovaa, jotta hän itse kuitenkin kuuli. Kuka tietää, ettei hän nytkin levittäisi reisiään ja odottaisi. Odottaisi mitä? Odottaisi loppua. Ei, sitä hän ei tekisi. Ei suostuisi mistään hinnasta tekemään. Hän ei olisi kuten kasvit. Ottaisi jalkansa alleen niin sanotusti. Tämän sanottuaan hän hymähti
Hän heilutti kuparista suitsutusastiaan.
Sen liike sai tuntemaan suurta väsymystä
ja herpaantumista. Suitsukeastiaa
heilutettiin sitä varten, joka ei koskaan
ollut kirkossa.
Talo, joka on rakennettu ainoastaan käsikranaateista.
Nauravista käsikranaateista.
Kiedo tila sormesi ympärille.
Laava on kuumaa ja sitä on paljon.
Kasvit ovat vihreitä ja niitä on paljon.
Autot ovat monivärisiä ja niitä on paljon.
VENEERINEN HENKI
Paahdetaan avomersulla hajareisin
halki Saksan maaseudun
Ensin haluan muuttua kristalliksi
ja sitten sumuksi.
Webern ja metsä Salzburgin lähellä.
Ryömii kaivokseen.
Ryömii pois sieltä.
Ryömii kaivokseen
pimeän aikana. Ryömii
pois sieltä pimeän
laskeuduttua. Ottaa
kukon kiinni, katkaisee
sen kaulan. Kynii sen,
nylkee sen. Keittää
ja syö sen ja silti se
kiekuu
HYVIN EPÄILYTTÄVIÄ OVAT IHMISET JOTKA EIVÄT KÄYTÄ MAUSTEITA.
Kuulen jatkuvasti hevosen tömistelyä ulkoa.
Pirut kykenevät salamannopeasti omaksumaan sen hahmon, jota odotat ilmestyväksi. Mutta koska ne ovat piruja, ne yllättävät samaan aikaan. Ne ovat sorkkineet sinua niin, että menetät kosketuksen
Rykelmä kuolleita ampiaisia. Katkennut sahanterä. Taustalla kirkko, joka on maalattu kuitulevylle. Kirkon takana parvi lintuja. Lintujen takana vuorimaisema kauriineen. Kuitulevyn takana nukkuu ihminen. Ihmisen alla on huopa, joka on imenyt hänen tuoksuaan. Huovan alla on sahanpurua, jossa kuoriaiset rakastelevat
Hyppäävä peura,
lykkäävä seura,
pistävä neula,
muskottikeula
Metsästä ja viidakosta tulee aina henkiä.
Vihaan niitä ja rakastan niitä. Niiden
kanssa on pakko tulla toimeen enkä
haluaisikaan tulla toimeen elämässäni
minkään muun kanssa. Yksi hengistä,
kerran, esitti John Deere -traktoreiden
korjaajaa. Hänellä oli tunnusomainen
viherkeltainen t-paita. Mutta hänen
hehkunsa paljasti minulle, että hän
tosiasiallisesti oli henki, metsästä
tullut. Eihän hänen kielestään mitään
selvää saanut. Eivät henget puhu
meidän kieltämme. Ne näyttävät
sanovan jotakin, mutta ääntäkään
ei kuulu, ei kuulu mitään paitsi tämän
hengen tapauksessa jakoavaimen
kolina muttereita vasten hänen
farkkujensa taskussa.
Plastiikka hänellä on kyllä hyvä, mutta kuinka on muun laita, onhan hän siloinen kuin sienen kostea pinta, ja kosteakin, venyvä kuin sienirihmastojen tuoksu runkojen välissä, onhan hän myyttinen, upottava kuin suo, mystinen kuin mylly hämärässä, mylly josta voi kuulla tasaisen jauhamisen äänen
Huoahtaen huuhtimo
haahtiin haatuu,
huohtuu
Tauri, talkka,
tauras, talkas
Mikä hyvänsä näky kelpaa. Myös
puolittaiset.
Vaistonvarainen suhde.
Turkiskengissään ja harsomaisessa 
    takissaan hän etsii vääristynyttä ihmistä
     ihmistä
   joka on kuin kaakaopulveria tai ihmistä
      joka on asekauppias. Hän juo 
   ihmisen hyvin selvästi ja kirkkaasti.
     Hänen nielaisunsa on puhdistava
   hänen vatsansa puhtauden pesä
Tarvitsen kunnon pureman.
Vesihana näytti pääkallolta ja
hätkähdin sitä. Saippuakin
näytti pääkallolta ja partahöylä.
Olen kohmettunut. Samantapainen kuin
ampiainen pakkasten tullessa.
Totuus on jättänyt minut. Ampiainen
on halunnut jättää minut. Se on jäätynyt
ja sen siivet kuitenkin värähtelevät.
En muista nähneeni tällaista.
Niitty on vinossa. Sirppejä
pitelevät miehet ja naiset
ovat suorassa. Lapset heidän
jaloissaan ovat maata vasten.
Ei ole olemassa mitään muuta kuin kaiuttimia.
Opettelen olemaan valekuollut.

