Mamie nro. 50. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.
 

 

Nurkassa on laatikossaan kuukautta aiemmin julkaistu Macintosh 128K. Don Draperin tytär Sally Draper toi sen hänelle, hän työskentelee yhtiön viestinnässä. Hän opiskeli käsikirjoittamista ja elokuvaa Kalifornian yliopistossa. Hän on ainoa elävä yhteys siihen maailmaan jonka Don Draper on jättänyt itse, ammatillisessa mielessä, taakseen. Se mitä hän kertoo jää Don Draperille etäiseksi. Virta, aika, paine, lämpötila ja kerronta. Pisteet joihin vaikuttamalla näkymättömissä olevia rakenteita muutetaan. Kysymys on myymisestä tietysti mutta toisella tavalla kuin Don Draperin aikana. Ensin luodaan se hahmo jolle myydään. Sen annetaan syntyä ja kasvaa itsestään. Sopivassa kohdassa aletaan vaikuttaa, ja vaikutusta tehdään pistemäisesti ja pitkällä aikavälillä. Painetta kasvatetaan ja jossakin kohdassa se purkautuu. Purkautumisen kohtaan voi vaikuttaa. Kun ihmistä tarpeeksi kutittaa hän alkaa jossakin vaiheessa nauraa.

 

Ei tullut. Koira ei tullut. Näitä Don Draper alkoi kirjoittaa lyijykynällä vihervalkeaan, tavaratalon toimistotarvikeosastolta ostamaansa ruutuvihkoon. Päivä oli 24. helmikuuta 1984. Samana päivänä Goalla, Chaporassa, Bror Holger Bertel "Ior" Svedlin muuttui Ior Bockiksi viikkojen nukkumattomuuden, syömättömyyden ja vahvan keralalaisen charasin yötäpäivää jatkuneen polttelun takia. Hän alkaa kelata äännejärjestelmäänsä ja jatkaa kelaamista kuolemaansa saakka. Hän tunsi yöllä kuinka tasaisena iskevän bassorummun ääni ei enää tullutkaan kaiuttimista häneen vaan pysähtyi ja sitten vaihtoi suuntaansa. Se alkoi mennä hänestä kaiuttimiin. Aallot eivät enää tulleet häntä kohti mereltä vaan pysähtyivät ja vaihtoivat suuntaansa. Samalla aika alkoi mennä taaksepäin. Mutta palaamme Don Draperiin. Hän jatkoi vihkoonsa: taksikuski odotti minua. Elokuvateatterissa mies piti hattua sylissään, sitten laittoi sen päähänsä, sitten taas syliinsä. Tämä toistui tasaisesti koko elokuvan ajan.

Yön aikana Don Draperin muunnos oli syntynyt mieleeni. Kävellessäni se valui tajuntaani samaan tapaan kuin avattu hana. Sanon tätä Don Draperin kolmanneksi muunnokseksi: ensimmäinen on Dick Whitman. Toinen muunnos on Don Draper; Dick Whitmanin uusi identiteetti johon hän siirtyy haavoituttuaan kranaattikeskityksessä jossa hänen taistelutoverinsa kuolee. Hän anastaa tämän tunnistuslaatan. Tämä kolmas muunnos on Don Draper joka on lopullisesti jättänyt mainosalan ja myös Yhdysvallat. Hän on myynyt omaisuutensa ja sijoittanut suuren osan varallisuudestaan kalifornialaisiin tietotekniikkafirmoihin. Tätä muunnosta todellisessa sarjassa ei tietenkään kuvata millään tavalla. Hän ei enää pidä yhteyttä kehenkään muihin edellisestä elämästään kuin Bobbie Barrettiin ja lapsiinsa jotka nyt ovat jo aikuisia. Bobbie Barrettiinkin hänen yhteytensä muodostuu vain melko satunnaisesta kirjeenvaihdosta. Hän on lopettanut tyystin säätämisen naisten kanssa. Se on kadonnut hänestä, hänellä ei ole sille pelille enää tarvetta eikä hän itsekään tiedä miksi niin on. Hän on ostanut melko vaatimattoman neljän huoneen asunnon Wienistä ja antanut rapata huoneiden seinät kalkilla.

 

Silmäsi ovat kuin jalokivet, tämä on Don Draperin kirjoittamaa. Silmäsi ovat kuin pimeys joka minut verhoaa, tämäkin on Don Draperin kirjoittamaa. Silmäsi ovat kuin Ab Lukko Oy:n valmistamat munalukot joita on hyvin vaikea tiirikoida auki, tämäkin on Don Draperin kirjoittamaa. Silmäsi ovat kuin komisario Mörkhet, tämäkin on Don Draperin kirjoittamaa. Silmäsi ovat kuin kypsyneet kirsikat jotka ovat juuri putoamassa maahan pimeällä kukkulalla, tämäkin on Don Draperin kirjoittamaa.

 Mamie nro. 29. Monotypia, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.

 

Hän kutsui pientä asuntoaan nykyään palatsiksi. Oikeastaan se muodostui kahdesta suppilosta, ylöspäin avautuvasta suppilosta ja alaspäin avautuvasta suppilosta. Niiden välissä sijaitsi tuo palatsi. Alhaalle mahtuivat kaikki 111 vaaleanpunaisen ruusun väristä Porschea. Ylhäällä olivat riippuvat puutarhat. Usein Don Draper nostaa revolverin ikään kuin hän olisi sairas, kalpea puna nousee hänen poskilleen. Sitten Don Draper ampuu ohi. Tietenkin Don Draper tekee sen tahallaan. Don Draper ampuu tahallaan pilkan ohi ja painaa kätensä polviin, puhaltaa raskaasti ulos. Sitten hän laulaa kyyneleet silmissään: A-a-a-h, men-nyt on…

 Mamie nro. 27. Monotypia, pigmentti, vesiväri. 10,5 x 14,8.

