Anteeksi, haittaako että lainaan tulitikkujasi, hän sanoi
toiselle joka odotti klosetissa ja antoi harmaantuneiden
hiustensa koskettaa lattiaa. Toinen unohti nopeasti nuo
sanat ja hapuili käteensä oluttölkin. Toinen havahtui vasta
siihen, kun savu alkoi työntyä oven ja kynnyksen välisestä
raosta. Toinen katseli ohuena kasvavaa savuseinää ja joi tölkin
tyhjäksi. Enkelit olivat kauempana, heidän pyöriensä ääntä
ei enää kuulunut. He olivat sateenkaari pimeydessä, kuten
hänen poikansa sanoi. Jotakin syötäväksi, ei vain tätä Jumalan
hemmetin enrgiaa. Symer, syttem, symmetrinen liike - hänen
päänsä palasi takaisin ja heilahteli - tuo symmetrinen liike
ja savuke, joka ei ollut sammunut. Mit - hän veti kämmenen
kasvojensa eteen jotta aurinko ei olisi polttanut niitä ja
istui lattialle. Hän nousi ylös - ajattelin, että ovella olisi
joku... Niistä Jumalan helvetin olioista, sinulla oli viikset
silloin kun näin sinut viimeksi viiksekkäänä. Hän kaivoi
savukkeen ja sytytti sen ennen kuin ovi sulkeutui, edes
Kristus ei olisi voinut kuvitella sitä, Jumalan helvetti
mitä se edes tarkoitti, kuka - ah oui. Oui c'est fait, tout...
Esteettisenä kokemuksena tämä oli varmasti, kuka helvetti
ottaa kuvia seeproista jos on mahdollista kuvata hyviä perseitä.
Jeesus, Maria ja Pyhä Henki. Lasken itseni nyt näille lakanoille
jotka olette pyhittäneet, lasken itseni näille lakanoille, joilla
kyllä voi olla erinäisiä tahroja, ruumiin jälkiä, mutta jotka
kuitenkin on pyhitetty tätä tointa varten, lasken itseni näille
lakanoille, jotka on pyhitetty, hän kuiski. Lasken itseni nyt
näille lakanoille, jotka kyllä saattavat näyttää harmailta mutta
jotka ovat valkeita siinä maailmassa, joka on todellinen. Jos
hän olisi juonut enemmän, hän olisi varmasti loukannut
vaimoa. Jos hän olisi juonut vähemmän, hän olisi varmasti
istunut selkä vasten seinää eikä kukaan olisi saanut häneen
mitään yhteyttä. Etkö jakaisi oluttasi minun kanssani, tuo
nokkava kaveri sanoi. Aivan kuin hänen ohimolohkonsa olisi
se, joka tässä ruletissa ratkaisi. Kaukana kohosi kaktusten
metsä, tuossa metsässä hän leikki lapsena, kätki aarteensa
yhden niistä juurelle, leikkirevolverin. Se odotti siellä sopivaa
hetkeä. Hän ryömi ulos klosetista pitäen kämmentään
kasvojen edessä ja yritti virtsata liekkien päälle. Vasta
sitten hän ymmärsi itse heittäytyä liekkeihin ja todisti
niiden sammuvan ja muuttuvan hiljaiseksi rukoukseksi.
Hän katsoi poikansa nahkatakkia, jonka poika oli
jättänyt sohvalle. Sen sanat olivat samantapaisia kuin
Jumalan joka tiesi mitä on tulossa. Jos hän olisi juonut
vähemmän hän ei olisi loukannut ketään, jos hän olisi
juonut enemmän hän olisi varmasti loukannut jonkun
vaimoa. Kuulostaa hevoselta, joka on pumpattu liian
täyteen. Toisinaan Jumala tekee niin, antaa hevoselle
liikaa ties mitä hormonia ja hevonen saa sydänkohtauksen
ennen kuin kilpailu edes alkaa. Mutta sen elämä on silti
täydellinen. Pidän hevosista, niihin voi luottaa toisin
kuin useimpiin naisiin. Raskaana nainen on täydellisen
epäluotettava, hänellä on silloin henkilökohtainen
ongelma, ihminen joka kasvaa hänen sisällään. Noina
kuukausina hän elää vain tuolle sisällään elävälle olennolle.
Jos hän olisi juonut vähemmän hän olisi varmasti juonut
vielä vähemmän ja lopulta ollut kokonaan juomatta. Ei
olisi syntynyt mitään. Hänen poikansa ei olisi silloin
koskaan syntynyt. Eikä hän olisi koskaan nähnyt Enkeleitä.
