Vihdoin hän lakkasi mutisemasta ja nousi kiivain liikkein pystyyn. Pysty, vaalea tukka, juuri kuin viljavien rinteiden juurella sopi ollakin. Kookas vartalo, pitkät kädet, jykevä luusto. Noihin kouriin sopi kuvitella kuokan, sen rautaisen, aina eteenpäin työntyvän voiman. Kalteva otsa, mutta ei suinkaan liian kalteva, ei, kuin pöydän syrjä. Hänen hymyilynsä oli kostea. Laaja ja kostea. Suo ja sen reunalle jätelaudoista rakennettu maja. Hän nostaa lasin hyvää, tavallista portviiniä. Sota sotkee kaikki suunnitelmat ja rikkoo kaikki arvot, hän ajattelee. Sota. Mutta se on nyt kaukana, se on vielä kaukana ja toivottavasti aina. Yksinäisyyden tunne katosi ja sai sen jälkeen vankan ja yleiskatsauksellisen muodon

Hän oli jostakin saanut itseensä kovan halun olla vallassa ja erikoislaatuisen, nöyrämielisyyden alla piilevän ylpeyden; ja hän tunnusti syyllisyytensä vain jumalan edessä; jumalan, toki, joka katsoi häneen eikä kenenkään toiseen; ja paitsi katsoi niin myös tunsi hänet eikä ketään toista; ja kaikki pelkäsivät häntä; ketä, hän ajatteli mutta hymyillen sysäsi sitten nuo ajatukset pois mielestään ja jatkoi kulkuaan, seuraten katseellaan jumalaista lantion liikettä; rajusti hän kulki niin kuin olisi yrittänyt ohittaa itsensä, nopein askelin, miltei koskettaen edellään kulkevaa, niin kuin siinä ei olisi ollutkaan mitään muuta kuin tyhjää ilmaa; tyhjää ilmaa, hän kuiskasi hengitys höyryten pakkasessa; tyhjää ilmaa, ja hänestä näytti kun hänen edellään kulkeva olisi kulkenut jalat ilmassa, painaltanut pelkkiä ilman pisaroita sen sijaan että olisi kastellut kauniit nahkasaappaansa maan tasalla, jossakin joka ei ollut sen enempää loskaa kuin jäätäkään

Hiljaisessa aamu-unen houreessa hän ei edes yhtään ihmetellyt. Pian kirkonkello alkoi soida ja hän kuuli tutun käpristyneen sormen koputuksen oveltaan

Kulottuneessa maassa valettujen alumiinikolmioiden alla, tuhkaisessa ja emäksisessä maassa alumiinisuomujen alla, märässä, kosteassa maassa alumiinikalvon alla, happamassa maassa alumiinirakeiden alla, kuivuneessa maassa alumiinipisaroiden alla, suomaassa alumiinikartioiden alla, sammalmaassa alumiinikiisujen alla, vetisessä maassa alumiinikuutioiden alla, kuolleessa maassa alumiinirakeen alla, värähtelevässä maassa alumiiniputkien alla

Avajaisjuhlien jälkeisenä aamuna kaksi taiteentuntijaa istuu viileässä keittiössä. Toisen slmälasien sangat ovat mustat, toisen jonkinlaista helmiäisjäljitelmää. Toinen painaa otsansa vasten mascarponepurkin rauhoittavaa viileyttä ja toinen seuraa kädellään tai sormellaan näkymättömän hävittäjälentokoneen kulkua. Minä olen tuo toinen. Otsani on jo rypyssä, vai pitäisikö sanoa nyt rypyssä, hiukseni ovat alkaneet harmaantua. Televisio, kutsuako televisioksi jotakin joka on vain valtava suodatin. Maalaukset, jokainen niistä, inhottavia, vastenmielisiä, vailla mieltä. Minä: toiletissa, rauhoittunut, viisas. Baudelaire oli eksentrikko ja runoilija, ehkä sen vuoksi ajattelenkin aina ajatellessani raivoa juuri häntä
on mahdotonta sanoa että välittäisi tästä, enhän juuri välitä
on mahdotonta sanoa että pitäisi tästä, enhän juuri pidä

