Mysteeriohuvilan nurkka veti häntä puoleensa. Se
oli enemmän kuin hän kykeni ajattelemaan ja sen
vaikutus muistutti hyvän kukan vaikutusta: asiat
lakkasivat olemasta kuolleita, värit ja valo muut-
tuivat leivän kaltaiseksi. Huoneen nurkka on aina
levittänyt reitensä auki. Kuuluisin tapaus lienee
Peggy Guggenheim, joka ei omassa huvilassaan
sietänyt nurkkia. Ne oli peitetty, toisin sanoen
hän oli esittänyt veistäjille täsmälliset suunnitel-
mat siitä, millaiset huoneiden nurkkien tuli olla.
Hän halusi, että siinä missä seinäpinnat tavallisesti
kohtaavat 90 asteen kulmassa, on täydellisen
puolipallon muotoinen harjanne, joka kohoaa
seinäpinnasta. Sen lisäksi hän halusi, että värin keinoin
optista vaikutelmaa lisätään: harjanteen keskiosan
tulee olla lähes täydellisen valkoinen ja sitä vastoin
harjanteen reunojen tulee olla hiilenmustat, ja
edelleen puolipallon reunojen ja seinän kohtaus-
pinnan tulee olla selvästi valkeampi kuin siitä jat-
kuvan seinän pinta. Oma teoriani, nyt puhun
asiasta lääkärinä, joskin entisenä sellaisena, on
se, että Peggyn aivojen synkronisten oskillaatioi-
den toiminnassa on ollut häiriöitä, kenties lap-
suudenaikaisen tapaturman tai jonkin sairaste-
tun taudin tai käytetyn lääkeaineen seurauksena.
Tällöin hänen kykynsä havaita valaistuksen
absoluuttista voimakkuutta on saattanut olla
ylikehittynyt, hänellä ei ole ollut kykyä kompensoida
ja synkronoida noita äärimmäisen voimakkaita
aistiärsykkeitä. Todennäköisesti hän on
hahmottanut nurkat jonkinlaisina hyvin syvinä
kuiluina, jotka ovat vaikuttaneet häneen samaan
tapaan kuin suuri pudotus vaikuttaa
ihmiseen, joka kärsii vertigosta. Hänen vaa-
timuksensa nurkkien rakenteesta viittaavat
siihen, että hän on täsmällisen havainnoinnin
ja mahdollisesti matemaattisten mallien avulla
kyennyt luomaan sellaisen rakenteen, joka lie-
vittää hänen oireitaan tehokkaasti tai joka saa
hänet tuntemaan suurta mielihyvää, jopa euforiaa
aina noita muunneltuja nurkkia katsoessaan.
Nähdäkseni hänen tiedetty taidemakunsa on
yhteneväinen teoriani kanssa, esimerkiksi hänen
mieltymyksensä Kleen ja Pollockin maalauksiin.
Tähdet ovat vitun upeita, poika sanoi. Siellä on
toinen maailma. Näkee, miten haukat nousevat pysty-
suoraan ylöspäin. Hän sytytti savukkeen ja
poika käynnisti Dodgen. Selkä on ihan paskana
autossa nukkumisesta, poika sanoi. Mysteeriohuvila
oli kaikkialla heidän ympärillään. Veljet seisoivat
sen ulkopuolella pukeutuneina värikkäisiin gabar-
diinitakkeihin ja leopardikuvioisiin astrakaaneihin.
He muodostivat yhden pilkun, tai pikemminkin
pisaran maan valkeuteen. Heidän olemassaolonsa
oli todiste. Hän katseli mysteeriohuvilan nurkkaa
ja veti sätkästä viimeiset savut, odotti että se sammui
ja työnsi sen sitten tulitikkurasiaan. Kaukaa kuului
moottorisahan ääni. Se nousi ja laski ja viimein lakka-
si. Puu jossakin jätti juurensa maahan ja nousi ylös
oikealle puolelle. Lopulta hän antoi isänsä kantaa
hänet selässään autolle, asettui makaamaan sen
takapenkille ja odotti. Lakanat olivat satiinia ja
niihin oli kirjailtu pääpuoleen kolmio, jonka jokai-
sen kulman vieressä oli pisara. Mies makasi hänen
vieressään ja tuoksui pihkalta, johon on sekoitettu
hunajaa. Hän avasi jääkaapin, otti esiin vodkan ja
kaatoi sitä lasiin. Sitten hän keitti teetä, sekoitti
siihen hunajan ja kaatoi lasin täyteen. Miestä ei ollut,
vain hänen makuujälkensä. Muoto, joka ei enää
ollut muoto. Hän painoi nenänsä lakanaa vasten ja
koetti aistia mahdollisimman tarkasti, enemmän
ihollaan kuin millään muulla. Hän oli valmis,
haki vaatekaapista hieromasauvan ja työnsi sen
syvälle sisäänsä ja puristi itsensä sen ympärille.
