Ja eikö hän muistanut huovan, ei hän vaan toinen, huovan, johon hän oli käärinyt itsensä ja joka siten oli eristänyt hänet paitsi huutavista kasveista niin myös kaikesta muusta, joka häntä oli aikaisemmin ympäröinyt. Ja hän joi oluensa, ei hän vaan toinen, yhdellä kerralla ja muisteli huopaa, joka oli kääritty hänen ympärilleen. Mutta siitä edemmäksi hän ei kyennyt ajattelemaan, sillä se oli viimeinen, mitä hän muisti. Viimeinen ehtoollinen tai ensimmäinen. Niin hän ajatteli, ei hän vaan toinen. Viimeinen ehtoollinen käärittynä huopaan, hän ajatteli, ei hän vaan toinen, viimeinen ehtoollinen käärittynä haisevaan huopaan ja kuljetettuna kainalossa, viimeinen ehtoollinen kuljetettuna kainalossa ja sen jälkeen asetettuna vinolle pöydälle, vinolle ja toukansyömälle pöydälle, jonka pinta oli mätä ja alapuoli homehtunut, se huvitti häntä suuresti, ja sitten hän ajatteli jalkoja, mikä niistä on tärkein, ensimmäinen vai toinen vai kolmas vai neljäs, ja sitten hän ajatteli karvoja, mikä niistä on tärkein, ylin vai alin