Autio lammen pohja. Maalipurkin pohja, jossa hiukan kuivunutta öljymaalia. Kengänpohja, miksi ei samantien lammen samea pohja. Kirkontorni, tai miksi ei samantien lattia, tomussa, lattia jolla veritahroja. Jalkapohjat, alusvaatteet, järjestyksessä: sukkahousut, pikkuhousut, rintaliivit

väärä nuotti häiritsee korvaa ja valelogiikka järkeä
alakuloisuuden vallassa neito kumartuu poimimaan marjoja
tai huomaamaan kaukana hahmon, vaalean hahmon vasten
tummaa    tämän enempää en toistaiseksi osaa sanoa

mutta tällä saadaan sydämet liikkeelle

Ja onko todellakin mahdollista palauttaa minut alkukantaisen villeyden tilaan ja tahdottomuuden, vaikka niin olen valistanut järkeäni, uskon sen hyväätekevään voimaan, haluan nähdä uuden lajin ihmisiä

Tänään olimme kävelyllä. Minä en pidä puistoissa vaeltamisesta, sillä odottamatta saatat törmätä joko puiden välissä oleviin kuvapatsaisiin tai maastoasuihin pukeutuneisiin, pensaisiin sulautuviin ihmisiin, taikka tunnet, että jonkin vieraan katseet seuraavat itseäsi. Kuinka paljon kodikkaampia ovatkaan kadut, asuintalot, pikkukaupat

Kävelin pimennetyn huoneen lävitse, ojentaessani käsiäni tunsin kuinka kummallekin puolelle oli ripustettu raskaat kankaat, jotka muodostivat tunnelin huoneen keskelle. Lattialla oli pehmeä matto, joka vaimensi askeleet niin että mitään ei kuulunut. Minut ohjattiin seuraavaan huoneeseen, joka oli samalla tavoin järjestetty, mutta nyt kankaat tuntuivat keveämmiltä, saatoin aistia kuinka ne heilahtelivat aikaansamaani ilmavirran mukana. Kolmanteen huoneeseen johtava korkea ovi avattiin, tämä huone oli valaistu. Ikkunat oli kuitenkin peitetty hopeanhohtoisilla vaneri- tai kipsilevyillä, joihin oli kaiverrettu kuvioita joita en kyennyt näkemään selvästi. Keskellä huonetta oli lattiassa pieni syvennys, johon asetetulla pyöreällä metallialustalla paloi ritisevä, vihreänhohtoinen tuli, valossa tuskin havaittava. Syvennyksen vieressä oli musta, kenties basaltista veistetty taso, joka muodoltaan muistutti keskikohdastaan avattua kirjaa

En tahdo vavista liiaksi. Siksi tuen itseäni sitein, näkymättömin sitein jotka kiertyvät kasvojeni ympärille, kaulani ympärille, rintani ympärille ja koko ruumiini ympärille. Tämä on ymmärrettävää ja selkeää, olen varma siitä että olen tehnyt oikein

Avaa itsesi. revi ensin takkisi auki ja sen jälkeen
avaa itsesi. Katso nyt tätä. katso nyt kukkulaa
auringon valossa. Katso nyt kaikkea kaunista
ja suurenmoista. tämä hetki lienee tallennettavissa.
Tämä hetki lienee toistettavissa, viivyteltävissä

Tämä siis tulee esiin seinästä,
virtaa sen tukirakenteita pitkin.
Hirviö hakattu kivestä, hirviö
muovattu savesta, hirviö veistetty
puusta. Sen silmät katsovat meihin
ikuisina ja muuttumattomina.
Tämä on siis lastu irtautunut
puusta, siru kivestä tai pala
savesta. Varjossa, kastuneilla
kujilla. Sen silmät katsovat
meihin

Jokin varjo liikahti Taurian puistossa, nähtävästi joku yöllinen kerjäläinen siellä ryömi etsien suuhunsa mitä etsikään, nähtävästi hänen liepeensä keräsivät maasta senkin mitä siellä ei todellisuudessa ollut; ehkä hän kuvitteli olevansa päivälliskutsuilla. Tai sitten joku yöllinen juopottelija, henkselit ristissä väärällä puolella, valjusti hymyillen, kiduttaen itseään kärhöillä, repien itseään ohdakkeisiin ja vain tämän yhden vuoksi: tähden joka silmiin niin kirkkaasti paistaa ja jolle on vain hymyiltävä, paljastettava ikenensä

