lauantaina, lokakuuta 31

LUOMINEN
Olen alkanut ymmärtää kasvojen ympärilläni olevan tehdyt mustasta nahasta. Silmät ovat tosiasiassa maalattu nahkaan, yleensä kömpelösti, toisinaan kauniisti, niin että minun on vaikea suhtautua niihin kuten mihin tahansa esineeseen. Tämä virkailija oli sitä maata. Hänen sinisävyiset iiriksensä ja tummat pupillinsa oli joku maalannut niin taitavasti, että aloin kuvitella niiden todella olevan silmät. Hänen äänensä oli taitavasti tehty. Siihen oli katalasti sekoitettu itävaltalaisen sopraanon ääntä ja poikkihuilun lempeyttä. Aloin tuntea piankin hänet omakseni. Vein hänet kotiini. Istutin nojatuoliin, joka sopi hänelle, sekin oli mustaa nahkaa. Katselin hänen silmiään. Annoin hänelle vodkaa ja hän kumosi sen yhdellä liikkeellä, ja kuitenkin hienostuneesti. Päättelin, että hänen sisällään täytyy olla ihminen. Mikään muu ei selittänyt kokemustani. Sattuma oli johtanut minut tänne, ja vielä se tulisi johtamaan minut poiskin. Toisen vodkalasin jälkeen hänen silmänsä alkoivat loistaa entistä voimakkaammin. Ne valaisivat pienen asuntoni kuin valonheittimet. Lopulta en kyennyt hillitsemään itseäni vaan otin puukon ja viilsin hänen selkänsä auki. Sieltä levisi syliini kasa jouhia. Annoin asian olla. Pyysin häneltä anteeksi ja kuroin hänen selkänsä kiinni. Annoin hänelle lisää vodkaa, jos hänellä vaikka olisi kipuja. Mutta hän nauroi että päinvastoin, se tuntui miellyttävältä

perjantaina, lokakuuta 30

Isä kasvatti ravihevosia. Isä, joka oli itsekin muuttunut noiden hevosten kaltaiseksi. Hän oli myös uhkapeluri, ja panoksena olivat hänen hevosensa. Hän hävisi parhaimman ravurinsa eräänä iltana, palasi kotiin masentuneena, raivoissaan ja keitti ravioleja. Hän kihisi raivosta. Kun häneltä kysyttiin jotakin, hän käänsi selkänsä. Seuraavana aamuna hän oli taas entisensä. Hänestä oli kylläkin jotakin poissa. Hänen vasen kätensä roikkui hervottomana. Hän sanoi, että se on vain puutunut. Sitä paitsi, mitä minä vasemmalla kädellä, eivät suitset tunne kumpi käsi niistä pitää kiinni.

torstaina, lokakuuta 29

Olemme onnellisia, että olette olleet kanssamme. Olemme onnellisia, että lähdette. Olemme onnellisia, että halusitte olla täällä ja että nyt haluatte lähteä. Olemme onnellisia, että halusitte astua tänne tuosta portista, ja että nyt haluatte astua siitä ulos. Olemme onnellisia. Ja syvä kumarrus, niin syvä, että mies miltei taipui kaksinkerroin. Ja kellahti sitten päälaelleen hiekalle. Ja ojensi oikean jalkansa ilmaan ja kaatui kyljelleen. Onnellisuus, harmonia, yhteisyys, mies huudahteli maasta
Tämä villisika kiskaisee keihään seinältä,
tämä villisika upottaa nyrkkinsä toveriinsa,
tämä villisika keinottelee tuolinsa aina ylemmäs,
tämä villisika antaa moraalille piutpaut,
tämä villisika viihdyttää itseään kärsimyksellä,
tämä villisika ei ole villisika lainkaan eikä
tarkemmin sanottuna yksikään näistä, ne
ovat villisikojen vastakohtia, ei, ne ovat
vain vetäneet ylleen villisian valeasun,
keinotekoinen iho tai nahka, siihen ne
ovat totutelleet jo vuosikymmeniä

