Kenties tuo tanssi oli jonkinlainen outo versio
muinaisesta intialaisesta hadji-tanssista, jonka
kerrotaan saaneen alkunsa naispuolisten lammas-
paimenten liikkeistä keskellä noita rasvaisia, tuok-
suvia ja toisinaan vaikeakulkuisilla rinteillä joka
suuntaan rynnistäviä eläimiä. Toisinaan paimen
löydettiin surmattuna, lävistettynä terävällä vuo-
hen sarvella, mitä pidettiin yleisesti merkkinä sii-
tä, että Jumala tai Paholainen oli suuttunut sil.
mittömästi. Vuohen sarven saattoi, katsantokan-
nasta riippuen, tulkita kummaksi hyvänsä. Joko
niin, että paha tuhottiin pahalla, tai hyvä tuhot-
tiin pahalla, tai että hyvä tuhottiin hyvällä, tai
paha tuhottiin hyvällä. Pian hän kuitenkin unoh-
ti naisen, samaan tapaan kuin oli unohtanut Ve-
renkon. Hän ajatteli tasapainoisuuden jumala-
tarta, joka piteli toisessa kädessään purkkia rau-
hoittavia pillereitä ja toisessa kädessään purkkia
stimulantteja. Hän oli jättänyt Ritz-Carlton-ho-
tellin taakseen, hän oli jättänyt huoneessa, jonka
numeroa häntä ei enää huvittanut muistella, istu-
neen naisen, joka kampasi hiuksiaan mielikuvituk-
selliseksi kehämäiseksi teokseksi kallonsa ympärille.
Pyhimyksen kehä. Pojan kasvot olivat persialaiset,
nainen sanoi, kasvosi ovat persialaiset, enkä tiedä,
mistä se voi johtua. Olen nähnyt tuollaiset kasvot
aikaisemmin, eikä se todellakaan tiennyt hyvää.
Nainen oli pelkässä kylpytakissa, vyö löysällä
niin, että hänen ruumiinsa ääriviivat ja pinnat
näkyivät välillä hyvin anteliaasti. Persialaiset.
Tiesitkö, että persialaiset olivat kenties maailman.
historian parhaita rakastajia? Olen saanut kunnian
tutustua muutamaankin heistä, ja voin sanoa, että
niissä väitteissä on perää. Hän jatkoi hustensa aset-
telua ja katsoi poikaa peilin kautta. Ehkä olet tosi-
asiallisesti persialainen. Sinut on adoptoitu. Poika
puisti päätään, katsoi toisaalle ja odotti. Odotti
mitä? Neuvoa jumalattarelta, jonkinlaista merkkiä,
odottiko hän tulevansa pyyhkäistyksi maanpinnalta
yhdessä humauksessa? Vai tulevansa suuren sormen
nostamaksi. Tiedätkö, millainen yhdyntätapa on
karnak, nainen kysyi. Poika puisti päätään, hän
ajatteli toisarvoisia asioita: iltaa klubilla. En sano
sitä sinulle, nainen sanoi. Poika kohotti kulmiaan.
On ilkeätä vihjata jostakin. Minä olenkin ilkeä,
nainen sanoi. Minun lihassani on puhdas pahuus,
katso vaikka. Kieltämättä, poika ajatteli. Hänen
lihassaan näyttää olevan pahuus, se näyttää
asettuneen siihen suloisesti asumaan. JA sitä
korostaa se, että hän kampaa hiuksensa noin.
Minä en halua nähdä häntä enää koskaan, nainen
sanoi. Tiedätkö, mitä hän on minulle tehnyt? Aivan,
se ei ole sinun asiasi. Enkä minä ole mikään helvetin
diplomaatti, paina se mieleesi. SInun mielesi on
hänen myrkyttämänsä, sinä olet hänen palvelijansa.
Ei, poika sanoi. Minä vain kuljetan tietoja. Ne
tarttuvat minuun, siksi olen tähän hommaan otolli-
nen. Pitäisikö minun pitää sitä hyveenä, nainen sanoi.
Ei. Se on totta, poika sanoi. Katso nyt minua, näy-
tänkö siltä, että minulla on paholainen käsipuolessa?
