Hän on insinöörinä Talvivaaran nikkelikaivoksilla. Hän ajattelee, että hänet on kursittu kokoon. Polttoöljyn löyhkä leijuu kaiken yläpuolella. Työ oli hirvittävän pitkäpiimäistä. Hän ahtoi huoneeseen tuolin ja pöydän ja istuu hämärässä, keskittyy pitämään maailman ulkopuolellaan. Se on pieni, pimeä, rähjäinen tila, täydellinen tarkoitukseensa. Hänestä tuntuu, että eristyneisyys päättyisi vasta sitten, kun hän olisi yhtä ulkopuolella olevien taistelujen kanssa. Kutsutaanko sitä pistettä historiaksi? Enää ei ollut olemassa maailmaa, jossa ukrainalainen ampuisi itsensä kesken sököpelin, enää ei ollut maailmaa, jossa ilmastointitunnelista ryömisi rottia