Tavatessani naisen annan katseeni ja ruumiini vaivihkaa tarkistaa, onko hänen hahmonsa kuin lapsuuteni käärmejumalalla. Toisin sanoen: iskeytyykö hän minuun riittävällä voimalla, onko hänessä tarpeeksi herättämään minut keskellä yötä, mielessäni vain tuon käärmejumalattaren paljaina loistavat valkeat rinnat, hänen käsissään kaarelle jännittyneet käärmeet, ja hänen silmänsä, jotka porautuvat minuun, etsivät tiensä minuun eivätkä suinkaan silmieni kautta vaan lihani kautta. Minä en voi elää muiden kuin käärmejumalattarien kanssa, en voi antaa itsestäni pientä palaa koristellulla posliinilautasella kuin pienelle somalle ja häntäänsä vispaavalle koiralle, minun täytyy kokonaan antautua noille hehkuvina minua näivertäville silmille, unohtaa silloin kaikki muu ja tietää, että mitään muuta ei ole.