Sylikoirien parissa, vavahtaen kilahdusta,
sammuvia silmiä tai vain itse pirua.
Kuiskaukset jäävät aina huoneeseen,
valitus sattuu mitä otollisimpaan aikaan,
taipumukset ovat maallisvoittoisia eivätkä
suinkaan papillisia, salattu ruusunhohde,
sattuma ja suosikkijärjestelmä, vahvat
portit, raskaat salvat

Kaikesta näkyi että hän ymmärsi enemmän kuin olisi voinut odottaa, ja ehkä enemmän kuin olisi ollut tarvis, savulasiin jäivät hänen sormenjälkensä, ikkunanpuitteisiin kuituja hänen paidastaan

Enemmän tahdon kuin olen; enemmän pysyn pystyssä kuin kaadun; enemmän hikoan kuin kuivun; enemmän virkoan kuin väsyn

Lakkaamatta, madellen, niin ettei voi kaatua, kaatumatta ja siis satuttamatta itseään, valppaasti ja tarkkaavaisesti, viivytellen, lounastellen

Isänsä työhuoneessa hän oli tottunut toimimaan niin kuin valloitetussa vihollisleirissä. Hän luki paljon kirjoja, jotka epäjärjestyksessä lojuivat ikkunoilla. Ne olivat kertomuskokoelmia, lyhyitä ja katkonaisia.
   Vihdoin hän kiipesi tikkaita myöten työhuoneen ylimmän hyllyn tasalle. Siellä oli pieniä kirjoja nahkakansissa. Hän alkoi niitä lukea ja hänen eteensä aukeni uusi maailma. Jokaisella naisella oli omat rakkaat salaisuutensa; kaikki mitä erilaisimmilla tavoilla pettivät toisiansa; ystävättäret ajoivat teeskennellen paimenia; ylhäiset arvohenkilöt antoivat huvittavia vastauksia; faunit ajoivat takaa nymfejä jossakin suloisessa ja epäselvässä tarkoituksessa; ratsastajat ajoivat uuvuuksiin kuumat tammansa; metsästäjät tuhosivat salaperäistä riistaa; puutarhuri istutti ruusukasvin Anetten koriin; naureskellen laskeskeltiin yöllisiä valloituksia; maisteltiin pilaantuneita viinejä; pysäköinninvalvojat ihastuivat toisiinsa; naisesta puhuttiin kuin tuntemattomasta maasta, joka oli löydettävä kumpuineen, metsineen, luolineen, viileine varjostoineen; kuvattiin käsittämättömiä verilöylyjä; miehet istuivat saunassa ja puhuivat sodasta, valuen hikeä; jonkun hengitystä salpasi ja hän kaatui lattialle; miehet viisastelivat ja heidän vaimonsa teeskentelivät; kaikki kerääntyivät aukiolle ja pommikoneet lensivät heidän yläpuoleltaan; mies kiiruhti ylöspäin portaita puristaen kädessään alhaalta ostamaansa hampurilaista; toisen salkussa oli pistooli ja purkillinen rauhoittavia tabletteja; nainen hävisi omaisuutensa korttipelissä ja sen jälkeen karkasi perheensä luota; pojat pelasivat pihalla palloa ja tavoittivat maalin silmillään ja koko ruumiinsa lihaksien yhteistyöllä; laivanrakentaja mietti koko päivän seuraavaa laivaansa; tytöt lauloivat pitkäveteisesti ja laahustaen; terävänenäinen Nikolinka pyrki Arinan luo; muotokuvan maali karisi; joku oli keltainen kuin sitruuna; vanha isoisä vietti viimeisiä aikojaan ja paleli kovasti; nuori mies löysi jotakin jota kuvitteli maljaksi; nuori nainen oli makeisten syöjä, herkkusuu, ja tämä ajoi hänet lopulta kohtalokkaaseen tekoon; mies makasi asuntonsa lattialla ylimmässä kerroksessa ja kuunteli korva kiinni lattiassa; timanttisormus katosi sängyn peitteisiin; huoneiden järjestystä muutettiin; talli lanattiin maan tasalle ja sen alta löydettiin esihistoriallinen hauta; syötiin päivällistä ja arvosteltiin useiden satojen sivujen verran päivällisruokia; tutustuttiin naapureihin jotka myöhemmin paljastuivat harhaisiksi psykopaateiksi; kaksi teinipoikaa rikkoi kananmunia; tyttö ei saanut kohokasta onnistumaan ja itki katkerasti; ruumis kellui vedessä, ruovikossa, ja keräsi toukkia; tee tuotiin vuoteeseen ja sitten nukahdettiin; aamusta alkaen juoksutettiin hevosia nuorassa; kuu oli sirppi; miehet