Hän kuvitteli tuntevansa miehen, jonka elin
kaartui huomattavasti vasemmalle ja oli vasem-
malta puoleltaan paksumpi ja kaareutuvampi kuin
toiselta puolelta. Hän painoi hieromasauvaa sille
puolelle ja työnsi lantiotaan sitä kohti, antoi
värien peittää itsensä ja supistelevien seinämiensä
ja nurkkiensa työntää sauvan ulos. Hän antoi
rintansa rauhoittua, työnsi sauvan uudelleen
sisäänsä ja vajosi syvälle mustaan pintaan, joka
muuttui keltaiseksi ja sai hänen korvansa soimaan
jonkinlaista etäisen torven ääntä, johon oli
lisätty hiukan kaikua ja säröä ja joka tuntui
kiertävän hänen päätään. Sitten hän nousi,
pyyhki hieromasauvan lakanaan ja kaatoi
lasinsa pohjalle vodkaa ja täytti sen hunaja-
teellä. Hän veti jalkaansa mustat punaisin
pisaratikkauksin koristellut pikkuhousut,
hiilenmustat sukkahousut, mustat bootcut-
farkut, puki mustat rintaliivit ja mustaa silkkiä
olevan puseron, jonka napit hän jätti auki ja
niiden sijaan kietoi sen ympärilleen keltaisella
silkkivyöllä. Sitten hän kääri itselleen jointin,
pesi kasvonsa, suihkutti niille kasvovettä,
kampasi hiuksensa ja puki ylleen purppuran-
värisen Aquascutumin trenssitakin, jonka
helma oli laskostettu aaltoilevaksi. Hän
tarkasteli kenkiä ja valitsi mustat polvipituiset
pythoninnahasta valmistetut korkosaappaat.
Hän käveli jointti suussaan alas kadulle, sytytti
sen ja käveli istumaan läheiseen puistoon. Hän
katseli lapsia, kahta poikaa, jotka kasasivat oksia
ja pieniä kiviä keoksi, ja heidän äitiään tai hoita-
jaansa, joka vilkaisi poikia aina noin minuutin
välein ja luki paksua paperikantista kirjaa. Hän
katsoi minua silmissään sama katse. Hän yritti
etsiä vastaavuuksia, yritti ymmärtää, miksi en
sano mitään tai miksi istun tällaisessa asennossa
tai miksi naputin kahdella sormellani takkini
hihaa. Hänen otsansa hehkui sinertävää valoa,
hyvin heikosti mutta hämärässä selvästi havait-
tavasti. Hän kaatoi lasinsa pohjalle vodkaa, kaatoi
teen sen päälle ja joi sen tyhjäksi. Sinertävä
hehku hänen otsassaan voimistui. En leikkaisi
korvaani sen takia, hän sanoi. Hänen äänensä
oli hajuvesiääni, reunoiltaan leviävä samaan
tapaan kuin lasit, joista calvadosta juodaan.
Hän oli toinen minäni, jäljennös minusta, joka
on veistetty uudelleen. Hän oli vastinkappale
ja tuntematon perhonen, jonka takaisintulemista
ei voi odottaa. Hän sopi makaaamaan lakanoille,
hän sopi hyvin maalattavaksi ja hänen uumansa
ja poskipäänsä miellyttivät silmää. Hän oli epäi-
lemättä paholaisen tai jonkin tiedustelupalvelun
juoni, suunniteltu tarkasti profiilipellillä päällys-
tetyssä 50-kerroksisessa talossa. Hän itse vain ei
tiennyt sitä, enkä halunnut paljastaa hänelle että
minä tiesin sen. Siksi peitinkin itseni mahdollisimman
tehokkaasti hänen näkyvistään, halusin, että hän
näkee minut mutta kykene millään tavalla tarttu-
maan minuun. Ta kalastaja ei kykene tarttumaan
minuun. Hänen päänsä ympärille saattoi hyvin
kuvitella mehiläisen lentämään. Hän oli samalla
tavoin eloisasti keskusteleva, alituiseen uudistuva
ja vastaanottavainen. Hän muistutti parturia, joka
leikkaa korvasi irti. Hän saattoi kuulla Kremlin
kellon ja puhui siitä. Hyvin kauniisti, ja hyvin ei-
runollisesti. Hän puraisi välillä kolmionmuotoisesta
piirakasta ja saatoin kuvitella mitä hänen farkkujensa
alla oli, saatoin nähdä silmissäni ja tuntea sormissani
hänen tummat ja kärjistään taipuvaiset karvansa.