torstaina, marraskuuta 26

Kun räjäytellään on suojattava silmänsä
hyvin. Paras tapa on jättää ne aivan
toisaalle.
Mikä tahansa ansa, mikä tahansa houkutin
voi olla viimeinen ennen syntymää.
Tiedän mistä pidän sinun vaatekaapissasi.
Alan kuvitella olevani jatkuvasti juhlissa.
Vilpoinen tuuli, yhdet ketunaivot
joita ei kenenkään tarvitse löytää.
Ne ovat lipaston takana ja ne
roikkuvat tuskin näkyvässä
siimassa.
Minkälainen on tämän ketunaivoinen projektio.
Mytologinen astma.
Tajuntani alkaa kutistua.
Vihaan sirkusta ja eläintarhoja.
Eläintenkesyttäjät menettelevät.
LYHYT ILTAKÄVELY
Onko tässä jokin raja.
Sitä on tunnusteltava.
Sitä on haisteltava. Vai
onko se tässä, tässä
missä sienet kasvavat
kolmiomaisena
rykelmänä
Karvattomuus on pimeyttä.
Karvat ovat olemassa suuntaamista
varten.
Hänellä oli kolmas käsi, mutta hän piti sitä toisen kätensä alla.
Mutta tämä tuho on tuonut minut tähän
   tämä tuho on puhunut minulle tässä ja
     sen ääni on ollut nahkainen ääni. 
   Tänä iltana ei kaukana täältä ihminen
  alkaa olla toisaalla niin kuin siirtyisi toisen
    toisen moottoripyörän selästä toisen selkään. 
  Eräällä tavalla se on seisomista veneessä.
Mutta se on myös olemista itsensä vierellä.
   Tämä on ooppera tai baletti. Tätä voisi 
 sanoa ruumiinavaukseksikin. Tontut ovat
   mestareita ruumiinavauksessa. Hyvin tarkkoja
 hyvin helliä. Heidän ruumiinavaustaan ei
edes huomaa. Niin hyviä he ovat.
Hän nousee
   ja laittaa kengät jalkaansa    mutta ne ovat elävät
 olennot ja vetävät hänet perässään
Hän ei ole saapunut kotiin hyönteisten
  maasta eikä hän ole saapunut kotiin
 moottoripyöräjengien maasta
     hän ei ole saapunut kotiin pyhimysten 
   maasta eikä hän ole saapunut kotiin
 pellavan maasta eikä sen enempää tonttujen
    maasta jota sanotaan metsäksi
Kaikki on kierivää
   ja kiertävää   tämä sanottuna
  pohjimmaisella äänellä    tämä sanottuna
    roska-astiasta kuuluvalla muinaisella
äänellä     jokainen tauko on enemmän
    kuin heinikko peltojen välissä ja 
 aitta jossa tyttö kiertää pellavan hiuksilleen
   ja valmistautuu lähtemään 
      näkemään välähdyksinä kaiken
    välähdyksinä ja valoviiruina jotka ovat
  happoa ja valoa
Ei sanota syödä leipää vaan
hiukkasia pyhitettyjä hiukkasia
alttarilla joka on rakennettu
metallista joka on pudonnut
ylhäältä
tämä tai sirpiksi kiemurrellut
käärme tämä tai nainen jonka
ajatukset ilmeytyvät tuon alttarin
sisään ja kiertävät siellä ikuista
kehäänsä
ylhäällä lentelevien varjossa tai
niiden valossa yöllä hämärän
aikana aikana jona viivat
muodostuvat paperille ja hänen
silmiinsä
He ovat skannereita. Mahdotonta nähdä
pidemmälle.