keskiviikkona, lokakuuta 28

Klev, murhataha me kaikki tahtosimm, eiks ni, tuhot ja rellesttä, kaikk vain palasiks, eik näi ole, Klev, eik ole näi, Klev, mets vain matalaks, kaikk vain, ja kaivos, eik näi, kaivos vain ja sinne kaikki tungeta, sinne syväll kaikki, Klev, rakkausha meitä aja, eik näi, rakkaus elollisse, ja rakkaus tuhho
Vai sanotanks sitä klavieeriks, Klev, eikö paremmin sopis? Eikö paremmin sopis, muistaks, mummo, paksut sormet kuin lihavat rotat poikasineen, Klev, alkaaks nostalgie vaivvat, kuin harppi, kuin kulmain, eiks ole Klev aika, aika nostta malja, eiks ole aika synttyä uudestaan, Klev
ITSESÄÄLIIN VAJOAMINEN
Olkoon hänen nimensä Klev. Ota varjos, Klev. Laskosta se sivulles, noi. Sitte vaan odota. Odota. Odota niin, ett hiki kihoo iholles. Odota. Klev. Älä unoha, älä unoha. Tämä on sinun. Laskosta varjos ja tunge se taskuu, Klev. Sytytä savuke, se rauhoitta. Se rauhoitta sinua. Klev. Oletko vielä siin? Klev, sammut valo, mut älä tee mitään muut. Klev. Sinun taskussa. Sinun taskussa se on. Klev, sytyt savuke mut älä mitään harkitsematont tee. Sinun sängyss, kärmmet sinun kamarissa Klev. Ei niit niin vain murhata. Harkita täyty. Klev, älä unoha vastuutas. Kärmmet sinun kamaris, flygeelin sisälä Klev. Siellä niitä kuhisse, siellä niit oikeen ryömiskelee, oikken monta. Klev, kerronpa sinull tarinan. Olipa kerran antiikkikauppias, joka. Mutta olut loppu, Klev, tuoppa pullo
Ja heemenne eksenet sine olet eksenet
etke miteen meete leyde teste meeilmeste. Ketee
selmesteni, sene elet pelkke merkke, pelkke neppele
tei veistes, pelkke sermesse keleve sevipeekke
Kenenkään ei minua tarvitse löytää,
olen tullut takaisin. Näetkö auringon puide
n välissä ja niiden takana suomaat. En ole
turhaan asettanut itseäni palloksi rulettiin.
Luulen, että olen kadottanut kampani
Mutta tuskinpa olisin kuollut
   tuskinpa minussa olisi eloa senkään vertaa
    Tai edes pienen munuaispalan verran, munuaispalan
  joka on polku, polku menneisyyteen ja kadulle, jolla
synnyin. Toisin sanoen: olen huomioinut asioita, 
 ollut hiukan epätoivoinen ja nyt olen tässä. Minulla
   ei ole tulevaisuutta. Ei niin kuin sen näen: täysinäisen
  maljan, joka kumotaan, ja kumotaan, ja täytetään. 
Porari, jonka loru on vasta alussa. Porari, jonka vaimo
  vaimo on lopussa, odottamassa ja tunnistamassa miehensä
siitä, kuinka tämä kantaa hattua kädessään. Luonnossa minä
 olen suurempi, tuo mies sanoo. Luonnossa, luonnossa
   olen suorastaan valtaisa. Esimieheni, herra Panos, 
 haluaa aina kiistää kaiken. Hän on krooninen kiistäjä,
  todellinen maanvaiva. Jos hän nyt kuulisi tämän, hän
heti kiistäisi sen. Kiistää, kiistäköön. Mitäpä minä hänestä,
  minulle häntä ei ole olemassa. 
   Tuskinpa olisin nähnyt itseäni lähteessä, tuskinpa
  olisin ilman rakkautta ollut huilun ääni. Huilun, jota
 hullu kääpiö soittaa

