Voi, sielu murtuu silloin
ja pelko valtaa, milloin
sa alat rakastaa.
Kun kiihko mielen täyttää,
niin kaikki turmat näyttää
uhkaavan rakkaimpaa.

Hän ei voinut ilman sydämen tykytystä nähdä, kuinka naisilla rusoittaa veri sinisten suonien lävitse. Hän oli valmis mihin vain kaunottarien vuoksi

Alkoi jo hämärtää, mutta valaistus oli heikkoa. Hän halusi lakaista lumen pois Floran päältä. Yrittäessään kepillään karistaa lunta pois jumalattaren lanteilta hän ei kuitenkaan ylettynyt kuin pikkusormeen saakka, ja sitä paitsi lumi oli jäätynyt kuvan päälle; hän koputti useamman kerran kepillään kohmettunutta lunta, mutta lakkasi kohta ja laskeutui rappusia alas tielle, varjosti silmiään ja katseli pylväskäytävää. Lumen valkeiksi tuiskuttamien poppelipuiden läpi hän ei nähnyt mitään, mutta tunsi vanhaa voimakasta kateutta

Elleivät hänen jalkansa olisi niin heikot, hän kävelisi heti järvelle, jossa hän oli joskus aikoinaan soudellut Pleniran kanssa, ja vaikka järvi olikin nyt jäässä, olisi koputtanut sitä kepillään

Yön tumma verho valahtihe
ihanaan puistoon ja vanhaa,
jänteistä etusormeaan se ojens'
ja kuunteli ääntä heleää jok'
halkoen hämärän kajahti,
katkonaisena, notkeana, aivan
kuin olis' tuuli tuonut sinne
jonkin oudon linnun, ja
vavahtain, riippuvilla karkeilla
sotamiehenhuulillaan toisteli
noita sanoja, äänettömästi,
hiljaa

Taipuneen puunrungon tai kamiinan kuopalle painuneen kyljen,
päivällispöydän viimeisten viilenneiden palojen, kuin
paineaallon tai yksityissihteerin sirojen sormien ja huomattavan
sormuksen jonka kivestä heijastuu kuvasi,
matalahkon palatsin, joka jo neljännesvuosisadan on
ollut asumattomana,ikkunaluukut kiinni naulattuna,
puiden lomitse näkyvän ja vain joskus harvoin
äkkiä eloon virkoavan

Usein vaeltaa huoneissa kuulematta,
huomaamatta mitään, pureskellen
kynsiään ja katsellen kaikkia,
kylläisenä ja raukeana, miettien
vain kaula-aukon syvyyttä, sitä
ihmeellistä silkinhohdetta, viipyillen
käännähteleviä kantoja, korkoja
tai hämmästyttävää, ikävystyttävää
huhuilua kaukaa talon takaa

Mitä kurkkumme ajattelee, sen me juomme,
ja mistä sydämemme kieltäytyy, sen me jätämme
ja mitä munuaisemme rakastavat, sitä me kaipaamme.

Kaikki päivät vain riisuvat itseään

Herkullista taas kultaseni, nostalgia
joka on hitaasti uutettu syyllisyydestä

Minun käsilaukkuni ja sinun rahasi
vai minun pöytäni ja sinun tuolisi
vai minun altaani ja sinun vetesi

Perustavanlaatuinen laskuvirhe saattaa laskuvarjohyppääjän aivan outoon maisemaan. Paikoilleenkahlittuna on yritettävä ymmärtää mikä on mahdollista. Lapsuudestani muistan tämän: laskuvarjohyppääjät pudotetaan lumikentälle, toinen heistä putoaa puuhun, ja toinen hautautuu lumeen. Mietin kumpi heistä selviää. Se, joka on lumen povessa vai se, joka roikkuu puussa jalkansa katkaisseena ja valon sokaisemana. Myöhemmin kuitenkin radioantennin kuula heitetään ylöspäin, roikkumaan oksaan, kuuluu särinää, naksahduksia ja viimein toinen ihmisääni

Kyllä. Ei. Vanhat ystävät. Vapina.
Nuori, hyvä vaimo. Uuni. Eristynyt mökki.
Pellon laidassa. Jumala nähköön. Sydämen
ääni. Aivan kuin unessa nähty. Povea kohottava
voide. Kiinassa kasvavista ruo'oista uutettu.
Silkkisukat. Kuolema. Kyllä. Tuhka ja tomu.

Nämä onnen synnyttämät varjostumat ovat kuin tummumat hopeassa tai timanttien epäpuhtaudet.

