Kallion laella nukkuu keltamustiin työhousuihin ja työtakkiin pukeutunut mies sikiöasennossa. Kivi on lämmennyt päivällä, vieläkin se on lämmin vaikka on jo seuraava aamu. Me emme näe niitä asioita jotka ovat toisten asioiden takana mutta ne vaikuttavat silti. Aurinko lämmittää maapallon toista puolta mutta sen voiman voi tuntea maapallon lävitsekin. Miksi Paul Kinsey tuo mieleeni vanhan puutalon joka on rakennettu kallion rinteeseen niin että se kiertää itseään kallion ympärille. Tuossa talossa oli mukava nukkua. Ikkunalaudalle oli koottu nauloja, ruuveja, vanhoja kolikoita joissa oli reikä.

 

Kun Don Draper tapaa Rachel Menkenin ensimmäisen kerran heidän roolituksensa on Don Draperille vieras. Vieras ja tuttu. Siinä näytelmässä Rachel Menken esittää kuningasta ja Don Draper on alamainen; hän on vuohipaimen läheisestä kylästä eikä hänellä ole yllään hyvinistuvaa, lontoolaisen räätälin ompelemaa hohtavaa pukua vaan metsältä, vuohilta ja tupakansavulta tuoksuva kauhtana. Don Draper ei tietenkään kestä tätä näytelmää. Se suistaa hänen planeettansa radaltaan ja hän poistuu neuvottelusta iskien oven kiinni perässään. Hänelle naiset eivät puhu noin. Rachel Menken kohottaa kulmiaan ja ajattelee että jaa, tämä mies on herkkä kuin suolampi. Niinhän hänen asemassaan olevat usein ovat, hän ajattelee. He ovat koiria mielessään, ja on koiria, ja on susia.

 

Jokainen kone on aineellisen muodon saanut ajatus. Muistan kuinka, olin silloin katsonut kaikki jaksot kenties neljään kertaan, aloin päästä läpi. Aloin havaita sen, että jokainen sarjan hahmo on variaatio Don Draperista. Jokainen sarjassa esitetty asia on variaatio Don Draperista. Don Draper itsessään taas on silkkikangasta jolla kone on peitetty. Kun sanon “aloin päästä läpi” tarkoitan sitä että aloin nähdä tuon koneen. Mietin silloin ymmärtääkö sarjan käsikirjoittaja tämän, onko hän tehnyt sen tahallisesti. Päädyin siihen että luultavasti hän ymmärtää siitä osan, aivan kuten minäkin ymmärrän osan, mutta se osa jonka minä ymmärrän ei välttämättä, eikä luultavasti, ole sama jonka hän ymmärtää. Minä näen spagettilautasen, kiedon siitä haarukkaan pientä pääskynpesää muistuttavan muodon, hän näkee koneen, johdot jotka peittävät kaikkea, putket jotka kietoutuvat toisiinsa johtojen alla, kammiot, kammitsat.

 

 

Kuten vanhoissa teksteissä sanotaan: hänellä on vaunu eikä vaihteen varjoa. Ihminen tarvitsee voimansiirtoa. Don Draperin tapauksessa taas voi puhua vain varjovaihteistosta. Sen käyttämisessä hän tietysti on mestaristasoa.

 

 

 

Paul Kinsey on tislausjäännös. Tisle on jo juotu. Hän on minulle enemmän ääni. Hänhän osaa laulaa. Hän pääsee asioiden sisälle vaikka ei itse ymmärräkään sitä. Ymmärrys rakentuu vasta myöhemmin eikä sitä kuvata sarjassa. Sarjassa kuvataan vain sen rakentumista, sitä kuinka valumuottia suunnitellaan.

 

Mieleni tekee palata Paul Kinseyhin. Hän on kaalinlehteen käärittyä riisiä ja lasillinen, noin 80 grammaa, votkaa. Hän on koirien saarella. Koirat ovat suureksi osaksi mudanvärisiä. Yhden koiran kuono on puoleksi valkoinen ja puoleksi musta. Hän koettaa tuntea missä Pahamaineinen Bee sillä hetkellä on. Luultavasti kiskomassa sieniviiniään ja rakentamassa sanapatoa. Paul Kinsey näkee mielessään Pahamaineisen Been joka on tehty öljyisestä köydestä. Hetkessä kaikki aukeaa, tapahtuu samalla tavoin kuin silloin kuin hänen isänsä näytti mitä golfpallon sisällä on: hän iski sen auki kirveellä ja sieltä paljastui punaisesta kuminauhasta tiukkaan kääritty pallo joka putosi lattialle ja alkoi purkautua nopeasti ja sähisten.

 

Don Draper kuvataan toistuvasti junassa. Tietenkin, sarjan alkupuolella hän asuu Ossiningissa josta Manhattanille on noin 40 kilometrin matka. Hän asettaa hattunsa hattutelineelle ja alkaa kirjoittaa muistikirjaansa. Muut ihmiset kulkevat hänen ohitseen. Komeetat ohittavat toisensa kaukana. Hattu ja vasara. Tuo vanha nuokkuja. Mäkikuismaa ja portviiniä. Vierekkäisellä penkillä, käytävän toisella puolella, on vanha gangsterinkasvoinen mies. Juuri hänen kanssaan Don Draper vaihtaa silmät mutta siihen menee vielä kauan. Eikä gangsterinkasvoinen mies ole silloin enää tuossa hahmossaan; eikä se tapahdu tässä todellisuudessa vaan unessa. Jokaisella aineella on annostuksesta riippuen nämä vaikutukset: harmiton, myrkyllinen, tappava.

 

Niin sanotut “suljetun paikan harjoitteet” ovat Don Draperin alue. Keskity mielessäsi sanaan kissa. Lausu sana “kissa” ääneen, tee sitä uudelleen ja uudelleen, tasaisella rytmillä ja tarkoittaen sitä todella. Kiinnitä se hengityksesi rytmiin tavalla joka tuntuu luontaiselta. Toista tätä noin 15 minuutin ajan. Tätä Don Draper tekee betonisellissään. Tätä hän tekee kaikkialla. Valvontakeskuksessa joka on rakennettu temppelin päälle. Temppeli on rakennettu vanhan tulipaikan päälle. Tulipaikka on rakennettu vanhan vesipaikan päälle. Vesipaikka on rakennettu vanhan unipaikan päälle. Unipaikka on rakennettu vanhan kukkapaikan päälle. Kaikesta jää jälki. Muistan kuinka heräsin siihen että kissanpennut söivät jäniksenpoikasta. Makuupussissa ja lakanassa oli veritahroja, yksi pennuista kalusi jäniksenjalkaa ja murisi hiljaa ja viheltävästi.

Papukaijamies. Monotypia, pigmentti, vesiväri. 10,5 x 14,8.

 

 

 

Hän näkee selvästi vasta sitten kun varjo ei enää kosketa hänen kasvojaan. Hän näkee selvästi vasta sitten kun valon suuret V:t kulkevat hänen lävitseen. Suuri riivaaja. Todellisuudessa Don Draper muovaa kasvojaan mehiläisvahasta eikä hän ajattele muuta kuin vahaa ja kahleita. Näennäistapahtumat seuraavat toisiaan. Kanit hyppelevät peräpeili vilkkuen. Tämä kaikki alkaa vasta sitten kun kaikki on kauan aikaa sitten loppunut.

 

 

Mitä Don Draper muuta on kuin muutama sangollinen vettä ja tammenlehtiä. Mitä muuta kukaan heistä on. Don Draperin asunnossa jokaisessa huonekalussa on palanut kohta. Diamanda Galas laulaa siellä.