Koko Moskova oli jonkinlaisessa levottomuuden tilassa ja kaikki oli epävarmaa. Pieni sylkinoro valui ensin tuon vaaleapartaisen miehen leuan kuoppaan, sitten hitaasti leualle ja kaulalle. Kalpeana ja nyreänä istui hänen vaimonsa vihreän pelipöydän ääressä kello kaksi yöllä ja laski rokamboliin toisen satasen. Hänen kätensä vapisivat ja tulevaisuus näytti toivottomalta. Hän oli semmoisen arkamielisyyden vallassa, että oli valmis itkemään. Kello viideltä hän oli voittanut takaisin menettämänsä, jopa enemmänkin. Hänen voimansa pettivät hänet. Täydellisesti menehtyneenä hän joi vettä. Koko hänen entinen elämänsä, äidin ja nöyrän aviovaimon elämä, oli kadonnut silmänräpäyksessä