olivat lujarakenteisia, puheliaita, valloittavia; piintynyt tupakan, vanhan viinan ja miehen haju; istuttiin pyöreän pöydän ympärillä ja suurenneltiin asioita; valittiin televisoita, autoja tai lämminverisiä; annettiin juomarahoja ja loukattiin toisia; metsänriista oli huonosti valmistettua ja jopa vaarallista; poika kuvitteli osaavansa soittaa huilua; viinikaupassa myytävien viinien nimet olivat kuin musiikkia; lentokoneen siipi murtui hitaasti, väsyen; makkara puristettiin luonnonsuoleen; suola oli kaatunut pöydälle; vanha työmies palasi lapsuuden kotiinsa; nainen kuvitteli tappavansa kerjäläisiä; kirkon tapulissa soitettiin aamukelloa; opeteltiin rakkauden ihmeellistä, jätättävää koneistoa; talven keskipäivät olivat jäätäviä; Pariisin matka kohotti kirjailijan eturiviin; kokki Blaise valmisti maukkaimat piirakat; vieraat nauroivat ja söivät mielellään ja humaltuivat; kaikki olivat ranskalaisten talutusnuorassa; veljesten kilpailu oli loppunut; ensilumi teki eittämättömän vaikutuksen; kaikki muuttui, sai oman värinsä, makunsa, merkityksensä; jää särkyi laidoiltaan ja lammikon keskelle jäi vain pieni lautta; piano hakattiin palasiksi lekalla; hiilet paloivat uunissa loppuun ja sammuivat; poika yritti myrkyttää vanhempansa; perhe ajoi maaseudulle maasturilla, jonka helmoissa oli jo ruostetta; portti narisi kuin vaivainen; huvilan katto oli pahasti kärsinyt ja päästi vettä läpi; opettaja ja oppilas nukahtivat aivat tiedottomaksi päihtyneinä syvään uneen; nuoren miehen yllä oli musta, samettinen alusliivi jossa oli pitsikalvosimet; taloushistorioitsija toteutti unelmansa ja ryhtyi taidemaalariksi: miekkailija rakastui itseään puolet nuorempaan naiseen; umpivaunut katosivat sivukadulle; miehet sammalsivat ja talsivat lumihangessa; saunan eteisessä oli ryijy pudonnut nauloista lattialle; laskiaisviikolla ahmittiin blinejä; pelto puskittui ja tuli lopulta lehdoksi; eri makusuunnat ja taipumukset unohdettiin yhteisen vaaran uhatessa; kolikko oli sama molemmilta puoliltaan; pesukone piti sietämätöntä meteliä ja koirat haukkuivat ja ulisivat; sotakuvaaja halusi löytää Graalin maljan; kuolema ei ollutkaan kuolema; viivyttelevä tyttö kohtasi elämänsä rakkauden; maatyöläinen makasi oljilla ja uneksui kanoista; huolestunut viirinkantaja puristi kätensä nyrkkiin; miliisi kaasutti tiehensä; hierakka kasvoi aitojen vierillä ja kivijalan juuressa; maku oli ensin kitkerä ja sen jälkeen makea; teinipojat pureskelivat aistiharhoja aiheuttavia siemeniä: laboranttioppilas tiesi eläneensä useammin kuin kerran; kartanpiirtäjä oli vakuuttunut; hurskastelija yllätettiin itse teosta; äiti veti hihansa ylös ja ummisti silmänsä; huone oli liian iso; vaatekaappiin kätkeytyi yllätys; nuorukainen odotti elokuvan alkamista ja iski silmänsä kauniiseen koruun; taiteilija luuli aloittaneensa uuden tyylisuunnan; hanhi teurastettiin vailla vakaata aikomusta; sormuksen hämähäkkikuvio hiottiin huolellisesti pois; tennisopettaja ymmärsi vanhuutensa; kalkkiviivoilla hyljittiin toisia; aukea reunoilla kiisteltiin; kaatunut maito muodosti ristikuvion; kulmaviivain oli kadonnut; suunnistaja löysi oikean tien; vedettiin spanielille verijälkiä; ukonilma mykisti radiot; raastinrauta raasti osan sormeakin; pieneen tuohesta tehtyyn koriin poimittiin tatteja; pöydällä oli sormus ja tölkki olutta; siivooja löysi huumekätkön; kennel oli perustettu peittelemään jotakin aivan muuta; kuohuva kerma heitettiin alas kadulle; yhtiön perustaja kuoli työhuoneeseensa; maanviljelijä jäi traktorinsa alle; tislattiin pontikkaa