tiistaina, marraskuuta 24

Piru punnitsee villat.
Rupean käyttämään metronomia.
Kuuluu hajanaisia laukauksia. Isä ampuu poikansa. Vai ampuuko poika isänsä, vai kenties isoisänsä. He syövät illalliseksi lasinsiruja peltiprikoilta ja nukkuvat pää lehtityynyillä
Alan säveltää ihmisäänille ja lyömäsoittimille.
Vesi ei houri.
Vieraita lakanoita luulee käärinliinoikseen.

torstaina, marraskuuta 19

hän etsi jotakuta ja 
     yritti etsiä muistoa pimeästä huoneesta
       ja näki kolmekymmentä tiedonantajana toimivaa
          miestä polvillaan huoneessa
    ei kenenkään tarvitse löytää minua hän sanoi
       olen taas tullut takaisin
      näettehän auringon puiden välissä ja se
    pitää teidät lämpiminä ja rauhallisina
       olen pimeys joka on omassa mielessäni ja 
    naamioi sen mikä ei ole kaukana
 hän käveli takaapäin katsottuna ylöspäin
       portaita 
     ja näytti muodostuneen jumalaisen tapahtuman
                        seurauksena
        turkiskengissään 

en ole koskaan ollut hyvä mitä tulee kronologiaan. Olen katsonut sitä 
yksisilmäisesti mutta se yksi silmä on kyllä ollut aika tarkka

           ja korvillaan valkoiset kuulokkeet joista
     hän luukutti jotakin tuntematonta

keskiviikkona, marraskuuta 18

Hulluuslääke.
   hän käveli takaapäin kuvattuna eikä
     tämä ole mikään heijastus  
   ei sen luotettavampi tai epäluotettavampi
      kuin hopeahaarukan askel valkoisella lautasella
   vihreällä sammalmättäällä
palatkaamme taas takaisinpäin hetkeen jolloin hän
                paistaa munakasta 
    kuinka muutenkaan kuin puolipukeisena
 eräänlaisena tulevaisuudessa itkevänä tai marttyyrimaisena
            olentona
              tai hautajaispäivän aamuun 
   aikaan
     ennen hapankaalia
tämä oli hän ja hän oli tämä
                   julma
               ei lainkaan julma
           hellä
        ei lainkaan hellä
   vaan pelkästään jumalatar kuten sanotaan ansantekijä
          talvella pitkissä turkissaappaissaan
Ja hän asteli portaita ja kiristi itseään
                    ja pähkinäpiirroksista tuli muoto 
         ja hän uudelleensyntyi ja veti pikkuhousujaan 
                        ylös ja oli olemassa täydellisena
muotona 
     kuten hautajaisissa on tapana olla hapankaalin 
jälkeen ja tämä tapahtui Penthousen
             aikoina
   niinä kummallisina aikoina kun synti oli
  tuntematonta
     ja kun taivas oli vielä jaettu eri kerroksiin 

luulen muuten että naiset voivat avoimmuutensa vuoksi
löytää sellaisia maailmoja ja taian lähteitä jotka tekevät
anarkiasta tarpeetonta

   niinä aikoina kun Odessassa tehtiin elokuvaa joka
  oli yksi perhosen siipien räpäys, perhonen oli tietysti
   hänen silmänsä
      hautauspäivänä hänen silmänsä olivat kellertävät
   sopu sopuun taivaan kanssa hän kuiskasi

