Muistan keskustelun.
Se hohti myrkyllisenä. Sen ytimenä
oli kuitenkin tosi ja kirkas ajatus.

Martinin luona Badenissa oli lämmin tuuli, minua vilutti,
hänen sisarensa oli soreavartaloinen ja suurisilmäinen.

Hän kalpeni, naksautti sormiaan eikä sanonut mitään,
katsoin kaappia jossa törrötti tyhjä pullo, kuului
matalaääninen, hidasteleva laulu.

Ja olit puolipimeä käytävä, pieni kuun muotoiseksi
kaivettu lammikko, leposohva puolipimeässä asuinhuoneessa,
ja olit niittyaukea ja palelevainen ruusupensas, jonka
värinä eteni hitaasti oksasta toiseen.

Olit ruusunvärinen kiviportti, hiljainen koputus, puolipimeä
varhainen talviaamu, alati toistuva, hitaasti ja äänettömästi
teit kumarruksia, otsa kiinni kivilattiassa.