Aleksej on mielessäni. Ei tummana. Pikemminkin elämään valmistautuvana. Mutta minulla ei ole hänestä muistoja. Hän vain avaa mielessäni tietä samalla tavoin kuin kaivaisi lunta. Ehkä hän on minä jossakin tilanteessa. Luonteeni mukaista on olla hiljaa sellaisista asioista. Se on kuin nukkuisi ennen kuin herää.
   Olen yrittänyt vain ymmärtää niin paljon harmaasta kuin mahdollista. Tämä kuvitelma on joskus tuntunut ajavan minut tuhoon. Ei tuhoon. Pikemminkin uudelleensyntymään. Mutta juuri siinä kohdassa Aleksej tulee takaisin. Hän istuu tyhjässä lentokoneessa ja katsoo elokuvaa. Hän nukahtaa ja kuvittelee naisystävänsä viereiselle penkille. Herätessään hän katsoo ulos ikkunasta ja näkee että kone on jo laskeutunut