Kuin äänetön, väkevä pumppu joka imisi ilman taivaasta
ja meidän sisältämmekin,
kävelin katua pitkin niin kuin olisin kävellyt arolla, ja
minua vastaan tuli valkokasvoinen ukko, ja sen jälkeen
vastaani tuli harmaakasvoinen ukko. Mieletön sattumako
vai johtuiko se vain sieluni laeista?
Sielusta puhuminen on ihmeellistä.
Tuska ja suru ovat kadonneet. Nyt katselen vain ovenripaa,
joka on taitavasti leikattu ja taiteltu säilykepurkeista. Kaukaa
kuuluu vahvan auton murina. Levottomuus tuntemattoman
edessä toki ahdistaa minua, mutta ei niin että siitä olisi
ylenmääräistä vaivaa. Tämä on jonkinlaista sielunnälkää,
minun on luultava ja ajateltava. Ajattelen öljyä joka valuu
minusta rannoille. Sillä voisi sytyttää tuhansia paloja

massiivinen hopeanharmaa pää

miljoona tonnia hapettunutta hopeaa

onnellisia ovat ne jotka osaavat väistää leikiksi lyöden
tai sattuvat olemaan huvilalla tai sairaita tai

kaikkein taipumattomin osoittautuikin tänään taipuisimmaksi

mistä on peräisin henkinen itsevarmuuteni