perjantaina, huhtikuuta 24

Pyhimykset ovat harvinaisia. Heidän kuvansa on luotu vain hajotettavaksi; mitä täytyy irrottaa ja mitä korjata. He ovat tiettömiä miehiä ja naisia

tiistaina, huhtikuuta 21

Heittiöiden lempeys kohtalotovereitaan kohtaan on epäluotettava mielentila. Se sävyttää kaikkea kanssakäymistä: katsotaanpa vaikka, kuinka yksi heittiöistä, kookas, kiharapartainen mies tuijottaa toveriaan ja samalla puristaa kättä nyrkkiin taskussaan. Sitten hän nostaa kätensä pöydälle ja avaa sormensa. Mitään ei paljastu, mutta nyrkin sijasta hän puristaa varpaansa yhteen. Kun toinen laukeaa, on toisen aina virittäydyttävä

maanantaina, huhtikuuta 20

Sankari on pianonsoittoa harjoitteleva nuori mies, joka ei ole yhtä onnekas kuin sisarensa, jolle taivas tuntuu tarjoavan mahdollisuuden toisensa jälkeen. Sivuhenkilöinä vilahtelevat pilkkaajat ja epäluotettavat pelastajat: kuten siivooja, jonka sankari näkee ensin vihreän ovilasin läpi ja katselee kuinka hän pyörähtelee puolelta toiselle kuin esittelisi itseään, ja sitten avaakin toisen oven, katoaa. Lopulta sankari saa kahleet, ensin jalkoihin, sitten käsiin. Kuivumaan ripustetut peitteet muodostavat näyttämöä hallitsevan labyrintin, jonka suojissa paholaisella on kaikki valta toteuttaa oikkujaan, useat niistä pateettisin leimahduksin ja rätinöin säestettyjä

sunnuntai, huhtikuuta 19

Alussa kalliomaisemia. Mitään elävää ei näy. Kaukana nousevat tehtaiden piiput, mutta niistä ei nouse mitään. Sitten kaikki sumentuu. Väreilevä harmaankeltainen, viimeinen mitä autiomaahan eksynyt näkee. Kaikki on lamaannuttavan ikävää, sanoo naisen hunajainen ääni, ja musta tuntuu että elätän jotakuta toista. Se on toinen aalto sisälläni, se nousee iltaisin kun painan pääni ja rukoilen, ja kun kaksi kiduttajaa nauravat, saavat he minutkin nauramaan, heidän jumalallista tahtoaan en voi välttää enkä haluaisikaan

keskiviikkona, huhtikuuta 15

RAKKAUDEN KIVETTYNYT METSÄ
Kuolleitten keskellä on yksi elävä ihminen, mies, joka kohtauksen toistuessa on herkeämättä tuijottanut kääpiötä. Kääpiö puolestaan on vältellyt katsetta mutta nyt hän nostaa katseensa ja paljastaa keltaiset silmänsä. Ovesta astuu sisään nainen, hän ei ole näkevinäänkään kääpiötä, ja ehkä hän ei näekään, niin moninaiset ovat Jumalan oikut. Sotilaat saapuvat. He puhuvat omaa kieltään, käsittämättömiä lyhyitä tavuyhdistelmiä. Tuo puhe kuulostaa vihaiselta. Nainen lyö toista sotilasta arvaamatta kasvoihin, kääpiö tuijottaa naista herkeämättä.

Kääpiö etsii jotakin pulleiden tyynyjen joukosta. Hän puhisee ja lopulta puhkaisee yhden tyynyistä puukolla, työntää kätensä sen sisään ja tunnustelee. Ei mitään. Kääpiö puhkeaa kyyneliin ja painaa kasvonsa tyynyä vasten. Mies astuu sisään ovesta. Hän hyökkää kohti kääpiötä ja kuristaa hänen kurkkuaan. Nainen astuu sisään ovesta. Mies tönäisee kääpiön nurkkaan ja kuuntelee naisen laulua. Kääpiö katsoo naista herkeämättä.

Laukaukset kajahtelevat. Metsä on tumma. Pysäköidyn pakettiauton takaa kävelee esiin nainen. Kääpiö katsoo kaikkea auton ohjaamosta. Laukaukset kajahtelevat. Mies astuu metsästä esiin raahaten vertavaluvaa kauriinvasaa. Hän avaa ohjaamon oven ja heittää ruhon kääpiön syliin. Nainen nousee toisesta ovesta kääpiön viereen. Mies asettuu ohjaajan paikalle ja käynnistää auton. Nainen hyväilee kääpiön hiuksia. Mies laittaa pistoolin hansikaslokeroon ja he ajavat mutkittelevaa, kapeaa metsätietä. Kääpiö yrittää työntää kauriinruhoa naisen syliin, nainen lyö häntä kasvoihin
LAMPPU
Rakastava, säälivä mies voi varoituksetta julmistua, tulla vaikka murhaajaksi.
Vihaava mies voi kuin jumalan iskusta muuttua rakastavaksi ja helläksi

