Kumartuipa vain, ja valoi simaa maljoihin, ja muuta sen tapaista aina iättömyyksiin asti, huoneessa, kuusiseinäisessä huoneesa mikä varmasti oli pirun tekosia, kenenkä muunkaan, kuka muu muka antaa rypäleitä pienestä nyörein suljetusta nahkapussistaan, kuka muu kuin itse piru, jonka kanssa olin perhostelemassa joen rannalla, hänen takaan kulki outo valoilmiö jonka tulkitsin tähden heijastukseksi vaaleista hiuksista, tähden tai vasta kuusten takaa nousevan kuun. Piru puhui kartanostaan joka on päässyt rappeutumaan palvelijastaan joka oli sytyttänyt huolimattomalla tupakantumpillaan hänen varastonsa tuleen. Suurin silmin piru katseli sytyttämäänsä sähkötulta ja näytti herkeämättömältä, siltä että on valmistautunut ottamaan viestin vastaan. Kaksi käärmettä oli kiertyneenä hänen jalkoihinsa, ja sitten asettuivat tähdetkin hänen päänsä yläpuolella ja minun oli haudattava kasvoni käsiini koska en uskonut sitä mahdolliseksi. Vieraiden ihmisten suru ja ilo, itki piru, kuinka voisin muka sellaista vastustaa, ja paljaat jalat metroasemalla, koiran haukahdukset, raiteiden kirskunta, kasvot valossa, valjussa, hämärässä