torstaina, heinäkuuta 2

Kuin ajaisimme kilpaa yön halki, hän sanoi hysteriaa jäljitellen. Ohitimme sotilasajoneuvojen saattuen. Niiden valopisteet katosivat nopeasti pimeään. Kun hermosto ei enää pelaa, sitä putoaa vain maahan, hän sanoi. Voi vain haistella multaa ja toivoa parasta.
   Hän pysäytti auton pitkällä suoralla ruohikkoiselle pientareelle jota reunustavan betoniaidan yläreunassa kulki kolminkertainen piikkilanka. Kortisoniturvotuksesta hänen kasvoissaan oli tuskin jälkeäkään ja hän pystyi nukkumaan

1 Comments:

Blogger Vesa Haapala said...

Hienoa, suggestiivista, olennaista proosaa! Pidän tällaisesta kirjoittamisesta, jossa samalla ikään kuin leikataan elokuvaa.

7/04/2009 9:11 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home