Avajaisjuhlien jälkeisenä aamuna kaksi taiteentuntijaa istuu viileässä keittiössä. Toisen slmälasien sangat ovat mustat, toisen jonkinlaista helmiäisjäljitelmää. Toinen painaa otsansa vasten mascarponepurkin rauhoittavaa viileyttä ja toinen seuraa kädellään tai sormellaan näkymättömän hävittäjälentokoneen kulkua. Minä olen tuo toinen. Otsani on jo rypyssä, vai pitäisikö sanoa nyt rypyssä, hiukseni ovat alkaneet harmaantua. Televisio, kutsuako televisioksi jotakin joka on vain valtava suodatin. Maalaukset, jokainen niistä, inhottavia, vastenmielisiä, vailla mieltä. Minä: toiletissa, rauhoittunut, viisas. Baudelaire oli eksentrikko ja runoilija, ehkä sen vuoksi ajattelenkin aina ajatellessani raivoa juuri häntä
on mahdotonta sanoa että välittäisi tästä, enhän juuri välitä
on mahdotonta sanoa että pitäisi tästä, enhän juuri pidä