Millaista epäuskoa vaatii nähdä ihmisten kulkevan edessään? Entä tuon, hänen takanaan on jonkinlainen hehkuva pyörre joka vetää minua puoleensa. Huomenna, ajattelin. Ajattelen aina: huomenna. Arvelin parantuneeni
torstaina, lokakuuta 30
Previous Posts
- – Senkin hölmöläiset, – sanoin surkutellen.Rotat o...
- Täällä olin ollut kauan. Minun aikani oli loppumas...
- Narisevaa lunta pitkin astuessani minulla oli aika...
- Ehkä hänestä tuntui naurettavalta miehensä taiteil...
- Salamaa nopeammin hän kääntyi syrjäkadulle ja tutk...
- Kaikessa vaikuttaa, kuinka sen sanoisi, ajattele s...
- Miksi tunnen olevani valmis astumaan alemmas, latt...
- Kuin äänetön, väkevä pumppu joka imisi ilman taiva...
- Palava öljy levisi veden pinnalle ja virran viemän...
- Kaikista ponnistuksistani huolimatta – nukahdin. E...
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home