maanantaina, lokakuuta 26

Krhh, ei ole mikään, ei mikään, ei mikään joka
ei soi niin kuin, ei, niin kuin, krhh, niin kuin
muukalainen, mustapartainen, kuin huomenna
tai huomenna, huomenna, kuin mustapartainen
raskaasti huohottava, krhh, kuin huohottava
luokseni kuoleva, huohottava mustapartainen
kuin teinityttö Longchampin myymälän edustalla
istumassa teinitytön maapalasellaan ja puhumassa
teinitytön tyttöäänellään asioista kuten teinitytön
elämä ja teinitytön kuolema ja kuoleman kirja,
ja teinitytön elämä, ja ekonomiäiti, ei, ei missään
tapauksessa huuliaan punaava, ei missään tapauksessa
punattuhuulinen ekonomi, joka luo kaipaavia
katseita, ei missään tapauksessa, mustapartainen
raskaasti huohottava ekonomi, joka suomii häntä
takapuolelle, tuo teinityttö teinitytön maapalasellaan,
krhh, ei mikään vaan jokin, olioksi muuttunut, kuin
teinityttö ensimmäisenä päivänään aavikolla, ei,
ensimmäisenä päivänään roskien seassa, ei,
ensimmäisenä päivänään sodassa, kyllä, kuin
teinityttö ensimmäisenä päivänä sodassa paljas-
rintaisena ja paljaspintaisena ja itsepintaisena
ja todella teinityttönä yhdessä ystäviensä, ei,
yhdessä rotta-armeijan kanssa, niitä kutsuva tai
niitä rakastetuikseen kutsuva teinitytön olemuksen
ympärilleen luonut teinityttö, krhh, hänen viestinsä
kenelle, mustapartaiselleko, krhh, ei, hänen
kirjeensä, niin sanottu kirjeensä, niin sanottu
huulienjäljin koristettu kirjeensä kenelle, krhh,
ei, hänen niin sanottu kirjeensä, jossa paljastetaan
tai jossa, krhh, jossa tuodaan esiin tiettyjä seikkoja
ympäristöstä, sodasta, taloudesta, teinitytön elämästä
ja yhtä hyvin myös hänen vankiajastaan, arpakuutioista
onnettomissa käsissä, tatuoinneista onnettomissa jaloissa
ja huomisesta, ei, krhh, juomisesta tai kuolemisesta,
tai ylipäänsä vain teinitytön olemassaolosta, Jeanne-
maisesta vapautuneisuudesta ja kuolemanpelosta
pääsemisestä, syömisestä, juomisesta, arpakuutioiden
viskelemisestä ja kortinpeluusta, tyypillistä teinitytön
toimista ennen, krhh, ennen kuin, krhh, ennen kuin
sumu laskeutuu, ennen kuin hämärä, hämärä, hämärä
laskeutuu yhtenä suupalana, ei, krhh, yhtenä
satuna, tai juomakertomuksena, tämän hän sanoo
loistavin kasvoin ja virkistyneenä, yhtenä juoma-
kertomuksena, yhtenä mustapartaisen porarin juoma-
kertomuksena, krhh, yhtenä teinitytön viiskentelevänä
juomakertomuksena, yhtenä suomaisena kokonaisuutena,
yhtenä kursastelevana ja sietämättömän teinityttöisenä
luolana, jonka seiniä peittävät, krhh, peittävät gobeliinit
juomisesta, ei, juonimisesta, liittoutumisesta ja pelosta,
sanalla sanoen juomakertomuksesta, yhdestä suuresta
juomakertomuksesta, jonka teinityttö kertoo tuon
surullisen Longchampin myymälän edustalla minulle,
siis, krhh, ei minulle vaan mustapartaiselle miehelle,
jonka takin selkämyksessä on tunnetun amerikkalaisen
moottoripyöräyhtiön tunnus, tai merkki, tai tunnusmerkki
tai yksinkertaisesti vain sanat, jotka kuvaavat juoma-
kertomusta, tai teinityttöä, tai hänen ojentuvaa
sormeaan, tai hänen teinitytön tuntemuksiaan, hieno-
viritettyjä ja mekaanisesti täydellisiä tuntemuksia,
täydellisen voimallisia ja kortteliträjäyttäviä tunte-
muksiaan, yksinvertaisesti vain voimaa, krhh,
mitä yksikköä siitä sitten tahdotaankaan käyttää,