hän asteli portaita ylös ja kiristi itseään
    ja hän oli uudelleensyntynyt ja sanoi
    kellertävällä äänellään jotakin sellaista kuin
koska puut taipuvat tuulee ja minä taivun
    niiden vuoksi
    ja hän paistoi munakasta 
      hidastettuna
     ja sumennettuna
Runous ei voi olla seksikästä.
Runous voi olla seeksikästä.
Jonkinlainen Camus'n jäljennös.
Sekä hyvässä että pahassa.
Vahaa ja haapaa.
Keittyneen tunnistaa siitä, että se on sopivan pehmeä.
Olenko Idiootti jos en ymmärrä sitä.
Lämpö joka on lumen vastakohta on eri asia kuin
PALKKAMURHAAJAN SELONTEKO
Eihän minulla ole mukanani kuin lyijykyniä ja pyyhekumeja. Millä minä muuten kirjoittaisin ja sitten pyyhkisin virheet?
Makaa paikoillaan kuin Tsernomyrdin.
Makaa paikoillaan suuren kynttiläkokouksen
alla kuin Tsernomyrdin ja odottaa neuvon-
pitoa. Odottaa sormet kohmeisina että
tämä on kynttiläkollegion päivä ja että
saa hänen ohimonsa

(muuta sormet kohmeisina sydän turraksi,
muuta sydän turta nenä vuotavaksi,
muuta nenä vuotava kuolaksi valuvaksi
tai hunajaksi kyllästetyksi)
Teräsvällyissä on hyvä nukkua.
Teologi
taologi
Minun on pidettävä huoli että koira hyökkää isäntänsä kimppuun.
Vihreän puun alla, valkeassa talossa,
mustan puun alla, kalpeassa talossa
Miksi kuvissa täytyy aina olla ihmisiä?
Ajetaan metsätietä. Törmätään
villiintyneeseen ihmiseen, joka
alkaa heilua valoissa aika maani-
sesti

tiistaina, marraskuuta 17

Kannattaa miettiä, mitä omassa pornoleffassa tehtäisiin.
Muurari. Tullut taloon kutsumatta, mutta pyytäen ei lähde. Muurari. Tullut taloon pyytämättä, mutta ei lähde ellei muualta kutsuta.
Voisin kenties alkaa kovertaa myös luita.
LIMITTERI
Viinikellari Pullorivit Pullojen suut
Pullojen kasvot Pullojen henki Pullojen
tahto Pullojen olemus Pullojen muoto
Pullojen sielu Pullojen kuvat
Mikä tahansa ääni voidaan korvata huilun äänellä.
Mikä tahansa voidaan korvata huilun äänellä.
Kitkerä tai huilumainen
Vihassa tai huilumainen
Lempeä tai huilumainen
Sarastuva tai huilumainen
Luinen kättely, romuluinen kättely, mikä
tahansa joka saa ajattelemaan uutta, ei
mitään selkeää
KOMPRESSORI
En ole tässä. 28 tuntia kesti lentää
tähän Cessnalla, joka hyppi tuulessa.
Heinäsirkat sirittivät kun astuin ulos.
Lopulta minä en ollut tässä, enkä
minä ollut sen enempää tässä.
EKSPANDERI
Puuttunuthuone Vierashuone
Omahuone Olohuone Ruumishuone
Sali Alkovi Viinikellari Kellari
EKVALISAATTORI
Humisevat haavat, hapuileva käsi,
kaikuva vintti, viuluinen keskustelu,
luinen kättely, kälyn katse, etsikkoaika
EFEKTI
Tänään olen viettänyt lehtimajanjuhlaa.
Tänään olen viettänyt mananmajanjuhlaa.
Omenoiden
omeletti
onanoiden
oneletti
piruloiden
piruetti
Minkälainen on älyn muistomerkki.
Sataa slaavista.
Sellainenkin on kyllä kuin natolanka,
mutta luulen että tyydyn vain pujottelemaan
käytettyjä partateriäni kalastajanlankaan
Tai kuinka ne asettaa: moninkertaisiksi,
se on selvä, mutta kuinka moneen kertaan,
ja pitäisikö samaan aikaan lausua jotakin
Mistä minä löytäisin piikkilangat, jotka asettaisin itseni ja runojen välille.
Joka kuvaili entistä:
en voinut edes nähdä häntä
kun hän keitti sieniä
ja lauloi
ja strippasi
ja avasi luolan oven
Morek, Moreck, Morecsk, Morezcsk
Seinät puhuu siulle, kaapit puhuu siulle jne
Kun sytytät lampun se sanoo ei, en se minä ole.
Kun syöt palan se sanoo ei, en se minä ole.
Kaipaako pistooli koskaan laukovaa sormea.
Vääntää hellän ilmeen (poistettu jonkinlaisen hellän)
ja laventelintuoksussa (poistettu nainen tai)
ulointa suuraa (poistettu nimiä)
eikö mikään ole kunniallinen
(poistettu kirosanoja)
Olen vasta nyt ymmärtänyt olevani laji.
Rakastajattareni käytti hajuvettä, joka
tuoksui kypsennetyiltä kaloilta, hänen
ilmeensä oli verraton kun hän kertoi
siitä.
Tänään alan välittää itsestäni. Rakennan
tähystystornin, josta voin katsoa itseni
kohoavan merenlahden sumusta.
KAIKU
On paljon eksyttäviä torakoita, mutta ei toisaalta yhtään sanaa totuudesta.
Asioilla täytyy aina olla vastinkappaleet. Piikit, jotka pitävät lokit poissa houkuttelevat esimerkiksi hämähäkkejä.

