Hyväntahtoinen, ovela, hyvin tiedonhaluinen. Tässä maailmassa Bobbie Barrettia ei enää ole. Eräänlainen eisensteinilainen ilme. Tätä Don Draper oli odottanut niinä lukuisina iltoina kun hän katsoi elokuvia. Tee ja mansikkahillo. Don Draper näki mielessään Ellan lukemassa ja nojaamassa selkäänsä tyynykekoon. Don Draper näki itsensä elävänä linssinä, kalvona joka oheni ja paksuuntui riippuen siitä mitä sanottiin.

 Van Gogh -variaatiot nro. 1. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.

 

 

Valvontakeskus muistuttaa Bobbie Barrettia. Tai tarkemmin sanoen: valvontakeskus muistuttaa Bobbie Barrettia Don Draperin mielessä. Eikä se tarkemmin sanoen ole Bobbie Barrett vaan hänen varjonsa. Ella. Hänellä on vihreä neulepusero, täsmälleen samaa sävyä kuin pensaat. Tarjoilijat alkoivat pyyhkiä pöytiä. Don Draper on tässä hetkessä muodostunut kahdesta puolikkaasta, kahdesta alati vaihtuvasta kuparikolikon puolesta. Kunz ja hänen vaimonsa pellolla, rinteessä joka näkyy valvontakeskuksen yhdestä korkeasta ja kapeasta ikkunasta. Kunz astelee eteenpäin, hänen vaimonsa vetää perässään vuohta joka vikuroi ja iskee väliin sarvensa maahan.

 

Vasemmalla rakennusjätteitä, oikealla kuivunutta savea. Keskellä keltaisia olkia. Paul Kinsey on eräänlainen, näin hän kokee, ilmastointikanava jota pitkin pölypilvi kulkee. Pahamaineisen Been silmät kiiltävät. Kaunis aamu, lämpöä veressä. Hän kantaa rakipulloa mukanaan, toisessa kädessä hänellä on päästään teroitettu keppi. Lopulta luola alkoi täristä, sitten liikkua. Paul Kinsey tunsi kuinka hänen takaraivostaan irtosi kappale, se kohosi voiman työntämänä ulos kuin samppanjapullon korkki, ja jokin terävä työntyi sisään. Hän ei ole tullut tänne koirien saarelle koska ei hän ole koskaan lähtenyt mistään; häntä voi kuvata ruuvina jota hän itse kiertää melko tuoreeseen mäntypuuhun; hän muistaa isänsä joka katsoi häntä tumman lasin lävitse ja toisteli yhtä sanaa. Ääneen lausuttu ajatus on valhe. Pahamaineinen Bee istui risti-istunnassa rakipullonsa vieressä ja murisi.

 

Kysymys lukuisista Don Drapereista. Oikeastaan määrättömästä määrästä. Kaksi koiraa juoksee vastakkaisista suunnista toisiaan vastaan auringon voimakkaasti valaisemalla rannalla. Se muistuttaa puhallinsoittimen moniäänitekniikkaa, jossa tuotetaan samanaikaisesti kahta tai useampaa säveltä. Nyt Don Draper seisoo tässä tislausjäännöksen kaltaisena. Hänen vasempaan rintaansa on tatuoitu ylösalaisin oleva sorsa. Se näyttää hyvältä moniväriseltä kuopalta maassa. Hän alkaa olla valmiudessa mikä tarkoittaa: kyyhkyt on syötetty kauranjyvin, ne odottavat että pääsevät lentämään sinne minne niiden täytyy lentää. Hän on virittynyt olemaan Don Draper. Poistettu ikkuna. Luumut joita hän syö kotletin kanssa. Ylilento kun suihkuturbiinien ääni jää kaikumaan päivällä kuumenneiden graniittilohkarevuorten väliin.