siis ainoastaan luotettavin käsin loppuun asti hiottua
ja viilattua ja kiillotettua ja porattua konetta, yhtä
suurta teinitytön juomakertomusta tai pikemminkin
yhtä osaa siinä, yhtä äännettä, yhtä värähdystä ennen
äännettä, yhtä sielunvaellusta ennen tätä, yhtä tahti-
merkkiä ennen tätä, yhtä ääntä, teinitytön suloista
ja vuonankaalimaista ääntä, makeata venyttelevää ja
huokausten tauottamaa ääntä, joka valuu hänestä,
siis juomakertomusta, hänen tuomiopäivän tarinaansa,
hänen juomakertomustaan, vain ja vain sitä, krhh,
hänen juomakertomustaan, hänen suurta kertomustaan,
hänen kertomustaan ulommaisista avaruuksista, niiden
väleissä seinistä, seinissä liikkuvista pienistä jouhimaisista
toukista ja lopuksi äidistä, suuresta saaresta, jonne on
jäänyt tuhansia eläinlajeja, tuhansia surullisia ja yksinäisiä
eläinlajeja, joiden taistelu, tai olemassaolo, krhh,
joiden eläimenä oleminen on yhtä teinitytön olemassa-
olon kanssa, yhtä materiaalin puristuksessa tapahtuvaa
luomista, yhtä työskentelyä, yhtä luomista, yhtä
myrskyä ilman ensimmäistäkään päähenkilöä, ilman
velhoa, ilman kaikkea muuta paitsi teinityttöä ja
kaikkea mitä hän sisältää, siis juomakertomuksen,
siis teinitytön saagan, hänen oman kansalliskerto-
muksensa, hänen oman syntytarinansa, hänen
kaikista, hänen, krhh, hänen teinitytön merkityksensä
maailmassa ja kaikessa muussa sellaisessa, siis
hänen punatuilta huuliltaan valuvan materian, siis
syljen ja kaikenlaisten pikku ainesosien keiton,
tuollaisen teinityttökeitoksen, tuollaisen huumaavan
keitoksen, jota tarjotaan kaikille kuoleville, jotta he
eivät kuolisikaan, jotta he eläisivät ikuisesti, jotta
he eläisivät ikuisesti saarella, joka on teinitytön
ekonomivanhemmista se muodokkaampi, toisin
sanoen saarella, joka on, krhh, joka on ikuisesti
teinitytön sydämessä, sinne kirjoitettuna, sinne
nauhoitettuna, sinne veistettynä kuten, krrh,
kuten teinitytöt tapaavat sanoa, siellä ja vain siellä
ja aika syvällä, krhh, palataksemme taas itseemme,
on helvetillinen kuoleman aalto, tämän teinityttö kirjoittaa
vessan seinälle vakain ja aikomuksellisin kirjaimin, vakain ja
vilpittömin mielin ja hehkuen rauhallisuutta,
teinitytön rauhallista ja voimallista mieltä,
teinitytön ideologista painoa uhkuen, teinitytön
ideologista painoa vuotaen, hän siis kirjoittaa
tuon lauseen vessan kaakelille, katsoo sitä suipistaen
huuliaan ja hymyilee tyytyväisenä, sitten hän ottaa
siitä valokuvan, kätkee kaiken poveensa ja hymyilee
tyytyväisenä, kun mietitään helvettiä ja jokaista
kopisevasorkkaista perkelettä tässä sodan ja vääryyden
epäihmismaailmassa, tässä helvetissä, tässä alimmassa ja
kirotussa loukossa, tässä saastan ja sieluttomuuden tyyssijassa,
tässä vihoviimeisessä lävessä ja sen takaisessa saatanan
maailmassa, tässä opportunismin täyttämässä
valemaailmassa, valekomerossa, siis, krhh, tässä juoma-
kertomuksessa, jota teinityttö valuttaa itsestään Longchampin
myymälän edustalla hämärässä, hämärässä, hämärässä ja
olioituvassa maailmassa, siis vain arpakuutiot, siis
vain arpakuutiot vapisevassa kädessä, vapisevassa
kädessäni, tai hänen kädessään, taustalla pianisti,
soittamassa riehakkaasti, soittamassa riemullisesti,
soittamassa kuolevana ja pianonsa päälle tuupertuvana

