Kuuului pesuveden loisketta. Joku oli – vai oliko – no, öljylampun liekki oli suurentunut, varjot heiluivat seinälle ripustetulla ryijyllä. Ryijylläkö? Oliko tämä se – puristeliko hän olkapäitänsä saunassa, ehkä vilkuili silmäkulmistaan ikkunaa, ehkä liikuskeli edestakaisin läikyttäen pesuvadista lämmintä vettä – vai oliko se hän – ehkä ei, eihän tästä kaikesta voi katsoa niin kuin kalan kiduksista ja silmistä onko se tuore – mutta yhä vain öljyliekki oli kirkas, syvä, loistava – särkyikö jossakin kaukana jotakin, eikö – kuului yhä loisketta ja puhinaa, entä – ja oliko tuo, tosiaan, oliko tuo kimmeltävä, valkeaksi maalatulla ikkunalaudalla, briljanttisormus – ja höyry, se tuprahteli oven alta, siitä ehkä puolen sentin raosta, ja jos siitä olisi vilkaissut, olisiko nähnyt jalkapohjat – eikö tuo – ja pieni veistos, jäljitelmä jostakin kuulusta patsaasta, joutsen ja sitä kaulasta puristava poika – eikö tämä – vai onko se vain silmänlumetta, luhistuuko kaikki sinä hetkenä kun nousee tuolilta – sammuuko liekki, valtaako pimeys – ja sitten räiskähdys, vaimea huudahdus ja taas hiljaisuus – vain höyry – laulu kuin puristettujen huulten välistä – sieltä, sipsutellenko astuva