Sveitsissä hän tapasi junassa nuoren naisen ja kirjoitti myöhemmin muistiinpanot tästä tapaamisesta: silkkiä, silkkiä, kuin pukeutunut juhliin mutta tavoiltaan ennustamaton, ei kykene pitämään itseään tasapainossa eikä sen enempää hae turvaa kenestäkään. Tahraton ulkoasu ja tahratonta kaikki, mutta myöhemmin, illalla hänen silmänsä alkoivat muuttua tummemmiksi, toisin sanoen hänen katseensa. Vaikea sanoa, näkyykö juuri siinä sisäinen elämä. Vaikea ylipäätään sanoa, näkyykö se missään. Hän puhui julkisivusta, jossa oli ornamentteja, ja ikkunasta joka oli merkitty hätäuloskäynniksi. Siitä putoaisi useita metrejä asvaltille. Siinä kohdin hänen äänensä muuttui linnunääneksi, nousevaksi ja laskevaksi korkeaksi siritykseksi. Hän kertoi, kuinka yöllä heräsi ja tunsi olevansa väärässä paikassa, avasi ikkunan ja nousi istumaan ikkunalaudalle, ja miltei putosi, vasta viime hetkellä kykeni palauttamaan tasapainonsa. Ääni oli taas rauhallinen. Mysteerejä ei ole, mutta on kylläkin sellaista, joka on liian pelottavaa tullakseen esiin tai liian surullista.