Näytät siltä, että käsipuolessasi ei ole ketään, nainen
sanoi. Tiedätkö mitä, rakas tohtorini, minusta tuntuu,
että aivoni ovat peruuttamattomasti jakautuneet
neljäksi. Ja tiedätkö, mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa
sitä, että minun kanssani sängyssä oleva ei ole vain
tämän yhden kanssa. On toisia, toisia, jotka kynsivät
paljon raivoisammin. Ehkä nainen oli paimen,
ehkä juuri hän oli loikkinut kiveltä toisella ja hui-
tonut lampaita ohuella vitsalla. Tai piiskalla, miksi
ei piiskalla. Hevosia, tämä tuli pojaan mieleen äkilli-
senä kuvana, valonvälkähdyksen ja poksahduksen
saattelemana. Ravuri, jonka jalka on lastoitettu,
nainen sen takana, käsi sen lautasilla, aivan kuin
haluaisi vuodattaa omaa voimaansa siihen, nähdä
sen parantuvan hänestä. Hämärä, ainoat valot ovat
autojen lamput, pysäköityjen autojen, joiden
palavat lamput ovat valonheittiminä. Kaikkialta
kuuluu kaskaiden siritys. Kenties hän tosiaan
pomppi kiveltä toiselle paljain jaloin ja lampaat
määkivät hänen alapuolellaan, aivan kuin olisivat
palvoneet tuota yllään liikkuvaa olentoa. Nainen
sai hiuksensa valmiiksi, käänteli ja väänteli päätään
peilin edessä ja viimein heitti piikkiharjan sängylle.
Näyttääkö tämä sopivalta, hän kysyi. Sopivalta,
poika kysyi. Sopivalta, nainen sanoi. Niin kuin nyt
jokin voi sopia. Avain joko menee lukkoon tai sitten
ei mene. Ainahan voi tietysti tapahtua ihmeitä.
Hän ei jäänyt kuuntelemaan pojan vastausta, vaan
heittätyi sängylle. Ihme kyllä, hänen hiuksensa py-
syivät koossa. Moottoripyöräajoa ne eivät varmasti
kestäisi, poika ajatteli. Ne leviäisivät tuuleen kuin
oljet, joka ilmansuuntaan. Hän katseli naisen jalka-
teriä, noita vaaleita, tanssin lihaksikkaiksi muutta-
mia kappaleita, joiden sisällä väreili jokin hänelle
tuntematon. Oliko nainen tapiseerannut huoneensa
seinät keltaisella paperilla, ripustanut ikkunoiden
eteen meripihkanväriset verhot ja täyttänyt huoneen
tahitilaisilla veistoksilla ja kuvilla, niin, että näytti
kuin seinistä olisi pursuillut vihreitä kasvuston kie-
lekkeitä, kirkkaansinistä taivasta, turkooseja la-
guuneja, joiden rannoilla alastomat vartalot kie-
toutuivat toisiinsa. Naisen asunto oli kummalli-
nen. Aivan kuin hän olisi ehdoin tahdoin halunnut
kaikkea muuta kuin mitä hänen lapsuutensa epäi-
lemättä oli ollut, tai mistäpä sitä tiesi. Ehkä hän
kaipasi takaisin juuri lapsuuteensa, ja tämä kaikki
oli sen ilmausta. Poika veti kätensä mackintoshin
hihojensa sisään ja tuijotti naista haltioituneena.
Hurskas, pyhimys, hänellä oli jumalainen var-
talo ja silmät, joita joku olisi voinut sanoa teräk-
sensinisiksi. Hänen reitensä tuntui sormiin kuin
oliivin pinnalta, sileältä ja hiukan kostealta. Mutta
mitään siitä ei ollut olemassa täällä, täällä hämä-
rässä ja kostealta tuoksuvassa kellarissa, johon
oli ahtaunut satoja nuoria tanssimaan, juomaan
ja pitämään hauskaa. Kaikkialla näkyi ruumiita,
jotka olivat mitä mielikuvituksellisimmissa asen-
noissa, ilmassa leijui paksu savupilvi ja valot välk-
kyivät kaikissa spektrin väreissä. Katosta riip-
pui mitä hyvänsä: puoliksi särkyneitä kristalli-
kruunuja, sirppejä, ja niin kutsutun krokotiili-
huoneen katossa roikkui krokotiili, jonka suusta
asiasta tietävä saattoi toisinaan onkia lisää kii-
hotusta yöhönsä. Juuri krokotiilihuoneessa he
istuivat, lattialla, sillä täällä missään ei ollut istui-
mia. Nainen nojasi selkäänsä seinää vasten ja piti
silmiään kiinni, hän oli väsynyt tanssimisesta ja
hiki oli kastellut hänen kaulansa ja rintansa. Pu-
sero hänen yllään oli revitty niin, että hänen vasen
rintansa oli kokonaan paljas, eikä hänellä ollut
mitään muita vaatteita mustien satiinipikkuhousujen
lisäksi.