Kun Paul Kinsey eräänä aamuna herää luolastaan, hän huomaa muuttuneensa käsinukketaiteilijan nukeksi. Suuri käsi on hänen sisällään ja ohjaa häntä. Hän laskee mielessään vaikutusaikoja. Toisaalta aineen pitoisuudet ovat voineet olla muuta kuin mitä Pahamaineinen Bee sanoi. Hän katsoo itseään säilykepurkin kyljestä. Huolellista tekoa, tosin ompeleita ei kuitenkaan voisi tuolla peilillä erottaa. Jopa Petersenin muhkurapesäinen briaaripiippu on huolellisesti muovailtu ja siitä nouseva pumpulista tehty ja kuparilangoin vahvistettu savu. Mistään tällaisesta Pahamaineinen Bee ei ole kertonut. Hän kirjoittaa muistikirjaansa: aika on kaniin osuva nuoli. Sitten hän viivaa sen yli. Aika on nuoli joka osuu kaniin. Hän viivaa sen yli. Aika nuolee kania kunnes ei enää nuole. Hän viivaa sen yli ja pudistelee päätään.

 

 

 

Tämä puoliympyrän muotoinen rakennus on upotettu puoliksi kallion sisään. Rakennuksen takaa laskeudutaan pieniä loputtomia kiviportaita pitkin alas rantaan. Valvontakeskuksen seinällä on kaksi kuivunutta maissintähkää ristissä. Jokin varjo kulkee rannalla olevan rapistuneen kivikappelin yli. Don Draper on siinä muodossaan joka on muunnos Chaplinin kulkurihahmosta. Hän on tekeytynyt pieneksi. Hänen sydämensä iskee samalla taajuudella kuin päästäisen, noin kahdeksansataa iskua minuutissa. Hän on kasvanut varjossa, siksi hän on pukeutunut pelkästään mustaan ja valkoiseen.

 

 

 

Hän on koira raekuuron armoilla. Puoliksi musta, puoliksi valkoinen. Miten pieni, mitättömän pieni se mäntypaneloitu huone jossa he hänet puukottivat. Tämän saattaa nähdä hänen kasvojaan katselemalla. Tummat pilvet vyöryvät niillä, lopulta voi nähdä viirun sinistä. Kysymys on sama kuin tämä: jos jalostaa ja kouluttaa rottia varastamaan toisilta rahaa tai koruja tai pelottelemaan heitä pimeässä. Don Draper pitää sumusta. Siitä että talojen rajat alkavat kadota ja seinän voi tuntea kymmenen metrin päässä siitä. Siitä että ihmisten kasvot alkavat kadota. Heidän takanaan voi vuohennahkarumpu soida.

 

 

 

Lääke toimii ensin äärimmäisen hyvin, sitten äärimmäisen huonosti. Tai: lääke toimii päivällä äärimmäisen hyvin ja yöllä äärimmäisen huonosti. Moottoritien päässä Vesuvius näyttää kaatuvan päälle. Enää se ei ole söpö mehiläispesä. Ajattelen Paul Kinseytä luolassaan jonka seinille hän on ripustanut kuivuneita heiniä ja oksia. Niiden alle, seinän viereen, hän on kasannut punertavia nyrkinkokoisia kiviä. Yhdelle niistä hän puhelee enemmän kuin muille kiville, hän on antanut sille nimen Sokol.

Hanhen ja kärpäsen ääni. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi, 10,5 x 14,8.
 

 

Vaihteen varjo, muutoksen varjo. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi, 10,5 x 14,8.