Edellisenä iltana hän lähti Moskovasta ja tänään
saapui erääseen subtrooppiseen aliprefektuuriin.
Ja tietysti takaisin itseensä. Häntä olisi hyvin voinut
sanoa tarkkailijaksemme, jos hän ei olisi niin selvästi
ollut jotakin muuta. Hänellä ei ollut bootcut-leikat-
tuja farmareita, eikä hän kirjoittanut mitään mysti-
seen lehtiöön. Yksi asia kuitenkin yhdisti juuri hänet
tarkkailijaamme: se, että hänen olemassaolonsa tuntui
niin selvästi ohimolohkon tienoilla. Hän ei ollut mitään
muuta kuin eräänlainen hahmo, jonkinlainen pulttipis-
toolin suusta syöksyvä holkki, jonka tarkoitus on
työntyä aivoihin silmänräpäystä lyhyemmässä ajassa.
Oli ehkä väärin sanoa, että hän saapui. Pikemminkin
hän tuli näkyväksi, kuten nyt voimme havaita, tuli
näkyväksi ja siinä hän oli, makaamassa silmät tiukasti
suljettuina kylpyammeessa, jonka vesi oli väriltään
vaaleanpunaista ja tuoksui määrittelemättömästi
erilaisille synteettisille tuoksuaineille, joiden tarkoitus
epäilemättä oli jäljitellä joidenkin tuttujen tai tunte-
mattomien kukkien tuoksua. Kyllä, juuri niin sinä
tunnet. Ja hän tökkäsi miestä rintaan niin, että
vaaleanpunainen vesi läikähti. Vitun kiislat
yrittävät öljyntahrimina nousta Pyhälle Vuorelle
ja sinä makaat kylvyssä. Sitten mies irrotti vyönsä
ja alkoi läimiä sillä niin, että vaaleanpunainen vesi
roiskusi ympäriinsä. Sitten toinen heistä, se jolla
oli yllään valkoinen hupullinen pilottitakki, jonka
selkämyksessä luki Paris 1975 ja oli kuva setelikasaan
virtsaavasta gorillasta, nosti katseensa televisiosta, työnsi
sen jalallaan lattialle niin, että se posahti ja koko huoneiston
valot sammuivat. Juuri niin sinä tunnet, vyötä
maanisesti heiluttava mies huusi. Ja nyt, saatanan
kalmukki, nyt me lähdemme piknikille. Ajan luon-
teeseen kuuluu toisinaan kääntyä ilmassa kolikon
tavoin. Tämä oli tuollainen kolikonkääntymishetki,
jumalallisen ihmeen odottamisen hetki. Sitä ei
koskaan tullut. Kolikko lensi ylös, iskeytyi kattoon
ja sinkoutui katosta suoraan ulos avonaisesta ikku-
nasta. Sekin toivo oli mennyttä: se oli hopeaa ja
nyt sen löytäisi korkeintaan jonkin transseksuaalin
kiharoista. Oliko se hänen syynsä? Epäilemättä. Epäi-
lemättä se oli hänen syynsä, koska hän kerran oli
tässä tilanteessa eikä poispääsyä ollut. Auto oli
oranssi ja ruostunut Chevrolet Camaro ja rotat
tai jotkin muut jyrsijät olivat tehneet pesiä sen
takapenkkien sisään. Moottorin ääni, kuten aina,
kuitenkin rauhoitti häntä, sen rytmi vaikutti suoraan
hänen sydämeensä samoin kuin aivoihinsa niin, että
hän tunsi olonsa pian yhtä levolliseksi kuin hyvän
jointin jälkeen. Toinen heistä pyöritteli käsisään
revolveria, eikä se näyttänyt järin luottamusta herät-
tävältä. Ei olisi näyttänyt, jos hänen tajunnantilansa
olisi ollut normaali. Nyt se näytti ainoastaan välttä-
mättömältä, aurinko heijastui hopeasta ja puu taas
näytti lämpimältä kuin keemun. Jokainen äänimerkki
sai lampaat hypähtämään ja niiden matka tien yli
hidastui entisestään. Niiden perässä ei ollut ketään,
niiden edessä ei ollut ketään, ne olivat ilmestyneet
tyhjästä ja ne katosivat samalla tavalla tyhjyyteen.