 

Don Draper pilkkoi tonavan monnia tasakokoisiksi kuutionmuotoisiksi paloiksi. Sitten hän uitti palan kauttaaltaan piparjuuriappelsiinikastikkeessa. Hän tunsi itsensä, sen kuinka hänet kiskotaan ylös rauhallisesta, ruskeansinisestä maailmasta, sen ajoittaisista läheisen louhintatyömaan räjäytysten synnyttämistä vavahduksista jotka saivat mudan kohoamaan pyörteisinä muotoina ylös. Ja lopulta hänet sitten kolkattiin pajavasaralla, veri valutettiin, hänen ruumiinsa paloiteltiin, pistettiin jäihin ja myytin kalatukkureille. Nyt olisi moni ikonimaalari hyvillään tarkastellut tuota Don Draper -hymyä.

 

Usein mieleeni tulee tämä: Don Draperin vankilapäiväkirjat. Arvo Turtiainen ja piikivi, ruusu ja sirppi. Tuhkajuusto-Kinsey, kuten Pahamainen Bee sanoo nyt Paul Kinseystä. Hän on syklinsä siinä vaiheessa jossa rakennusta ei enää ole. Ei ole edes kivijalkaa jäljellä. On kuoppa jonka pohjalla hän makaa. Sen päälle on vedetty pressu johon pisarat ropisevat.

 Mamie nro. 15. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi, 10,5 x 14,8.

Mamie nro. 11. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.
 

 

 

 

Riippuvuuden, minkä tahansa riippuvuuden, ytimessä on se mitä kutsutaan toleranssiksi. Sietokyky kasvaa, alussa lineaarisesti, myöhemmin eksponentiaalisesti. Riippuvuus, mikä tahansa riippuvuus, jakaantuu kolmeen vaiheeseen: rakentamisvaiheeseen, ylläpitovaiheeseen ja purkuvaiheeseen. Käsitteet ovat kuvaavia koska riippuvuutta voidaan tarkastella rakennuksena. Se pystytetään ensin, sitten siellä asutaan, sitten se hajoaa. Kaikki rakennukset hajoavat, ennemmin tai myöhemmin. Hajonneessaakin talossa kyllä voi asua, aikansa, mutta se hajoaa lisää kunnes sitä ei enää ole. Sitten rakennetaan uusi. Riippuvuus on yhtä paljon riippuvuutta jostakin ja riippuvuutta tästä itseään toistavasta syklisestä rakenteesta. Mikäli riippuvuus jää pitkäksi ajaksi ylläpitovaiheeseen voidaan puhua käytöstä joka on samantapaista kuin lääkkeen käyttö. On kuitenkin huomioitava että tämä on hyvin epätavallista ja tasapainotila on aina hauras. Don Draper on riippuvainen monin tavoin. On vain joitakin alueita, nyt ne näyttäytyvät minulle eräällä tavoin erotettuina sarjan muusta luonteesta, joilla hän on vapaa tai hänet kuvataan vapaana. Kirjoittaminen on yksi niistä alueista, toki paradoksaalisesti hän työskentelee kirjoittamisen alueella joka on hyvin rajattu. Joka tapauksessa siellä hän toisinaan voi olla kuin lapsi, kiitäjälintu, paalu joka on hakattu tiukkaan savimaahan. Vapaa olemaan siinä.

 Mamie nro. 9. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi, 10,5 x 14,8.

 

Se oli kuin hänen keksimänsä Myyrät Ymmärrät -peli jota hän pelasi teini-ikäisenä liki pakkomielteisesti. Hän oli veistänyt ja kaivertanut huolellisesti pienet mäntypuiset laatat joita oli 64 kappaletta. Ne oli jaettu neljään elementtiin. Ylhäältä pääsee alas. Alhaalta pääsee ylös. Joskus ylhäältä voi päästä myös ylös ja alhaalta voi päästä myös alas mutta se vaatii pelaajalta jääräpäisyyttä. Jääräpäisyys kyllä vahvistaa heikentämisen kautta mutta se on vahvasti sidottu aikaan. Aika taas on luonteeltaan katoava, voikukan laskuvarjomiehet jotka putoavat ennemmin tai myöhemmin. Miksi Paul Kinsey on muodostunut uomaksi, missä hänen lähteensä on. Lapsena Pumppukoppi oli myyttinen paikka. Se oli pieneen rinteeseen valettu betonikuutio joka muistutti mausoleumia. Sen sisällä oli Pumppu. Betoniseinillä pisaroi, lämpötila oli siellä tietenkin huomattavasti alhaisempi kuin ylhäällä maanpinnalla. Valokytkin oli erilainen kuin talossa. Moderni, suuri valkeasta muovista valettu keinukytkin. Talossa sisällä valokatkaisijat olivat bakeliittia ja kiertyvät. Paul Kinsey on vetoava hahmo. Hän on sama kuin minä olen. Valehtelija, varas, ahmatti, jääräpää.