Metsästysmajan ikkunassa on auringon haalistamat verhot. Kääpiö puhdistaa haulikkoa. Hän työntää rassin piippuun ja liikuttaa sitä edestakaisin. Ovelta kuuluu koputus. Kääpiö ei ole huomaavinaan ja kiillottaa tukkia liinalla. Ovelta kuuluu vaativa koputus. Kääpiö kiillottaa haulikon tukkia ja huokaa syvään. Sitten hän nousee, kävelee ovelle ja painaa korvansa kiinni siihen. Ei kuulu muuta kuin lintujen liverrystä. Kääpiö raottaa varovasti ovea pitäen kummallakin kädellään tiukasti kahvasta kiinni. Nainen repäisee oven auki niin että kääpiö kaatuu lattialle, potkaisee häntä ohimennessään miltei hellästi ja ottaa lattialta siihen jätetyn haulikon. Missä patruunat ovat, nainen kysyy. Kääpiö on vaiti ja tuijottaa lattiaa. Nainen avaa pienen kaapin oven, iskee kätensä maustepurkkien, suolarasioiden ja sokeripakettien keskelle ja vetää ne alas hyllystä. Hän kaivaa patruunat jostakin niiden takaa

Kääpiö istuu köysiradan korin yhdessä nurkassa. Hän rykii taskustaan kaivamaansa nenäliinaan ja on selvästi pahoinvoiva. Kori heiluu. Nainen seisoo korin vastakkaisessa kulmassa ja katselee kääpiötä aurinkolasien läpi. Minä selviän yksinäisyydestä, hän sanoo kääpiölle ja kääpiö tuijottaa korin lattiaan ja pitää nenäliinaa suunsa edessä. Mutta kuinka on sinun laitasi, kääpiö, kuinka sinä voit siitä selvitä kun jo nyt olet tuollaisessa tilassa?

VÄHENEVÄ VAPAUS
Kohtaukset tapahtuvat niin kuin maisema olisi pyörönäyttämö, jolla koko ajan tapahtuu samoja asioita. Kääpiö makaa auton takapenkillä. Kermanvärisellä nahalla on multaa ja neulasia. Etuistuimella istuva nainen antaa hänelle henkoset.

Tuulilasin läpi näkyvät pellolla möyrivät siat. Niiden vingahdukset kantautuvat etäälle. Nainen painaa päänsä vasten istuinta. Kääpiö yrittää kuristaa häntä epäonnisesti. Nainen lyö kääpiötä nenään ja paiskaa hänet takaistuinta vasten

Kääpiö yrittää avata hansikaslokeroa. Se pysyy kiinni. Nainen katsoo etäältä autoa. Kääpiö nojaa penkkiin ja hengittää syvään. Sitten hän kaivaa taskustaan puukon, työntää sen kärjen hansikaslokeron luukun väliin ja vääntää. Puukonterä katkeaa ja kääpiö puhkeaa kyyneliin. Nainen katsoo autoa etäältä ja kääntää selkänsä. Kääpiö iskee puukolla hansikaslokeroa ja se aukeaa. Kääpiö kaivaa hansikaslokerosta valkoisen paperisen siemenpussin. Hän avaa sen ja haistaa, sitten kaivaa yhden siemenen pussista ja laittaa sen suuhunsa. Nainen kävelee kauemmas.

Kääpiö kaivaa hellästi maata ja laittaa siemenen multaan. Nainen tulee hänen taakseen ja lyö häntä nyrkillä niskaan. Kääpiö tuupertuu kasvoilleen multaan. Nainen potkii häntä, kääntyy, ottaa laukustaan turkishatun ja laittaa sen päähänsä. Kääpiö nousee hitaasti, jatkaa siementen kylvämistä ja nainen katselee häntä. Kaikki värjäytyy sekunneissa violetiksi. Nainen huudahtaa, kääpiö nousee ylös ja katsoo naista. Kääpiö kaivaa taskustaan puukon, koettaa viiltää sillä kaulaansa mutta nainen vääntää puukon hänen kädestään ja viskaa sen pois

Levittää öljykankaan lattialle. Ajattelee kolmea vaihetta: uhrina oloa, uhrin etsintää, kiduttajana oloa. Ympärillä tuoksuu savu. Ryömii öljykankaan alle. Onko se sotilas, jolla on kenkä käärittynä ruskeaan paperiin? Onko se hänen kohtalonsa, josta olemme niin huolissamme? Ryömii esiin öljykankaan alta. Sotilaan katse on anova. Hänen vieressään, tuolin vieressä lattialla on pullo vodkaa. Vastaako se sisäistä tilannetta? Ryömii takaisin öljykankaan alle. Ryömii esiin öljykankaan alta ja katsoo sotilasta. Onko hänellä kenkä käärittynä ruskeaan paperiin? Hänen kohtalostaan me kannamme suurimman huolen. Hän on kahlittu kadottamaansa: missä on toinen kenkä, mikä on sen kohtalo?