Vedessä ei näkynyt mitään, sitten vain sininen, tuskin erot-
tuva kajo, joka olisi hyvin voinut olla pelkkä harha-aistimus.
Jumala on käytännöllinen, hän sanoi opiskelijoille jotka
tuijottivat häntä, kirjoittivat tunnollisesti ja pohtivat
tyttöystäviensä nylonin peittämiä sääriä vain silloin
tällöin. Toisinaan Jumala antaa kaiken tapahtua omalla
painollaan. Jumala saattaa esimerkiksi ottaa oluttölkin
käteensä ja päättää, että jos olut siitä itsekseen hyppää
hänen kurkkuunsa, hän voi juoda. Eikä sellainen tietysti
ole Jumalalle temppu eikä mikään. Seuratkaa sydämenne
ääntä, paitsi tietysti jos teillä on ongelmia sydämenne
kanssa. Silloin kannattaa antaa tohtorin kuunnella sydämenne
ääntä. Hän käveli tyynesti levien ylitse, antoi toisen nojata
olkapäähänsä ja katseli kauas merelle. Se antoi hänelle liikaa,
antoi itsensä, valtavan tunnun siitä, että kaikki leviää ikuisuuk-
siin, että tämä valtava vesimassa on valmiina ottamaan hänet
ja koko ihmiskunnan sisäänsä. Me olemme tulleet sieltä,
kuten hänen äitinsä tapasi sanoa rauhoittavalla ja hyvin ope-
tellulla äänellään. Me olemme tulleet sieltä ja sinne me
menemme. Ja samaan aikaan hänen isänsä antoi syntetisoijan
puhua, antoi sen vastata. Vuosikymmeniä sitten, kaktusmetsä,
talo, jonka katolle saattoi kiivetä ottamaan aurinkoa ja juo-
maan kivennäisvedestä, sitruunasta ja hunajasta tehtyä juo-
maa. Saattoi antaa rauhassa kaiken tuhoutua alapuolella,
kaiken muun paitsi minkään tärkeän ja rakkaan. Hän
pyöritti rullaa, painoi leikkirevolverin rullan ohimolleen,
lausui rukouksen ja painoi liipasinta. Tämä oli hänen
suosikkileikkinsä. Hänen aivokuorensa lävistyi, hänen
aivojensa sähkökenttä ikään kuin laajeni kun lyijy
lävisti sen, hänen päänsä oli viimein avoin paitsi mereen
niin myös taivaaseen. Hän tunsi suuren onnen, katseli
alas kaiken yläpuolelta ja antoi revolverin heilahdella
kädessään. Tuota onnentunnetta hän ei koskaan myö-
hemmin onnistunut tavoittamaan, vaikkakin rakastelu
oli usein lähellä sitä, samoin se kun saattoi kietoa kätensä
hevosen kaulan ympärille, saattoi tuntea sen multaisen,
heinäisen ja rauhoittavan tuoksun ja kuulla sen sydämen
äänen. Sitä saattoi kutsua puhtaaksi iloksi, iloksi kuolemasta
ja siitä, kuinka se puhdisti kaiken. Kuoltuaan kaikki ovat
viimein samanarvoisia ja vapaita. Hän tyhjensi seuraavan
oluttölkin, katseli kaikkea alapuolellaan, kaktuksia, jotka
näyttivät hehkuvan auringossa jonkinlaista energiaa, jotka
näyttivät säteilevän ja sykkivän rytmisesti. Hän antoi re-
volverin heilua kädessään, käveli katon harjan päästä päähän
ja nosti piipun huulilleen, puhalsi siitä savut. Teloitus ei
ollut lainkaan näin hauskaa, vaikka siinäkin oli oma
hauskuutensa. Silloin hänen paras ystävänsä sitoi hänet
köysillä öljytynnyreihin niin että silmätkin peittyivät,
käveli etäälle tynnyreistä ja ennustamattomalla hetkellä
hetkellä kuuluva pamaus sai hänen sydämensä hypähtämään
ja hän todella tunsi kuolevansa, tunsi kuinka hiestä kostunut
paita ei ollut enää hänen yllään. Teloittamisleikissä saattoi
toisinaan käydä niin, että mitään pamausta ei koskaan kuu-
lunut vaan hänen ystävänsä käveli takaisin, veti köydet pois
ja sanoi hampaidensa välistä hiljaa: sinut on armahdettu.