maanantaina, marraskuuta 16

KASVATUKSEN JA MAUN SUHTEISTA
Ole vastaanottavainen tai...
Voidaan tietysti aina tutkia myös
ulospäin pullistumista. Sen ja
sisäänpäin vetäytymisen tutkiminen
on vienyt ja vie jo monia ihmiselämiä
Tyyli on hyvä silloin kun se on kehittynyt.
Kehittymätön tyyli ei ole hyvä. Samaan
tapaan tuoli on hyvä kun se on pehmeä ja
vanha. Tämän ajan kovat tuolit eivät ole
hyviä.
MAKU
Runo on hyvä silloin kun se on tekijänsä näköinen.
Huono silloin, kun se näyttää joltakin toiselta.
Naapurin mieheltä tai naapurin miehen koiralta.
Assimilaatio
auskultaatio
aprisaatio
allaatio
autio
Käsitysvirhe on yhtä kuin erikoismies.
Kissat tulevat ruskeiksi ainoastaan
katsomalla sinisyydestään ulos. Niiden
ajattelu ylittää silloin niiden käsityskyvyn
ja ne ikään kuin puu kellastuvat, mutta
eivät suinkaan valmistaudu talveen
vaan ikuiseen kesään vaikkapa uunin-
pankolla
Opetetut eläimet ovat miellyttäviä
koska ne saavat ajattelemaan itseä.
Grazslo. Jääkärit. Marssi. Kello.
Huomio. Viuhka. Matto. Rinta.
Sääri. Silkki. Toukka. Arkku.
Paperi. Liekki. Rinta. Sääri.
Viuhka. Marssi. Grazslo.
KORJAUKSEN KORJAUKSEN KORJAUKSEN KORJAUS
"                 "
>
"                                           "
KORJAUKSEN KORJAUKSEN KORJAUS
"Rukoilee"
>
"valmistautuu tulevaan"
KORJAUKSEN KORJAUS
"Rukoilee"
ts.
"valmistautuu tulevaan"
KORJAUS
"Rukoilee"
voisi olla
"valmistautuu tulevaan"
Olemattomista tiilistä, läpikotaisista
tämä perhonen, suriseva ja öisin ratsastava,
tämä lasikotainen perhonen, joka
levähtää joen rannalla, juo imupiikillään
mettä ja rukoilee
Patarumpu, kilahdus, on armo
kuin suolainen keitto ja kiusaus
kuin höyryävä paisti

