Hevosen kummassakin kyljessä oli valkoinen
laikku, jonka keskellä karva muodosti pyörteen.
Palatkaamme taas naiseen, jonka muodosta tämä
kaikki sai alkunsa. Hän on niin sanotusti tähtäi-
messäni, kun sanon tämän. Hän on tietysti se, jonka
kanssa minä ja seuralaiseni lähdimme ajamaan kohti
Los Angelesia. Hän seisoi kraatterin reunalla ja nosti
saksalaiset 12 kertaa suurentavat kiikarit silmilleen.
Hänen hattunsa lieri painui hänen puseronsa selkä-
mykseen. Me seisoimme pysäköintitalossa, hän katseli
valkoisen avomallisen Mercedes-Benzinsä konepeltiä
niin kuin se olisi ollut maailman täydellisin taideteos.
Hänellä oli jalassaan täydellisesti istuvat indigonsini-
set farkut ja Lucchesen krokotiilinnahkaiset mustat
buutsit. Hevosen kummassakin kyljessä oli valkea laikku,
jonka keskellä karva muodosti pyörteen. Hienossa
hiekassa saattoi nähdä jonkin pikkujyrsijän jättämät
jäljet. Ne muistuttivat pieniä pisaroita hiekassa. Kii-
nalaisten kuuluisassa tippakidutuksessa uhrin otsalle
pudotetaan tietyin väliajoin pisaroita. Niiden avulla
kerrotaan jotakin, ne ja niiden välissä oleva tyhjyys
ovat merkkejä. En kuvitellut, että hän kuuntelisi
Black Sabbathia. En kuvitellut hänen toisaalta
kuuntelevan mitään muutakaan. Hän joi hitaasti
teetään ja puhui laiskasti jäljistä, joita olimme seu-
raamassa. Tee oli alumiinipintaisessa termospullos-
sa, joka helähti joka kerta kun hän kaatoi siitä. Isäni
oli esikuvani, hän sanoi. Lupasin hänelle, että noudatan
Jumalan tahtoa mitä koskaan tapahtuukin. Onko
tämä se, kysyin häneltä. On, hän sanoi ja kaivoi
taskustaan savukeaskin. Tämä on varmasti se, muutoin
en voisi olla tässä. Luuletko, että Jumala todella on
samaa mieltä? Tiedän sen, hän sanoi. Voi hänellä silti
olla jotakin sanottavaa. Mutta se on meidän välistämme.
Tarkkailijamme katseli meitä noin kolmenkymmenen
askelen päähän pysäköidystä ruskeasta Dodgesta.
Hänellä oli aurinkolasit, mutta nenän kaaresta ja
leuan muodosta oli mahdotonta erehtyä. Osoitin
häntä peukalollani ja sanoin: mitä sanot hänestä?
Kenestä? Tarkkailijastamme, sanoin. Ei siellä ole
ketään, hän sanoi. Olet vain paranoidi kuten yleensä.
Se on hyvä merkki, alat olla oma itsesi. Tämä ei
ollut varsinaisesti se, mitä halusin kuulla. Katselin
tarkkailijaamme. Hän katseli eteenpäin mutta aavistin
hänen jatkuvasti katsovan minua silmäkulmastaan.
Otin muutaman askelen häntä kohti ja hän käynnisti
auton ja ajoi pois. Huomasitko, kysyin. Minkä?
Sen, että hän lähti heti kun kävelin hänen suuntaansa.
Sinun pitäisi ajatella enemmän itseäsi, hän sanoi
ja uitti jalkojaan turkoosissa vedessä. Koska kukaan
muu ei ajattele sinua. Isäni sanoi... Minä en halua
kuulla isästäsi, sanoin. Olet humalassa ja puhut mitä
sattuu. Olen paitsi humalassa niin myös huumaantunut,
hän sanoi. Ei sovi olla epätarkka, sinähän olit lääkäri.
Olin, sanoin. Kerran lääkäri, aina lääkäri, hän sanoi.
Ei tässä maailmassa, sanoin hänelle ja hän ravisti
hiuksiaan. Kerroinko siitä, kuinka eräs ystävättäreni
syttyi spontaanisti palamaan ja hyppäsi altaaseen, hän
kysyi. Unohda. En halua ajatella sitä. Tarkkailijamme
epäilemättä katsoi meitä kiikareilla jostakin, katselin
lähimpiä puita ja mietin, millaisia nykyaikaiset naamio-
välineet ovat. Epäilemättä sellaisia, että puussa väijyvää
ihmistä on lähes mahdotonta huomata. Hän avasi
vieressään olleen Appletonin amerikkalaisen skenografian
syklopedian. Hän etsi sivun. Katso tätä, hän sanoi.