tiistaina, huhtikuuta 14

Mies avaa purkin. Hänen ilmeensä vaihtuu tyrimistyneestä iloiseen, iloisesta vastenmielisyyttä kuvaavaan. Nainen kaivaa pienellä lusikalla esiin ryppyisen pienen lihaksen, täydellisyydestä kaukana olevan palan ainetta. Hän on levollinen, niin levollinen kuin voi olla. Kraatteri aukeaa heidän takanaan ja esiin tunkeutuu uusi, epäinhmillinen laji. Alkaa Keskustelu. Mies nieleskelee. Hän on selvästi kyvytön. Nainen laskee purkin pöytäliinalle, käärii pöytäliinan purkin ympärille ja katselee ympärilleen. Päivä nousee. Kraatterista nousee hiljalleen vihertävää savua, joka pian on kuitenkin valkoista, mies kaatuu kuolleena matolle, nainen nousee pystyyn, mies syödään, kalteva niitty talon takana on usvan peitossa
Sankari on maankiertäjä-trumpetisti, joka soitollaan huvittaa autonromuissa asuvia yhteiskunnan luopioita. Hän kaivaa tyylitellyin elein taskustaan nenäliinan ja ojentaa sen yhdelle näistä luopioista, ja tuon luopion silmät hehkuvat kuin kirotulla. Päähenkilöllä on kaksi toveria, toinen Pietarin, toinen Juudaan tehtävissä. Ei heille tarvitse puhua eikä heidän tarvitse puhua; niin selkeitä he ovat
Ensimmäinen maalilinjan ylittänyt hevonen tietää jotakin, mitä muut hevoset eivät tiedä. Se on saanut itselleen kaiken, muut eivät mitään. Kuolainten helposti lämpöä johtava metalli riisuu pois liian ylimielisyyden. Juoksun jälkeen hevosen ylle puetaan loimi, jonka monivärisiä kuvioita hevonen ei itse näe, ainoastaan tuntee sen kuinka epätasaisesti lämpö nyt jakaantuu sen kyljissä. Todellisuudessa hevonen on ihminen, ja ihminen kantaa mukanaan ihmisyyttä, oli se sitten kuinka painava tahansa. Oliko se sitten tapahtuma kartanossa, valuttavien kynttilöiden alla, alastomien ruumiiden lämmössä
TYTÖN ENNUSTUS
Se mikä meissä on, on tuleva jonakin päivänä meistä pois.
Se tapahtuu silmien kiiltäessä kuin lautasantennien. Se
tapahtuu kun meri on sula. Muovi kelluu sen pinnalla ja
muovin päällä makaavat pitkäpartaiset miehet. Heidän
puseronsa ovat joko keltaisia tai punaisia. Niiden alla on
kuumuutta hyvin kestävästä kuidusta punottu haarniska.
Muuta ei ole, muuta ei tule. Pilvien takana, yläpuolella, on
parvittain mustia pisteitä. Ne eivät ole lintuja, ne eivät
heijasta valoa niin kuin linnut. Toisista näkee läpi, niistä
jotka ovat pudonneet maahan. Se mitä ne ovat olleet, on
se mitä ne ovat nyt. Jos läpinäkyvään koskee vihaisena,
se voi saada värin. Jos laitat kätesi käsienpesualtaaseen,
vesi näyttää väriltään toiselta. Värjää hehkulamppu tussilla
siniseksi ja ihmettele sitä, mikä ympärilläsi aukeaa. Näe
että ihmiset eivät ole ihmisiä, että kelluva muovi on elävää,
että rottien silmät ovat vihreät. Ne ovat vihreät, ja vihreä
väri voidaan nähdä myös Stockmannin logossa. Pitkäpartaiset
miehet eivät koskaan riisu yltään mitään. Sinun on tehtävä
se, eikä se ole lainkaan vaikeata. Juota heille ensin oikeita
aineita, niin he ymmärtävät mitä olet tekemässä. Älä kuvittele
että itse ymmärtäisit mitä olet tekemässä. Kun olet näin
välttänyt ensimmäisen virheen, kaiva taskustasi puukko.
Viillä hiha auki niin, että työnnät terän ensin kainalon
kohdalle, pidät kättä suorana ja vedät suoraan alaspäin.
Silloin näet sen, mitä alla on. Kauniisti solmittu haarniska.
Katso solmuja ja unohda se hetki, jossa olet. Katso vain
solmuja. Älä tee sitä virhettä, että kuvittelisit seuraavasi
maailmaa. Pitkäpartaiset miehet ovat olleet paimenia,
lampaat ovat seuranneet heitä ja he ovat maanneet
lampaiden kanssa

lauantaina, huhtikuuta 11

LUONNOS
Tämä on eräänlainen sienien parvi. Askelten alla
helposti tuntee maan periksiantavan, tuon
sinihohtoa hehkuvan kamaran, kuolleen ja
keltaisesta savusta syntyneen, katkeraksi
pisaraksi otsalta lasiin nukkuvaan, lasiin
ei-elävään eikä kuolleeseen
Hän makasi, ei, nojasi itseään,
ei, hän makasi vasten tyynyä ja
kantoi kuoleman läsnäoloa, ei,
hän tunsi syntymän itsessään
ja pyyhki pisaroita ohimoiltaan,
ei, hän kuuli kaukaa lentokoneiden
äänen ja värähti, ei, hän puraisi
haavan sormeensa ja valutti vertaan
lattialle, ei, hän nosti puhelimen
korvalleen ja kallisti päätään, antoi
sielunsa valua ja siirtyä

maanantaina, huhtikuuta 6

Vahva leuka tekee ihmisestä tehokkaan. Kuvitelmat eivät koskaan kasva yli voimien, jos leukaperät ovat huomattavat. Myötämielisyyttä herättävä leuka voi olla ainoastaan vahvapiirteinen. Entä sääli? On mahdotonta kuvitella sääliä, jos näkee sellaisen leuan. Se on epätodellinen kuten kuvitelman hajoaminen. Kaikki muu on tekosyy leuan olemassaololle
Paljon sydäntä, paljon rakkautta ja paljon rehtiyttä, nuoren miehen tavallisia ominaisuuksia.