Koko Moskova oli jonkinlaisessa levottomuuden tilassa ja kaikki oli epävarmaa. Pieni sylkinoro valui ensin tuon vaaleapartaisen miehen leuan kuoppaan, sitten hitaasti leualle ja kaulalle. Kalpeana ja nyreänä istui hänen vaimonsa vihreän pelipöydän ääressä kello kaksi yöllä ja laski rokamboliin toisen satasen. Hänen kätensä vapisivat ja tulevaisuus näytti toivottomalta. Hän oli semmoisen arkamielisyyden vallassa, että oli valmis itkemään. Kello viideltä hän oli voittanut takaisin menettämänsä, jopa enemmänkin. Hänen voimansa pettivät hänet. Täydellisesti menehtyneenä hän joi vettä. Koko hänen entinen elämänsä, äidin ja nöyrän aviovaimon elämä, oli kadonnut silmänräpäyksessä

Muistan keskustelun.
Se hohti myrkyllisenä. Sen ytimenä
oli kuitenkin tosi ja kirkas ajatus.

Martinin luona Badenissa oli lämmin tuuli, minua vilutti,
hänen sisarensa oli soreavartaloinen ja suurisilmäinen.

Hän kalpeni, naksautti sormiaan eikä sanonut mitään,
katsoin kaappia jossa törrötti tyhjä pullo, kuului
matalaääninen, hidasteleva laulu.

Ja olit puolipimeä käytävä, pieni kuun muotoiseksi
kaivettu lammikko, leposohva puolipimeässä asuinhuoneessa,
ja olit niittyaukea ja palelevainen ruusupensas, jonka
värinä eteni hitaasti oksasta toiseen.

Olit ruusunvärinen kiviportti, hiljainen koputus, puolipimeä
varhainen talviaamu, alati toistuva, hitaasti ja äänettömästi
teit kumarruksia, otsa kiinni kivilattiassa.

Pariisilainen baletti, kierohko vatsa, kahviloiden kantavieraat,
kylmät täytetyt voitaikinaleivokset joilla sinut yritetään myrkyttää.
Tuhoisa itserakkaus, sinua ei julisteta viattomaksi.

Olet katuva, pureksit puhdistavia juuria ja välttelet koskemasta
mihinkään metalliseen, maa sortuu, saat itsesi kipeäksi syömällä
sammenlihaa, olet ylevämielinen, tuhlaat rahasi.

Lavertelet, kielesi uhataan kiskoa irti, sinut hukuttaa, ruumiisi
polttaa, koetat liikkua mutta et voi.

Kaikkein kuumaverisin ori talloo sinut jalkoihinsa, kuumalla
vihdalla huidotaan mustuneita olkapäitäsi, kasakkapoika
lyö tamburiinia.