 

Mitä sinä sieltä Nevskiltä oikein haet, hänelle sanotaan. Paul Kinsey on alkanut muovailla pieniä hahmoja alhaalta kaivamastaan savesta. Osaan savesta hän sekoittaa hienoksi jauhamaansa hiilipölyä. Hän ei enää välitä siitä että hän on käsinukketaiteilijan nukke. Hän päästää siitä irti niin kuin suuren paimenkoiran kaulasta. Käsinukketaiteilija puhuu hänelle. On torstai, he ovat leivänmurujen ja päästäisten välissä. Puolueen naiset parveilevat kadulla, suuri siitepölypallo leijuu ilmassa.

 

 

Don Draperia voi kuvata ekspressionistilääkärinä joka tyystin kieltäytyy auttamasta toisia. Hän auttaa vain itseään. Hän sekoittaa tuhkasta ja kissanmaidosta juoman. Tuuli puhaltaa rannalla. Don Draper suoristaa takinkauluksensa ja ottaa kulkukoiraa kaulasta. Suuri piikkipiru nousee ja kulkee hitaasti vedenrajaan. Myöhemmin Don Draper naulaa itsensä seinälle nukkumaan, hän on ymmärtänyt sijoittaa skotlantilaiseen villakankaaseen joka kestää hyvin pienet kuparinaulat.

 

 

Luminen tuulinen tie. Don Draper makaa valvontakeskuksen alla, pienessä kallioon louhitussa kammiossa. Hänen näyttelijänsä on ylhäällä valvontakeskuksessa, se jolla on hänen ilmeensä, se joka jonglööraa yhdessä kädessään kahta kananmunaa; hänen näyttelijänsä joka on pukenut päälleen sinisen huopaviitan jonka helmoissa on koristeena pieniä keltaisia huopapalloja. Nämä tulevat lentäen kuin kärpäset ja yhtä helppo ne olisi kädellä huitaista tiehensä. Keskittynyt hahmo, päätä vasten painuneet korvat. Don Draper vaipuu uneen, hän tuntee kuinka sakaali makaa hänen päällään, sen tassu on painuneena hänen kaulalleen.

 

Don Draper etsii maailmasta pakottamisen mahdollisuuksia. Hän seisoo katukuilussa ja ilma virtaa hänen ohitseen, nostaa roskia maasta ja saa ne pyörteilemään hänen ympärillään. Don Draper etsii maailmasta pakottamisen mahdollisuuksia. Don Draperin pakottava kaipaus maahan. Toisinaan se alkaa kasvaa hänessä eikä hänellä silloin ole voimia estää sitä. Juuri siksi hän kiintyy Frank O´Haraan ja Meditations in Emergencyyn. Don Draper on huoneessa jonka ainoa lämmönlähde on nurkassa seisova teräskamina. Se on kuuma, tuli palaa pesässä. Mutta joka kerta kun hän astuu sitä lähemmäs se hypähtää teräsjaloillaan kauemmas hänestä.

 

 

Don Draper on kuva sopeutumisesta ja tasapainosta kuten kuka tahansa. Sumea kuva tasapainosta. Kari Riipisen 1000 polaroidista sommittelema kuva tasapainosta; polaroideista jotka hän on ottanut Bangkokin hotellihuoneensa aukiolevan television eri kanavien kuvista. Ei hän televisiota rikkonut, hän vain potki sitä sen verran että sai haluamansa.

 Nausikaa. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.

 

Tällä kertaa Paul Kinsey heräsi ja tunsi olevansa sisarensa asunnossa. Lankoja oli ympäriinsä. Suurin osa harmaita, joitakin punaisia. Ylhäältä kuului kiivasta surinaa kun ampiainen etsi jotakin. Vasta silloin Paul Kinsey hitaasti laskeutui alas, tömähti vasten huovan peittämää kiveä. Hän oli korppupussi josta hiiret olivat yön aikana syöneet kolmanneksen. Maailmankaikkeuden hotelli, nämä sanat hän muisti illan keskustelusta, Pahamaineinen Bee joka oli työntänyt hiuskekonsa lävitse rumpukapulan, valojen muodostama suuri ruksi alhaalla.