perjantaina, joulukuuta 11

Hän oli erityisen viehtynyt harha-askeleisiin
Aivan samalla tavoin kuin puukon terä on innokas
Päivän ongelma: olen asettanut johtimet kattoon mutta en vielä kykene säätelemään purkauksia
Yöstä oli tulossa pimeämpi ja pimeämpi ja pimeämpi
Savannilla vain sonnien mölinä
Yhtä varmaa kuin vaatteiden riisuminen
Puin päälle rosvopukuni ja istuin mietiskelemään
Pii-rustus

torstaina, joulukuuta 10

Kunnioitus jonka kiiltävä kalju saa aikaan
Tuollainen kylmäverinen kronikoitsija
Milloinka en olisi asian ytimessä, hän ajatteli ja hytisi
Hänen hyväntahtoisuutensa ei ollut kaikkein pyyteetöntä lajia
Lopulta minä uskoin enää kukkotappeluun
Atonin palvontapylväs syttyi jo nyt
Sama ilme kuin kesytiikereillä jotka tunnistavat isäntänsä ja unohtavat
Suolaisen muhennoksen surina
Nöyryyteni täyttää koko linnan
Hyvänä pohjana olkoon madonsyömät rakenteet
Jäkäläposki
Teeni tuntuu kokaiinilta
Rappariherttua
Sammui, kuten vaimonsa, surullisena metsään
Tämä helvetin Meksiko
Kannut on korvat
Pitkä kaveri, sinun pitää juoda
Parturin suitsutusastia

torstaina, joulukuuta 3

Hän rukoili että menisi kovaa
Sumutorvimainen nenä
Oppitunti päästäisen kesyttämisestä
Sarvi on jalka
Tuon kaivoksen toiminta oli hänelle rakkainta
Uusi hattu ja vanha nahkanuttu