Haluaisin kävellä niin pitkään kuin mahdollista, ajatella, vaikkapa, vanhojen miesten palaamista, sitä kärsimättömyyttä, joka heidän osansa on tässä maailmassa, sitä oikeudenmukaisuuden ideaa, joka on turvottanut heidän sydämensä, keuhkonsa ja munuaisensa, sitä kuinka he kääntävät selkänsä, asettuvat asentoihin, häviävät nopeasti kuin kynänjälki kalkkiseinään, ovat sen ilmiön toteutuma joka minussakin, vääjäämättä, vaikuttaa, ihmeellisen, kammottavan ja epätoivoisen ilmiön toteutuma, niin, he ovat täsmällisiä, jonkinlaista puhtautta, puhdasta hämmästystä: tietysti se on järjetöntä, tai pitäisikö sanoa että järjettömyys häilyy siinä aina, heiluu kuin lankaan ripustettu mikä hyvänsä, tai pitäisikö kuitenkin sanoa, että se on vain lupaus järjettömyydestä, niin kuin sinulle näytettäisiin kuvaa ja sanottaisiin, että seuraavat tapahtumat asettuvat suhteeseen tähän kuvaan, ja sitten jäät toljottamaan yksityiskohtia: ei, tämä on aina kääntyilemistä pimeässä, tietoisuutta siitä, että värejä on mahdoton havaita ja että ne kuitenkin ovat, että yhtä hyvin kuin voi kävellä sillalla voi kävellä sen alla ja kummassakin voi tuntea pienet kasvoja vasten syöksähtelevät ja niihin ahnaasti tarttuvat hyönteiset, niiden ihon alle työntyvät pistimet, ja että lähestyvän kasvot ovat samanlaisten mustien pilkkujen peitossa ja hänenkin ruumiinsa värähtelee samanlaisen mielihyvän kourissa