Tarkkailijamme istui Dodgessaan. Hän oli palannut
levolliseen tilaan. Koirankasvoiset jumalat. Anna
hänelle violetti liitu. En halua violettia liitua, haluan
vaaleanpunaisen lyijykynän. Anna hänelle violetti
liitu. En halua violettia liitua, haluan vaaleanpunaisen
liidun, hän sanoi. Anna hänelle purppura liitu, anna
hänelle mitä hän tarvitsee. Mutta hän ei tarvinnut
muuta kuin vaaleanpunaisen liidun. Ei, hänen
äitinsä sanoi ja istuutui tuolille. Pian sadetakista
valuva vesi oli tehnyt lammikon tuolin alle. Mitä
sinä haluat? Vaaleanpunaisen liidun. Sellaista ei ole
olemassa, hänen äitinsä sanoi. Sellainen on olemassa,
hän sanoi. Sellaisen täytyy olla olemassa. Piirros ei
valmistu ilman sitä. Hänen äitinsä katosi pikkuhiljaa,
lopulta hänestä oli näkyvissä enää hyvin heikko, sumu-
mainen harmaansininen jälki paperin vasemmassa
yläkulmassa. Mutta hänen äitinsä nenän saattoi silti
erottaa selvästi, se oli terävä ja helposti joka paikkaan
työntyvä. Joillakin teräväkuonoisilla koiraeläimillä
oli samanlainen nenä kuin hänen juutalaisella äidil-
lään. Oikeastaan hänen äitinsä oli pitkälti nenä, muut
hänen ominaisuutensa jäivät nenän varjoon. Tarvitsen
vaaleanpunaisen liidun, hän sanoi. Jotta voin piirtää
sinut todella. Hänen äitinsä oli silloin jo toisessa
huoneessa eikä kuullut veitsensä hakkaavan äänen
ylitse mitään. Hän jätti piirroksensa, astui sen päältä
ja istuutui solmimaan kengännauhansa. Hän meni
keskustelemaan aiheesta Ericin kanssa. Voisimme
tuikata talon tuleen, Eric sanoi ja heilutteli sytytintä.
Hän etsi sopivia kuivaneita lehtiä ja roskia ja he kasa-
sivat ne portaiden viereen, sopivaan kohtaan. Sitten
Eric sytytti kasan, he katsoivat riemuissaan kuinka
tuli nousi hehkuvista lehdistä ja tavoitteli kiveä ja
puuta. Sitten he juoksivat pois. Mutta kun he olivat
päässeet niin kauas että heitä kumpaakin hengästytti,
alkoi sataa kaatamalla. Eric juoksi erään talon pihassa
olevan auton luokse, avasi sen oven ja he menivät sisään.
Pian sade loppui ja Eric sytytti lähtiessään auton penkin
palamaan. Kun he olivat ehtineet niin kauas, että
mitään ei enää näkynyt, kuului valtava räjähdys. Ericin
ilme oli voitonriemuinen, uhkapelaajan ilme kun hän
tietää häviävänsä jälleen kerran. Hänkin oli tyytyväinen
siitä, että Herra oli heille tänään niin suopea. He luikah-
tivat puiden suojiin ennen kuin poliisi- ja paloautot
ennättivät heidän kohdalleen. Eric oli nuorukainen,
jonka silmät näyttivät palavan. Sen vuoksi useimmat
tytöt tunsivat luontaista vetoa häneen. He keimailivat
hänen ympärillään, loivat häneen kiihkoisia katseita
ja keskenään ollessaan juoruilivat siitä, kuka tytöistä
oli koskettanut hänen farkunlahkeensa pullistumaa.
Koirajumala katsoi heitä. Haluan vaaleanpunaisen
liidun. Ilman sitä äitiä on mahdotonta piirtää. Lopulta
hän päätti antaa periksi, tarttui mustaan liituun ja
viimeisteli piirroksen. Eric kaivoi taskustaan palan
hasista, joka oli kääritty tiukasti ohueen muoviin.
Hän istui sijaamattomalla sängyllä ja rakensi
sprite-pullosta vesipiippua. Valo oli muuttunut
jälleen, se ei ollut enää mikään shakaalimainen tai
kojoottimainen ajatus käpälän heilauttamisesta.