Kun ryhdyttiin keräämään astioita ja palaneita kynttilöitä nousin minäkin, ja sanoin ääneni hiukan huojuen, ole onnellinen sinä joka kuljet vetten päällä, sillä nahkasaappaittesi kannat eivät kulu

Liota sitä ensin tammenkuorivedessä,
sitten unohda se äläkä näe siitä unta

Luonnossa on vain irrallisia esineitä eikä syytä siinä mihin sen laskin.

Jäljitelmämarmoria olevan öljylampun kamala tuike kun oli mentävä. Saatoin itseäni, se tuntui kummalliselta, alas portaita. Keskustelin itseni kanssa, historia ja sota, kuuluvatko ne sitten yhteen, eikö jokin laskeutuva voi olla samalla nouseva. Kullasta taotun rintakorun kamala tuike kun istuin pöydän ääressä, pää olkapäideni päällä, pääni päällä hattu, jonka laskin pöydälle hansikkaiden viereen. Kamala kultaisen rintarossin tuijotus. Olen toiminut väärin, ajattelin, olen toiminut väärin ja tarjoilijalta pyysin lasipullossa vettä. Lasipullossa. Pöytä muuttui värittömäksi, tai läpinäkyväksi, sitten kuulin kumman kuiskauksen: Keurusselkä, eikö tämä ole syntymäni maisema, tai eikö tämä ole se maisema jossa olen kasvanut. Itsekään en sitä ymmärtänyt. Itsekään en ymmärtänyt kuinka katselin alhaalla kulkevia mustia autoja, minkki, kaulassa minkki, se puhui tapahtumista, ja jos joku joskus tuli kysäisseeksi jotakin se näytti kuin elektronikellolta viktoriaanisen takan suunnattomalla reunuksella, loppuunpalaneiden kynttilöiden vieressä, nurkkauksessa, missä outo vanha mies istui vastapäätä hiljaisuutta. Ystäväni, minkki sanoi, mitä se sinulle kuuluu, lastenvaunuihin mahtuu paitsi lapsi, niin myös jalokiviä, helmiä, heinäsirkkoja. Mitä surullisempi tarina on, sitä parempi se on, sydän on hyvää murskattuna ja hymy poikkinaisena.

Minulle heinät, älä jätä muruakaan,
lintu parat kirkuen yllä keltaisten
peltojen, nuoren rinnan ja kuiluni
musertavuus, kaivojen kellastuvat
seinämät, joidenkin on oltava
alakuloisia ja mietteliäitä,
sen ovat viisaat sanoneet

TORNI
Hän oli suuri, yllään tikattu, musta takki, hiukan liian lyhyt käsivarsista, ja hänen äänensä oli ihmeellisen soinnikas, peltojen ja yli ja metsien lävitse helposti kantautuva, yhtä hyvin tavaratalon melussa kuuluva kuin lintujen huudonkin läpi, ja hän piti päätään ylväästi koholla ja liikutti käsivarsiaan hitaasti mutta sormiaan sitä vastoin nopeasti

Ylhäällä, nämä ovat tikkaat, tämä on
alhaalla

En tiedä onko tässä nyt sen kummempaa. Ei ole mielestäni. On kaikki selvää kuin lähdevesi. Ilma on lauhtunut, unet, näyt. Tässä. Olen ostanut puita, useita motteja, kuollutta puuta jota sytyttää palamaan. Kuollutta ainetta, mutta palavaa

Hämärä tampuuri, brokadipöytäliina, haarukat, veitset – vai onko tämä sittenkin kahluuallas, nahkaiset saappat, joiden varsiin levä paakkuntuu ja josta sen myöhemmin voi repiä irti – vai auki napitettava kesäasu, liian vilpoisa yöllä ja liian kuuma päivällä

Tämä kuva, siis ympyrä, jonka kehä oli hiilellä piirretty, aivan tummaksi, niin että jos piirrosta ei olisi kiinnitetty, olisi tuo kehä irtaantunut suureksi, tummaksi pilveksi, ja kuvio ympyrän sisällä, tyyliteltyä siipeä muistuttava ja pelkästään vaakasuorista ja pystysuorista viivoista sommiteltu

Tämä kuninkaallinen käännös lieni odotettu. Samalla tavoin odotettu kuin se hienoinen värinä siivessä ennen maan koskettamista. Olin ostanut lentokentältä silkkisen huivin, se oli kiedottuna ranteeni ympärille kun avasin oven. Hiljaisuus. Leikkokukat kirkkaassa vedessä ja hunajapurkki maljakon vieressä. Jotkut laittavat veteen aspiriinia