Sitten he kääntyivät toisiaan kohti. Heidän rintansa osoittivat toisiaan. Eivätkä he tunteneet toisiaan. He eivät edes kuvitelleet ymmärtävänsä. Eivät he kävelleet toisiaan kohti, tervehtineet ja ehkä suudelleet tai syleilleet. Eivät he haistaneet toisiaan vaan ainoastaan kasvien pistävän tuoksun, ja ilman pistävän tuoksun. Juuri se olikin kaunista, toinen heistä ei ajatellut. Eikä toinenkaan. He eivät ajatelleet sellaista. Eivät ajatelleet, että voisivat istua käsi kädessä. Television ääressä. Eikä toinen avannut reisiään, eikä toinen työntänyt kättään. He kumpikin kävelivät omaan suuntaansa. Olivatko heidän sydämensä tunnottomat? Eivät. Ei hänen, eikä toisen. Hän kääntyi baaria kohti. Ei, hän katseli sitä ja sitten kääntyi. Asetti varovasti jalkaa toisen eteen. sitten astui sisään. Hän, ei toinen. Musiikki ei ollut kovalla, ei se ollut hiljaisellakaan. Lähempänä hiljaista kuin kovaa. Keskiolut, hän sanoi, ei hiljaisella eikä kovalla äänellä vaan lähempänä kovaa olevalla äänellä. Hän ajatteli ei toista eikä hänen mahdollisuuttaan vaan pelkkää tyhjyyttä. Olut täydensi hänen ajatuksensa, kun kuhmurainen käsi ojensi sen hänelle ja toinen käsi kupertui ottamaan rahaa vastaan