perjantaina, lokakuuta 23

Ja suu sillä puoleksi avoinna, kuin tyttösellä,
joka silmät seljällään katsoo, kuolema, ja uni,
iloiselta näyttävä ja viheltelevä, päivällispöydässä
miettiväisen näköinen ja illallispöydästä ei
voi edes puhua, heleänauruinen aamulla ja
verestäväsilmäinen illalla
Jos puhutaan juurista, puhutaan parketista,
jos puhutaan latvasta, puhutaan kattopaneleista,
jos puhutaan vatsasta, puhutaan siitä mitä lautasella oli,
jos puhutaan nälästä, puhutaan siitä mitä lautasella voisi olla
Hautaa ei voi avata, sillä jos sen avaisi, kaikki leviäisi yhtenä pöläyksenä ilmaan. Siksi on porattava reikiä, varovasti, toinen toisensa viereen, ja ne on huolellisesti suljettava korkeilla. On porattava reikiä, pieniä reikiä vieri viereen
Eikö tuollainen voi helposti siirtyä ihmiseen, sanotaanhan, että salamakin iskiessään jättää aina jälkensä, eikö tuollainen voi helpostikin siirtyä ihmiseen, ja eikö ole niinkin, että mitä enemmän ihminen sitä vastustelee, sitä helpommin ja sitä voimakkaammin hänestä tulee juuri se, jota hän välttelee, ja lopulta; niin, lopulta hän ei enää ole se, jona hänet olemme tottuneet näkemään, hän on vaihtanut paikkaansa, ei, hänen paikkaansa ei enää ole, hän ei ole siinä, ja nähdäkseen edes vilauksen hänestä täytyy katsoa aivan toisaalle ja kuunnella aivan toisia ääniä, siinä kuin ennen saattoi tietää hänen olevan viereisessä huoneessa sen vuoksi, että lattialaudat narisivat hänen tohveleidensa alla, nyt saattaa kuulla hänen olevan viereisessä huoneessa sen vuoksi, että erottaa aivan kuuloalueensa ylärajoilla tuskin havaittavaa sirinää
Hänet minä näin aikaisemmin. Mutta silloin hän oli toinen. Näin hänet kumartuneena pelipöydän ylle, ja hänen takaraivonsa heijastui hänen takanaan olevasta korkeasta, kahden suureen ruukkuun istutetun havupuun reunustamasta peilistä

tiistaina, lokakuuta 20

Älä siis tapa kiveä keskellä
aavikkoa, äläkä tapa kaurista
keskellä metsää, äläkä tapa
kuoriaista keskellä lajitovereitaan,
äläkä tapa ääntä konsertissa, äläkä
tapa ajatusta kun kuuntelet

maanantaina, lokakuuta 19

ARVOSTELU
Hänen kuononsa on paimenkoiralle liian lyhyt. Kaukaa katsottuna se näyttää myöskin varsin epämuotoiselta. Humalassa se kahdentuu vastenmielisesti, aivan kuin yksi tuollainen kuono tuollaisella hahmolla ei olisi tarpeeksi. Lisäksi hänen punttinsa näyttävät olevan täynnä tyhjää, tai oikeammin tyhjänä tyhjyydestä.

Ja hänen saastaisesti leikattu, tai oikeammin leikkaamaton, samettitakkinsa saa kaipaamaan todellisia mestareita, niitä, joiden sakset samanaikaisesti kuohivat ja leikkaavat täydellisen muodon.

Sinänsä on virkistävää, että hänen kuononsa on niin kurja, mutta taiteellisena ratkaisuna se ei ole mitään muuta kuin kurja. On selvää, että lyhytkuonoinen paimenkoira ei ole hyvä paimenkoira.

Ukkivainaani sanoin: anna sille hotapulveria, niin se aivastaa.

On toki sanottava, että aina silloin tällöin oikean tuulen puhaltaessa muutamakin hänen karvoistaan osoittaa paitsi taiteellisesti niin myös aatteellisesti oikeaan suuntaan.

Jotta hän voisi edes kuvitella astuvansa tai oikeammin ryömivänsä merkityksellisen kommunikaation pyhään lehtoon, täytyisi hänen ensin osata puhua, ja koska hän ei selvästikään tuota taitoa hallitse, täytyy hänen vain tyytyä aukomaan suutaan ja toivomaan, että edes hän itse menisi halpaan.

Niin käy valitettavan harvoin, oikeammin sanottuna niin ei käy, koska itsensä halpaan saaminen vaatisi mielen jakavan esiripun tai oikeammin esinahan.

Jos kaatuu hankeen, kannattaa laskea alleen.

lauantaina, lokakuuta 17

TYTTÖJEN KESKUSTELU
Ei, Heckler oli se, joka söi keiton,
Koch vain sammui pöytään.
Ei, Meister oli se, joka kietoi tytön
sormensa ympärille, Villemann
kietoi vain köyden kaulaansa. Ei,
Orselius oli se, joka väänsi käärmeen
solmuun, Wessel vain kätki lapsena
kalat ruokaliinaan. Ei, Wesselton
oli se, joka luuli löytäneensä Graalin,
Meissel vain itki museossa kuvalle
haavoittuneesta miehestä. Ei, Berger
oli se, joka pysäköi autonsa keskelle
hevosia, Sauer vain rikkoi samppanjat
talvipakkaseen. Ei, Weiner oli se, joka
vaihtoi kenkänsä maatilaan, Lanzmann
vain sitoi kenkänsä nylonnarulla.

