Puhuin aikaisemmin siitä kuinka New York on kuin suuri vankila. Manhattan on oma erityisosastonsa tuon vankilan sisällä. Se on erämaan vastakohta; pinta peittää kaiken, todellista ei voi nähdä. Siksi Peggy Olsonin hahmo on niin vaikuttava. Hän on lähde. Katsoessani Mad Meniä ensimmäisiä kertoja hän hämmensi minua. Minua ihmetytti se miksi hän on siellä, miksi hän ei lähde, miksi hänen kuvansa näkyy tuosta peilistä. Siksi koska hän katsoo peiliin. Joen liikkuvasta pinnasta heijastuvat koivujen valkomustat rungot, ne taipuvat ja vääntyilevät ja värisevät ja jostakin kuuluu karhun ääni, karhun joka on mennyt veden alle hyttysiä, mäkäräisia ja polttiaisia pakoon, vain korvanpäät ja kuononpää näkyvät siitä.