Etäältä katsottunahana tämän voisin ottaa hyvänä vitsinä, tai viihdyttävänä kauhutarinana, jonka neuropatian hovimestari on sepittänyt yksinäisinä iltoinaan. Luganossa, järven rannalla, siemaillen samalla paksua verikeittoa. Mielestäni sairaalat muistuttavat ravintoloita, ja siksi pidänkin ravintoloista mutta vihaan sairaaloita. Piippu oli valmistettu kanervan juuripahkasta, kenties pienten metsämenninkäisten hyväilemästä pahkasta. Olin varma siitä, tunsin heidän pienten sormiensa liikkeen nenälläni polttaessani sitä. Savu on aavistuksen purppuraista. Mutta yhtä kaikki kaunista osuessaan laipion lukuisiin kipsikuviin. Aamulla on mentävä kirkkoon. Ennen sitä: yksi piipullinen. Sen jälkeen: yksi piipullinen. Vilkaisin toistuvasti rannettani, jos suonet ovat koholla ja sinertävät oikeansävyisesti, kaikki on hyvin. Siihen tarvitaan luonnonvaloa. Neuropatian hovimestari kenties luuli tukehtuvansa, vaikka häntä ammuttiin rintaan. Katselin kuinka hän vaipui hitaasti maahan, vääntelehti siinä ja sitten nousi ylös, pyyhki nenäliinalla rintansa ja jatkoi kirjoittamista. En kestä sairaaloita sen vuoksi, että ne ovat ravintoloita, joissa juominen on kielletty