Hän kaivoi yhden perunalastun pussista, sitten
toisen ja pinosi ne kielensä päälle. Sitten hän
jauhoi ne murskaksi, tunnusteli hetken aromi-
aineita ja antoi niiden mennä. Eric oli eräänlainen
vielä näkymätön piirros: hänet kehysti mies, jonka
silmät hyppivät puolelta toiselle ja joka levitti
lehtikultaa holtittomasti kaikkialle. Hän on
kullanut vaimonsakin, Eric sanoi. Tai pikemminkin
hänen nänninsä ja häpykumpunsa. Koko asunto
tuoksui Jamaikalta. Pyydetään tänne joku misu,
tarkkailijamme sanoi. Ei, Eric sanoi. Ne tulevat
hulluksi tästä. Naiset eivät kykene pitämään itseään
koskaan kurissa. Ne täytyy aina kullata, mutta va-
rovasti. Hänen hymynsä oli aavistuksenomainen
mutta selkeä. Kirkas samalla tavoin kuin mustan
liidun veto. Yksi viiva, joka yläpäästään haarautui
kahdeksi. Naiset ovat kovakuoriaisia, Eric sanoi
ja hohotti. Heidän jalkansa rapisevat samalla ta-
valla lattiaan ja he jättävät jälkeensä kultapölyä.
Hän avasi television, seurasi katseellaan tiukasti
yhtä jalkapalloilijoista, asettui seisomaan päälleen
sängylle edelleen katse numerossa 16. Sitten hän
painoi kaukosäätimen nappia, ruutuun ilmestyi
uutistenlukija, nainen, jonka ripset olivat huomat-
tavan huomattavat, ja Eric säikähti niin, että kaatui
sängylle. Mistä järvestä tuo on noussut, hän sanoi
ja sulki television. Hänen äänensä oli korkeampi
kuin tavallisesti. Vanha hänestä tuli hyvin nopeasti,
hänen ylähuuleensa kasvoivat ohuet, mustat viikset.
Tätä menoa kuolen ennen kuin täytän kaksikymmentä
minuuttia, hän sanoi ja hohotti. Hänen piirtämisensä
ei ollut vaikeata, riitti, että kuvasi viikset tarpeeksi
hyvin. Viikset lisäsivät hänen vetovoimaansa tyttöjen
keskuudessa, hänelle annettiin nopeasti lisänimi "Ranska-
lainen", koska joku tytöistä sanoi, että ranskalaisten miesten
peniksen keskipituus on yli 19 senttiä ja he lausuvat rakas-
tellessaan aina Baudelairea: kun silmät kiinni, syysillan
lämpimässä, sinun kuuman povesi tuoksua hengitän, niin
onnen rantojen ohitse vierivän näen auringon tulessa häikäi-
sevässä. Jokainen heistä kuvitteli itselleen tulevaisuuden,
joka oli yksinkertainen ja lempeä. Yksi heistä, hansikas-
suunnittelijan tytär Lucy, näki joka toinen yö unta
Ranskalaisesta ja heräsi joka aamu ohimot hiessä ja
oli onnellinen siitä, että saattoi nähdä ranteidensa siner-
tävät suonet ja tuntea sydämensä lyönnit. Koirajumalat
olivat tyytyväisiä. Päiväkirjaansa Lucy kirjoitti: jos suoneni
hetkeksi ovatkin täyttyneet myrkyllä, ei se kaada minua;
jos hetken aikaa katsonkin toiseen maailmaan, ei se voi
minua vahingoittaa. Hän pukeutui mustiin, harsomai-
siin vaatteisiin ja kuunteli mieluiten 80-luvun
kalifornialaista thrash-metallia. Viiksineen Eric
tavoitti uuden tason ihmisyydessään. Hän ei enää
ollut saapunut samantapaisten kuin ohdakkeiden
mutta vinhemmin tuulessa liikkuvien kasvien maa-
ilmasta. Lucy ajatteli, että Eric oli kulkenut noiden
kasvien läpi, että kasvit olivat koskettaneet hänen
hiuksiaan ja olkapäitään. Hän oli pateettisen
sentimentaalinen nuori nainen, joka jokaisessa
kuvassa kaatoi bordeauxia lasiin kasvot valkeaksi
maalattuina. Hän ei voinut mitään sille, että Eric
ei nähnyt eroottisissa kuvitelmissaan mitään hänen
kaltaistaan. Hän näki Ericin vaeltamassa hämärällä
takapihalla ohdakkeiden poikki, ohdakkeiden jotka
heiluivat tuulessa ja joiden piikit lävistivät ihon miltei
yhtä helposti kuin paidan kankaankin. Eric istui
sängyllä ja hieroi otsaansa. Hänen piirtämisensä ei
ollut vaikeaa, vaikeaa oli katsoa piirrosta myöhemmin.
Ajattelin sen olevan silkkiä, hän sanoi paljon myö-
hemmin. Ajattelin alttarin olevan silkkiä ja ajattelin
ruusut, ne johdattivat minut tänne. Tarkkailijamme
kuunteli hänen sanojaan mustan Dodgen penkillä
ja hymyili, hänen hymynsä oli helppo piirtää: se oli
viiva vedettynä vaakasuoraan, vapaalla kädellä ja
niin rennosti kuin mahdollista.