Kätesi hervahtavat alas, pää jää kallelleen, naurat äänetöntä
nauruasi ja haukot keuhkohisi yön viileyttä, ulkona on pimeätä.

tuntenut tulikiven katkua ja nähnyt silmissään helvetin liekin sineä

Liekö tämä sen enempää,
katselin suolakiteitä jotka
kaikki olivat varisseet,
silmät surumieliset, huulet
aistilliset mutta jollakin
tavoin kammitsoidut

En ole pitkään aikaan puhunut mitään,
tavaton kylmyys, olen matkalla itään

Tämä lienee kuolema, kuolema lienee
ystävällinen, kuin harras lausahdus
keskellä keväisen puiston, kuin suloinen
parahdus

Villejä ja viattomia näyttävät olevan intiaanit
unissani, ja liuku-ovet, joiden alta pienet kirjeet
ujutetaan, kerjäläinen joka makaa kippurassa
tavaratalon edessä ja huominen, kuomani,
aina valppaana kuin vinttikoira, aina niin
huomaavainen ja rakastettava

Hän on pukeutunut niin huolimattomasti, ett
monesti on tullut mieleeni auttaa häntä, mutta
hänen ylpeytensä on aina minut pysäyttävä

Täällä on alituinen päivystys, niin sanoakseni
moraalinen läsnäolo

Näyttää siltä kuin se joskus todellakin haiskahtaisi

vastasi kiivaasti, että oikeamielisyys on intohimo
ja vieläpä että hyvekin on intohimo ja

että voimakkain intohimo on intohimottomuus
mikä väite aiheutti naurua

Tunnustan, että henkeni oli levoton ja minä hampaitani kiristellen soimasin itseäni tästä

Ihmiset, jotka eivät osanneet ajaa autoa, ajoivat sitä 120 kilometrin nopeudella
Musta hame ja vaalea pusero, älykkään, toverillisen ranskattaren uniformu
Tätä temppuilua me pidämme tärkeänä
Enemmän: kuvittelemme se olevan meille elintärkeätä

Huomenna kuten sanotte, kuten sanotte, olkoon niin
Huomenna
Tässä pisartuu henki, niin kuin kosteus pisartuu kattilan kylkeen
La vertu est un élement peut être la plus rare

Niin kuin takiainen tarttuu väkäsillään takin hihaan
Tai niin kuin nuori nainen siihen tarttuu tuskissaan

Olen nähnyt paljon ihmisiä, tottunut suostuttelemaan ja myös tekemään vastarintaa mutta nyt kaikki on muuttunut

Tien käänteessä näkyi kirjaviin sarafaaneihin pukeutuneita talonpoikaistyttöjä, kopat käsissä matkalla läheiseen metsikköön sieniä keräämään

jotka eivät koskaan ole tosia
jotka eivät ole koskaan tosia
kertomuksia menneisyydestä
multainen ja pinnaltaan huurteinen maa
painuu helposti askelten alla    on olemassa voitto ja
on olemassa tappio    tämä lienee selvää kenelle hyvänsä

Millaista on taivaallinen liha? Tämä
kysymys jääköön vaille vastausta
toistaiseksi. Lienemme oikealla tiellä,
ainakin sen ohessa on jotakin jota
katsella sameilla silmillään, katsella
ja toivoa, menettää kärsivällisyytensä
ja sitten vain, harva tukka törrötti
pystyssä ja iho oli kauttaaltaan äkämien
peitossa, mistä lie tulleet, vai olisivatko
jonkinlainen rangaistus, jonkinlainen
merkki, jopa jonkinlainen, tiedättehän,
kun tavaratalossa lihatiski on jaettu
useisiin osastoihin, ja kullakin osastolla
on oma vartijansa, siis jonkinlainen
joki ja sen uomat, ja syvyydestä nouseva
kuono, noo niin, tämä heilahtava helma
ja reiden vilkkuvalo, no niin, tämä
punerretun ihon teatterinaamio, tämä
luojanluomien kauneus ja viimeinen
piste ennen viivaa, viimeinen rakastuminen
alhaissäätyiseen naiseen joka syy on
etääntymiseen, millaista on siis
katsella näitä rivejä, katsella kutakin
maahan painautuvaa jalkaa, kuvitella
kunkin lihaskudokset ja niitä rakastaa,
minusta ei niin väliä mutta liekö kenestä
toisestakaan, tämä velodromi joka
rakennettu talon sisään, rakennettu
ihmisten mieliin ja rakennettu heidän
silmiinsä, miltä kuulostaa, sanoin
haeskellen lisää sanoja, jos vain
suolaisitte itsenne ja happamuuden
hiukan suopeammaksi saisitte, ja
kenties pari kaprismarjaa ei lainkaan
pahitteeksi olisi