risahdus, humina, on sielu
kuin syntyvä höyry ja ruumis
kuin höyryävä muoto

vrt. tislauspannu
Kyse on houkuttimista ja
karkottimista, siitä millaisia
ovat houkuttimien karkottimet,
karkottimien houkuttimet,
houkuttimien houkuttimet
ja karkottimien karkottimet
Leivonnassa, samoin kuin monissa
kirjallisissa tempuissa, on tärkeintä
kohottaminen
Todenpuhujille ei kannata antaa mitään armoa,
näin hän sanoi, kukitti itsensä ja sitten asettui
makaamaan asumukseensa, samantapaiseen
kuin mikä tahansa asumus mutta koristeltu
monilla runsailla ja kalliilla materiaaleilla,
ja siivoojan perinpohjaisesti siivoomaan
Se nousee pystyyn lyijymaasta, uuma hopeata, kultaa, uuma tuoksuvaa terästä, uuma kiertyvää ja tarkasti koneistettua kuparia, uuma makeata molybdeenia
Tahtoisin hienontaa tämän.
Tämän tahtoisin murskata
ja tämän räjäyttää. Tämän
tahtoisin pyyhkiä, tämän
puolestaan polttaa. Tämän
tahtoisin kukistaa, tämän
vallata, tämän alistaa, tämän
lanata, tämän peittää
RASKAS MIELI
Kun äiti keinuttaa lastaan, ei hän koko
ajan ajattele sen kuolleen, kun hän keittää
munia ei hän niiden heti ajattele olevan
valmiita
Valokuvaaja, joka nauttii kitkerästä ruuasta,
talonmies, joka pitää ruutanoista
Iso saapas, mutta pienempi jalka. Pieni jalka, mutta kuitenkin aika suuri rinta
Trapetsitaiteilija, joka viihtyy jäisessä vedessä
kouluratsastaja, joka rakastaa saunaa jne
Sipulihake, sydän, ja sementtijauho,

kavioraspi, sieni, ja suolahappo
Olenhan ollut kuitenkin läsnä kun
synnytin, tuo kapea nainen sanoo.
Mitäpä minä siihen sanon, seinällä
on kuva Chiracista enkä ymmärrä
miksi se on siinä. Koska hänkin oli
läsnä kun synnytin. Miksi minä olen
tässä? Koska olit läsnä kun synnytin
Mitä ihoon voi tatuoida:
tämä maistuu marmeladilta
tai
tämä maistuu hapankermalta
Syö nauriita on pätevä ohje,
kirjoita mittaan on toinen,
ja kirjoita tunteista on kolmas
kelpo ohjeistamme
Kala katiskassa on Grazslo. Lienee syntynyt tähän maailmaan valmiina. Kokonaisena. Samaan tapaan kuin pöytä, joka veistetään yhdestä suuresta palasta puuta. Tai krusifiksi. No niin, hänen hiukan hiljaiset sanansa eivät ole maailma, mutta ne kyllä ovat yksi suuri kylä. Kylän keskellä on kirkko ja kirkossa hehkeä neito, neidon alla tuoli, tuolin alla leipä. Ja tähän loppu.
KALOJEN HAUTAUSMAA
Superjohtavassa maassa on useita kaloja haudattuna pyrstöt samaan suuntaan. Niitä muistellaan. Niistä kerrotaan tarinoita. Yhtä esimerkiksi on syönyt Dostojevski.
Kala katiskassa on Grazslo. Lienee syntynyt tähän maailmaan valmiina. Kokonaisena. Samaan tapaan kuin pöytä, joka veistetään yhdestä suuresta palasta puuta. Tai krusifiksi. No niin, hänen hiukan hiljaiset sanansa eivät ole maailma, mutta ne kyllä ovat yksi suuri kylä. Kylän keskellä on majatalo, ja majatalossa hehkeä neito, neidon alla tuoli, tuolin alla koira, koiran alla matto. Ja tähän loppu.
Haluaisin olla nimeltäni esimerkiksi Grazslo.
Alan häikäistyä itsestäni.
Kaikki sinät liisteröity. Minus
ta on tullut unhöyhen, enkä voi
olla tarttumatta yhteenkään
seinään, ei taida olla toivoa
PIENI OHJE ITSELLE
Letargia ja allegoria ovat yhtä.
Samalla tavoin ovat yhtä symboli
ja kooma. Edelleen: yhtä ovat
kuolema ja metafora.
LETARGIA
metargia
hetargia
petargia
netargia
qetargia
setargia
vetargia
jetargia
ketargia
wetargia
retargia
tetargia
detargia
fetargia
zetargia
xetargia
cetargia
betargia
getargia
bonus:
aetargia
eetargia
yetargia
uetargia
ietargia
oetargia
öetargia
åetargia
äetargia
Jos lapsia ei tarvita, heitä saadaan silti.
He tulevat sanomaan mitä täytyy sanoa.
On vaikea kerttoa missä hän on,
ihmisjärki ei sellaista ymmärrä,
ei ymmärrä venäläistä pistoolia
laatikossa, ei kukkaa ikkunalla,
ei vetoketjua hameessa eikä
hakasia rintaliiveissä
Alan tehdä krusifikseja koivusta.
Jokaisessa seinässä on aukko
ja jokainen aukko on seinämä.
Tämä luki hänen seinällään,
ja hän söi, söi, söi paperia.
ALAN KIRJOITTAA PARATIISISTA
Pysähdyksen letainen linna, tämä
joka on minussa, kuolemasta tai
suomaista, tämä joka on minussa
ja tulee minusta, tulee rautajaloista
ja tulee kaakeleis

