Palatakseni Peggy Olsoniin. Ajattelen lepakkoa joka roikkuu; se tarvitsee sitä että veri menee päähän. Epäilemättä monet pitävät Peggy Olsonia kylmänä. Hän jättää vastasyntyneen lapsensa. Mutta hän ei voi jatkaa sitä mitä hänen äitinsä ja sukunsa tekee, hän ei voi olla osa sitä maailmaa millään tavoin. Kokemus on täsmälleen sama kuin Don Draperin, hänkin jättää kaiken koska hänen täytyy tehdä niin pysyäkseen elossa. Myös veljensä, joka on siinä vaiheessa hänen ainoa elossaoleva lähisukulaisensa. Epäilemättä monet pitävät Peggy Olsonia kylmänä. Hän on varma epävarmuudessaan, hän avaa oven jos hän tarttuu kahvaan mutta hän ei palaa takaisin. Hän istuu pöydän ääreen, kaivaa taskustaan laventelinlehtiä, hieroo niitä sormissaan ja haistelee. Hän menee kuiden ja sädekuurojen toiselle puolelle.