lauantaina, kesäkuuta 21

Elokuva: paranoidikko pelaa uhkapelejä

keskiviikkona, kesäkuuta 18

Nämä ovat asioita joita et voi ymmärtää nyt
Voin tehdä kyyhkysestä matemaatikon vain kahdessa viikossa
Huvitus, esimerkiksi metsäkyyhkyjen kouluttaminen
Vanha mies joka ajattelee jokaisen lapsen olevan agentti, ja päinvastoin
Oli pyhäinhäväistys keksiä navigointi
Omahyväisyyden kentät
Maailmanlopussa daktyyli muuttuu spondeeksi
Kiireiset planeetat
Väittävät että aivot kehittyvät sydämen kustannuksella
Silmienpimennys
Kaurat hevoselle, olut minulle
Hänellä on varkaan jalat
Pääni hopeioitu kuu paistoi pilvien läpi
Hän oli kanssani tekemisissä kuin paavi liiman kanssa
Ole hiljaa ja vedä ripaus nuuskaa
Kolme ranskalaista metsästäjää ampui minua
Wittiscism
Tässä meillä on oikeistolainen mutteri ja tässä meillä on vasemmistolainen reikä
Onneton unohti vahata miekkansa kahvan
Emäntä valittaa, lapset itkevät, koirat ja kissat hyppäävät pöydälle
Ja hän hymyili mietiskelevin kasvoin; sitten hän alkoi ajatella
Hänen voimakkaimmat aseensa: bullshit ja narttuilu
Heillä oli pitkät kasvot ja sirinä, sirinä
Diplomaattinen hiljaisuus
Napoleon? Kuollut
Marsalkka Lannes? Kuollut
Ja Davoust? Kuollut
Ney? Kuollut
Kaikki kuolleita
Mutta onko se totta?
Se on evankeliumia
Voitte kertoa totuuden, minä olen filosofian tohtori
Vanha kunnon ultraklassismi
Ultraklassinen runous
Maa joka ei ole kotona
Ulkomaalaisia, revityt verhot
Olen samanlainen kuin vesi
Ei sukulaisia, ei parittajia
Onnettomuus: ei ystäviä, ei huviloita
Oli sunnuntai, ja kylmä hiki juoksi pitkin ihoani, tämä oli neljäskymmenes joulupäiväni

tiistaina, kesäkuuta 17

Aivan kuten elostelija tavoittelee rakkautta
Takinkääntäjien kuningas
Tällä tavoin hän tervehti kaikkia: rauha sinulle typerys
Haukitaistelu
Pesuallas helvetistä
Sienet ja viinirypäleet ovat tämänpäiväinen ateriani
Kärpäset ovat laumani
Pyöristetty intiaani
Kunnianhimoista ruinausta
Jokainen tämän päivän näytelmä kertoo CIA:n konnista
Koston mietiskely
Kuinka ravihevoset pelaavat korttia
Oikeudenmukaiset kasvot ja hellä ääni
Aivojen pakkopaita
Leijonat on ammuttava koska ne näyttävät niin ivallisilta
Sinä hetkenä nousi takaani peltopyypoikue ilmaan ja vuohi lopetti valituksensa
Yksi noista onnettomista joiden intohimona on leijonan tappaminen
Kävelee ympäri tammea repaleisin sarvin

maanantaina, kesäkuuta 16

Tämä on indian land you know
Pojalle yksivuotislahjaksi ympärileikkaus
Tätä syöttökonetta kutsutaan elämäksi
It's a cold fucking fact
Yhtä sekaisin kuin amerikkalainen tyttö Lontoossa
Sillanrakentajan viimeinen silta, yhtä kapea kuin hius ja yhtä liukas kuin ankerias
Soopelipilvi
Jos korvani on totta
Leikattavana olon täydellisin aste: ei tunne minkäänlaista kipua ja näkee ja ymmärtää kaiken tarkasti
Trumpetit voittosaatossa
Erotelkaamme toisistaan impotentti vimma ja mielipuolinen vimma ja iloinen melu ja typerä melu
Tämä takki pysyy kuivana ulkopuolelta vaikka on sisäpuolelta likomärkä, englantilaiset käyttävät tämmöisiä
Kun hän katsoo minua hän ajattelee minun olevan eetterin ystävä, kun hän kääntyy pois hän ajattelee minun vihaavan sitä
Hänen aseensa: lyömäsoittimet ja kivääri
Monimutkaisen elämän yksinkertaiset luvut
Lapsena toiveammattini oli väärentäjä
Totuus, alaston, kaunistelematon totuus, totuus herättyään paskakasasta
Hän oli ensin huono nyrkkeilijä ja hyvä säveltäjä, ja sitten hyvä nyrkkeilijä ja huono säveltäjä, ja viimein hyvä säveltäjä ja hyvä nyrkkeilijä, kuolemansa jälkeen
Kivi jonka rakentaja hylkäsi
Niin sanottu esteettinen elämä
Optinen harha, optimistinen harhaluulo
Maailman kouluttaja ja nero
Kokemukseni kitkeryydestä
Tässä on yorkshireläinen, tässä on jenkki,
on heillä ymmärrys yksi ja yksi henki
Maannälkäinen
Omistettu syylle
Näkkileipä, erityisesti merellä syöty, jos on veden ympäröimänä on leivän oltava kuivaa
Tee valintasi: kirves tai ajatus
Yksi tapa, tie joka johti mereen

sunnuntaina, kesäkuuta 15

Kuten painolasti, tai todistustaakka
Tämä on; minä olen kudosta
Leukojen punainen torni
Eläke tarkoittaa sitä että leffa loppuu
Tuollainen häränsilmäksi kutsuttu ikkuna-aukko
Huokauksia, syyttelyä ja voihkintaa

Merimiehen kunnia: elämän säilyttäminen aluksella