El Paso Natural Gasin putket Kalifornian alueella.
Katsoin kuvaa, joka muistutti hapolla ruokitun
hämähäkin muodostamaa verkkoa. Pidän tästä
kuvasta, hän sanoi. Pidän siitä suuresti, hän toisti
ja suuteli kuvaa punatuilla huulillaan. Sitten hän
pamautti kirjan kiinni, kietoi sen pyyhkeeseensä
ja asetti tyynykseen. Joskus haluan, että allas täytetään
kylmällä vedellä ja jäillä. Sitten kaadan siihen yhden
pullon giniä ja neljä pulloa tonic-vettä ja menen uimaan.
Se on kohtaus elokuvasta, jota juuri olen kirjoittamassa.
Näyttelen siinä tietysti itse pääosaa, degeneroitunutta
naista, joka tutustuu erääseen demonien manaajaan,
joka yrittää manata demonia pois tuosta naisesta, mutta
kohtalon oikusta onnistuukin manaamaan häneen
lukuisia demoneita, jotka tekevät alkuaan varsin
siveästä naisesta äärimmäisen nymfomaanisen ja
tietyin henkisin ja fyysisin ominaisuuksin varustetun
yksilön. Nainen muun muassa kykenee demonien
avustuksella helposti tappamaan miehen vain ottamalla
tältä suihin. Näin juuri hän tappaakin ensimmäisen
uhrinsa, onnettoman manaajan, koska ei halua missään
tapauksessa joutua luopumaan demoneistaan. Kuinka
valtava gin tonic siihen liittyy, kysyin häneltä. Ei miten-
kään, hän sanoi kohauttaen olkiaan. Pidän vain siitä
itse. Tony Iommi säveltää elokuvaan musiikin. Vaikuttavaa,
sanoin. Oikeastaan vihaan Tonyn tyyliä, hän sanoi.
Mutta hän on silti täydellinen siihen elokuvaan.
Kaikki muistutti aavikon hiekkaa, kiteitä, joista
pienimmät työntyivät salakavalasti ihon alle ja
joista suurimmat piilottivat taakseen mitä in-
hottavimpia olentoja, käärmeitä ja hämähäkkejä.
Hän painoi kaasupoljinta ja hänen keltaisiksi lakatut
varpaansa hohtivat hämärässä. Muskatellin kasvatus
vaatii paitsi ymmärrystä siitä, millaisen maaperän
tuo kasvi tarvitseen, niin myös ymmärrystä siitä, millai-
nen sen elonkehä on maanpinnan yläpuolella. Puhun
nyt kaikesta siitä, mikä ympäröi kasvia. Maa on vain
yksi alue, kasvi elää myös ilmassa, ja paitsi ilmassa,
niin myös siinä henkisessä tilassa, jonka kasvi ja sen
kasvattaja yhdessä synnyttävät. Hän käänsi radion
pois päältä ja kiihdytti. Katselin takapeilistä meitä
seuraavaa ruskeaa ja keulastaan ja kyljistään ruostu-
nutta Dodgea. En sanonut hänelle enää mitään. Olen
lääkäri, isäni oli lääkäri ja hänen isänsä oli lääkäri.
Ku Klux Klan, nainen sanoi avatessaan toisella kä-
dellään tölkin, joka sisälsi jonkinlaista virkistävää
yrttiteetä. En saanut selvää hänen piirteistään, hän
näytti sumentuvan ja muuttuvan hahmottomaksi
niin, että saatoin erottaa vain hänen sormensa, joiden
kynsien lakka oli aavistuksen vaaleampaa kuin hänen
varpaidensa lakka. Menemme tapaamaan erästä
miestä, hän sanoi. Toivottavasti et pelkää koiria.
Yleensä eläimet pitävät minusta, sanoin. Nainen
hymähti. Ne koirat eivät pidä kenestäkään, hän
sanoi. Ne ovat taistelukoiria, kun niiden pienissä
aivoissa naksahtaa on parasta olla 9-millinen hollilla.
Ne pitäisi kieltää, ne ovat arvaamattomia ja eläviä
aseita. Sinulla on aikamoinen maalaus tuossa
lattialla. Se on aika iso. Helvetin isohan se on. Mutta en
minä leikkaisi korvaani sen takia. Katsohan merimies,
minulla on kiire. En syö muuta kuin purukumia, hän sanoi.
Se on dieettijuttu. Pelkkää Wrigleyn mentholilla maustettua
purukumia kymmenen palasta päivässä. Katso. Hän veti
puseronsa helmaa ja näytti vyötärönsä. Alan olla lähellä.
Puput syövät purukumia.