Jos seuraava tikku, toinen heistä heilutteli askia
ilmassa, jos seuraava tikku syttyy heti, se ratkaisee
kaiken. Hän kaivoi esiin tikun, oli juuri raapaisemassa
sitä ja sinä hetkenä auto heilahti oikealle ja aski
lensi ulos ikkunasta. Hänen kasvonsa vääntyivät
samanlaiseen irveeseen kuin lapsen, jonka peltiauto
yhden vedon ja yhden seinääntörmäämisen jälkeen
on eloton, ja ne palautuivat ennalleen kuin lapsen,
joka tapahtuneen jälkeen ymmärtää mitä tehdä
seuraavaksi: katsotaan mitä se on syönyt. Ronkki
on täytetty dynamiitilla. Mies kaivoi taskustaan
matkapuhelimen. Yksi soitto tähän numeroon
ja... Hän saattoi yhtä hyvin puhua totta kuin va-
lehdellakin. Mikään ei ollut toden puolella, eikä
mikään ollut valheen puolella. Mutta hänen näyt-
telijäntyönsä oli hyvää, hyvin uskottavaa ja kosket-
tavaa. Mies todella eli. Hän palasi vanhaan kunnon
Stockhauseniin, palautti mieleensä Cosmic Pulses
-teoksen alun ja alkoi hyräillä sitä. Helvetti, toinen
mies karjaisi. Tämä on väärin, ja hän hyökkäsi
toverinsa kimppuun ja yritti kääntää rattia oikealle.
Auto heilahteli, sitten autoa ajava onnistui iskemään
kyynärpäällään toista kaulaan ja toinen rauhoittui.
Mikään ei ole, kuski sanoi. Mitä, toinen kiljui. Mikään
ei ole mitä? Mikään ei ole, kuski sanoi. Mikään ei
ole mitä, toinen huusi. Mitä, kuski sanoi. Mitä
helvetin mitä, toinen huusi. Tämä kertoo jostakin
joka on sinulle käsittämätöntä, älä silloin saatana
sano mitään. Älä sanaakaan. Hiljaa. Hiljaa kaikki.
Sitten hän iski itseään nyrkillä ohimoon. Kuski
väänsi radion päälle. Kalifornian ilmastossa muska-
telli kasvaa hyvin. On kuitenkin otettava tietyt
seikat huomioon. Ensinnäkin kauriit ovat hyvin
persoja köynnöksen versoille, lehdille ja rypäleille.
Lauma kauriita pystyy helposti yhden yön aikana
tuhoamaan kymmenien aarien viljelmän. Kauriit
kykenevät kaivamaan tiensä verkkoaitojen läpi,
tiedetään tapauksia, joissa ne ovat, ja tämä saattaa
kuulostaa mystiseltä, kyenneet jollakin keinolla
pääsemään myös betonimuurien toiselle puolelle
niin, että itse muuri on säilynyt ainakin ulkoisesti
tarkastellen rikkoutumattomana. Tehokas keino
on valvoa viljelmiä jatkuvasti ja ampua kauriita
kaukaa tehokkaalla tarkkuuskiväärillä. Tämä
keino ei kuitenkaan ole järin kustannustehokas.
Yhtä tehokas mutta huomattavasti halvempi
keino on ensin ampua yksi kauris, nylkeä se,
irrottaa sen sisäelimet ja tuhkata sen vuota.
Tuo tuhka sitten sekoitetaan veteen niin, että
ensin tuhkamäärä liuotetaan litraan vettä, sitten
desilitra tuota vettä sekoitetaan edelleen litraan
vettä, ja edelleen korkeampiin potensseihin. Mitä
korkeampi tuhkaveden potenssi on, sitä
voimakkaampaa se on. Parhaimman loppu-
tuloksen saamiseksi on syytä tehdä kokeita
eri potenssissa olevilla vesillä. Kauriit saadaan
pysymään loitolla kun tätä vettä ruiskutetaan
sumutusruiskulla viljelmien ympärille maahan
niin, että viljelmiä ympäröi tällä tuhkavedellä
valeltu aukoton kehä. Kauriit saattavat tulla
senkin jälkeen lähelle viljelyksiä, mutta ne eivät
enää tule metriä lähemmäksi tuhkavesikehää.
Mitä helvettiä, toinen miehistä sanoi. Helvettiin
tältä. Kuski sulki radion, vihelsi jotakin tyhjänpäi-
väistä melodiaa. Hiljaa, toinen sanoi. Hiljaa vittu.
Minun pitää keskittyä. Mihin, kuski kysyi. Mihin?
Mihin, toinen huusi. Mitä helvettiä se tarkoittaa?
Miten minä voin keskittyä, jos minulta toistuvasti
tivataan vastauksia. Keskittyminen on puhdistautu-
mista eikä... Helvetti, kyllä sinä ymmärrät. Ymmärrän-
hän minä, kuski sanoi. Hyvinhän minä sen ymmär-
rän. Isäukkokin aina sanoi... Hiljaa, toinen karjaisi.
Ei mennä siihen. Hiljaa saatana ja jos puhut, älä
puhu isästäsi. Olihan hän sinunkin isäsi, kuski
sanoi.