Voin puhua vapaasti vain silloin, kun kukaan ei ole kuuntelemassa. Minun täytyy silloin olla itsekin kuuntelematta itseäni. Minun täytyy ikään kuin asettaa korvani pinnalle ja puhua veden alle. Jos kuuntelisin itseäni, häikäistyisin ja vaikenisin. Alkaisin pelätä itseäni. Koettaisin kietoa takin tiukemmin ympärilleni. En enää ymmärtäisi, miksi käteni ojentuu, miksi se tarttuu teekuppiin ja miksi silmäni osoittavat sinne minne osoittavat. Pelästyksen jälkeen huumaantuisin itsestäni. Ottaisin teennäisen asennon, vetäisin ilmaa keuhkoihini ja tepastelisin ympäri huonetta. Silmissäni olisi kirkas ja hiukan hohtava kalvo. Niin jatkaisin läpi yön ja auringon jo noustessa kaatuisin sängylleni ja nukahtaisin heti.