Kukkulat ja rannikot ovat metsättömät ja tundra leviää yksitoikkoisena ja kylmänä joka ilmansuuntaan. Heistä voi sanoa että he ymmärsivät miten ihmisiä on nyljettävä, jokainen omalla tavallaan. Näen Don Draperin suuressa laatikossa, tämä ei ole ensimmäinen laatikkohetki hänelle. Sitä kutsutaan nimellä balok, suuri pitkulainen laudasta rakennettu laatikko jalasten päällä. Ulkona on viitisenkymmentä astetta pakkasta, porot levittävät ympärilleen höyryä kun ne painavat pimeässä. Niitä on 12. Laatikon sisällä ei ole lämmintä koska siellä ei juuri voi liikkua. Ei voi liikuttaa itseään muuta kuin jännittämällä ruumistaan rytmisesti. Se lämmittää hieman. On siellä tietysti vällyjä.
Heistä voi sanoa että he ymmärsivät miten ihmisiä on nyljettävä, jokainen omalla tavallaan. Toiset heistä olivat parempia imemisessä, toiset taas jonkinlaisessa töykkimisessä josta mieleen tulee se kuinka Pentti Saarikoski yritti keksiä sähköpiiskaa tarkoittavalle englanninkielen sanalle suomennosta. Hän luki jotakin amerikanenglannin sanakirjaa talvisessa keskustan kirjakaupassa, naakat seisoskelivat ikkunan ulkopuolella. Minä näen Don Draperin viistämässä jäätynyttä sammenkylkeä puukolla, on pimeää ja on valkoista, jäätynyt sammenmäti on mustaa.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home