Hän kumartui ja tarttui vikkelästi pitkäkaulaiseen mittapulloon, kohotti sen vasten valoa tarkistaakseen, että neste ulottui merkkiin, peitti suun kämmenellään, käänsi pullon ylösalaisin useita kertoja ja tyhjensi sen koeputkeen, jonka pohjasta kohosi myriadeja hopeakuplia ja totesi: yksitoista pilkku kaksi, vielä on aikaa. Hän poikkesi linnaansa, siis siihen asuntoon, joka oli puoliksi romahtaneessa kerrostalossa. Hänellä oli mielessään muutakin kuin vain jättää lankonsa lahjoittama ori talliin tai nuuhkia maalaisilmaa, joka kylläkin oli sangan hiilipölyn täyteistä.