keskiviikkona, tammikuuta 31

Tämä oli erittäin miellyttävä uutinen, se muistutti hänestä tikaria.

Hän oli pukeutunut vaatteisiin kuten aina mutta silti hän teki ihmisiin vaikutuksen.

Niin, aamulla kävellessäni tuli vastaan keltaiseen silkkiasuun pukeutunut nuori mies joka irvisteli. Seuraavasta kulmasta eteeni ajoi valkea ruumisauto. Seuraavassa tienristeyksessä mies talutti vanhempaa naista suojatien yli. 

keskiviikkona, tammikuuta 17

 Kupillinen vuohenmaitoa, metsäasunto.

 Ja minä vaelsin läpi metsikön joka vilisi lumikoita.

Hän katsoi häntä mustilla rasvassa uiskentelevilla silmillään ja silitti viiksiään.

Tämä: suuri yöperhonen lentämässä syvään kaivoon.

 Raskas pähkinäpöytä.

 Olen ollut paikoissa joissa ei ole ollut koiria monta kertaa, monta monta kertaa.

 Hämärtyy, tulee taas kylmä, pureva tuuli puhaltaa, sitten alkaa sataa, puoliksi lunta, puoliksi vettä.

Kaksi naista istui autossa turkkeihin kääriytyneinä.

Mutta tänä yönä opin vapisemaan.

tiistaina, tammikuuta 16

 No, tässä ovat työkalut. Hyvää yötä.

 En muista säveltä enää. Pentatoninen, muistaakseni. Mutta en muista sitä.

Muutin taktiikkaa. Ajattelin vasaraa. Seuraavaksi ajattelin suurta pöllöä kun se syöksyy alas. Ajattelin multaa.

 No, voisin nukkua suurten silmien edessä. 

 Tämä on Falkenberg keitettynä. Hän naksautti kieltään.

 Lumi narisi jaloissa, kauppaan menossa ollut nainen lauloi tuutulaulua puhelimeensa.

 Päivät kuluivat, päivät kuluivat.

 Kun tuli pimeä, he sytyttivät hänelle valon ja hän jatkoi työtä.

sunnuntai, tammikuuta 14

Ylös puski pikkuinen Honda jonka kuski lauleskeli.

Se oli pieni, jyrkkä katu joka johti satamaan. Sen toisella laidalla makasi musta kissa ja toisella puolella valkoinen.

Hanhenparta ei ymmärtänyt enää sanaakaan.

 No, hänen sanansa näyttivät lumipeitteiseltä pieneltä kuuselta. 

 Kieroutuneisuutesi ei tunne rajoja, niin hän sanoi.

 Hän avasi ikkunan ja huusi, kiljui, sattumalta, sumuun.

perjantaina, tammikuuta 12

Satoi lunta. Joku lapsi huusi aidan takana kom hit ja aaltoilutti ääntään lopussa niin että se kuulosti aasin huudolta. Tuuli työnsi lehmuksensiementä lumen pintaa pitkin niin että sen lenninsiipi värähteli puolelta toiselle.

keskiviikkona, tammikuuta 3