Tai onko siinä nainenjokaonpöytä,
tai kaapissa, huomenna astuva sieltä
esiin nouseva säestettynä esiin ja
metronomina nouseca

Sellainen herkkä jota uskoa silkki-
perhoseksi, uskoa kuolevaksi, iloi-
seksi, letaiseksi niin kauan kuin
hän minua on rakastanut, suristen

perjantaina, marraskuuta 13

Rauha, ei rauhaa
mitä haluat minun tekevän

torstaina, marraskuuta 12

Viime yönä minä kuulostelin ja kuulostelin mutta ei mitään kuulunut. Aamulla minä kuulostelin eikä mitään kuulunut.
Televisiotehtaan valo vain oli etäällä tai onko se
nyt idässä, edättä, onko se nyt etäällä vai
etenevässä aluksessa
Hioutunut tai maassa maannu oksa
Tai käsi, joka on liikaa kätellyt
Eli silmät, jotka ovat nähneet liikaa
Ei ei ei
Luumut lautasella, joka on keskustastaan kulunut
Salon keskusta, joka näyttää hullulta
Ei
Olen tavannut muutamia itseni kaltaisia
viime aikoina tai muinakin aikoina,
ulkopuolisina aikoina. Ei ei ei

torstaina, marraskuuta 5

Tämä suuri villisika sanoo: tuokaa helvetti ruokaa,
tämä suuri villisika sanoo: taidetta helvetti luokaa,
tämä suuri villisika sanoo: armo meille suokaa,
tämä suuri villisika sanoo: myrkkypikari juokaa
Tai vetivät vodkaa JA jatkoivat etsimistä?
Kun hiiret olivat ommelleet puvun,
mitä ne sitten tekivät?
Vetivät vodkaa vai jatkoivat
etsimistä?
Haluaisin kuvata rangaistuksia. Ei
ei ei.
Haluaisin kirjoittaa niin kuin mylly jauhaa.
Ei helvetti. Ei helvetti. Älä sano kaikkea mitä
voisit kuvitella sanovasi. Älä koskaan.
Helvettiin helvetti. Ei, se pyyhkäisee minut pois.
Ei helvettiä helvettiin.
Helvettiin Klev ja helvettiin simpanssit.
Olisin halunnut kirjoittaa simpansseista.
Miksi, Klev, miksi
tienristi, listi
ja kisti, mikä
on kisti, Klev?

Tai naru, mikä
on naru, Klev,
naru, mikä se
sinulle on?
JUHNADA
TÄÄLLÄ AIKAISEMMIN