torstaina, lokakuuta 15

Sanat myytäköön suurisuisimmalle.
Suu myytäköön valkohampaisimmalle,
hampaat eniten tarjoavalle.
Koira läheisyydenkaipuun vuoksi,
aita sodan ja rakkauden vuoksi,
siilo varastointia varten, pieni koira
vartioimaan sitä ja sen sisälle vielä
pienempi koira moraalinvartijaksi,
toiseen poskeen pilkku kauneuden vuoksi,
toiseen poskeen kuoppa sen vastakohdaksi,
kalkkimaassa kasvatettu ruoka katkeruuden
vuoksi, parantamaan sitä, puhdasta vettä,
hevoskuuri sairauksien vuoksi, naamio
suojaksi mielipuolisuudelta, kultakirjailtu
viltti suojaksi kylmyydeltä koska rasvakerrosta
ei ole, alkoholia tottumattomuutta varten,
muistoja esi-isistä ja nälästä, sodasta,
kurjuudesta, rakkaudesta ja hedelmällisyydesta,
avain, suitset itselle, yksi pieni
rukous, alkoholia kylmän vuoksi,
idea Porin Matti -kamiinasta ja
natisevasta heteekasta, flokkipatjasta,
alkoholia muistojen vuoksi,
kaukaa kantautuvia huutoja,
läheltä kuuluvaa itkua,
sielu vaalimisen vuoksi

lauantaina, lokakuuta 10

Nämä ovat nurkkaan tai kattoon tuijottamisen päiviä.
Totuttelemisen päiviä. On mahdotonta muistaa tästä
mitään, yhtä mahdotonta kuin nousta seisomaan tai
kääntyä mahalleen.



Eikö jokin kuitenkin lopulta pidättele häntä? Eikö
jokin kysy häneltä jotakin, tai vaadi jotakin, pyydä
näyttämään papereitaan tai tarkasta, onko hänellä
jotakin vaatteidensa kätköissä.

perjantaina, lokakuuta 9

Kaikki oli muuttunutta. Hän oli vain sama. Mutta ei ollut
mitään tietoa siitä, mikä hän oli. Yksi hammas pyöreässä
terässä. Yksi alati pyörivä hammas. Yksi alati pyörivä ja
aika ajoin teroitettava hammas.



Oliko hän ollut, vai oliko hän juuri tulossa olevaksi? Vai
oliko hänelle sanottu niin, vai oliko hän sanonut sen
itselleen, vai oliko hän sanonut sen jollekin toiselle? Sitä
hän ei tiennyt.
Eivät ne olleet niin kuin ne eivät olisi olleet,
eivät ne olleet niin kuin ne eivät tietäisi olevansa
olemattomia, eivät ne olleet niin kuin ne eivät ymmärtäisi.
Sinä päivänä.


Sinä päivänä. Eivät ne olleet niin kuin niistä ei olisi
jäänyt mitään muistoa, silmää hiertävää hiekanjyvää
tai ääntä. Eivät ne olleet niin kuin niitä ei koskaan enää
olisi.

tiistaina, lokakuuta 6

Kerron tätä vailla palkkiota. Ja kerron tätä pakotettuna: minun on mahdotonta paeta minnekään. Sanat vedetään irti minusta. Hämärässä tämän sanominen on leikki. Valossa tämän sanominen on sen vastakohta. Me elämme hämärässä. Valoon eivät silmämme ole tehty

torstaina, lokakuuta 1

Konditsionaali ja futuuri ovat meidän
tekosiamme, iso kulaus pimeää ilmaa
sen kunniaksi
Hän nieli palan tuota väriä, sitten
toisen palan ja nikotteli kuin piru
vahingossa hyvän työn tehtyään,
mielessään hän kiljui apua ja tunsi
kaikkia maailman ruumiillisia tuskia
Pintaan on noussut graniittihevonen.
Pintaan on noussut sieniä, jotka ovat
muodostaneet kolmion. Pintaan on
noussut nainen puolihymy kasvoillaan
ja vihreä tweed-takki yllään. Värejä
kuin papukaijalla tai rihkamakaupassa
koskaan