Muurahaiset eivät kulkeneet latvaan ne kulkivat edestakaisin portteja ylös ja alas. Vallitsi suuri hiljaisuus koska myös moottori hiljeni ja saavuimme San Marcoon. Toisinaan Don Draperin silmät muuttuvat pikisiksi. Samalla tavalla villisika heilauttaa häntäänsä ja kääntyy pensaisiin. Don Draper kurkottaa smokkiaan kohti. Minulla oli syy olla peloissani Don Draper sanoo. Se on puhdas näyte johon kukaan ei ole koskenut. Mutta Don Draperin otsalla kulkee nyt pieniä keltaisia muurahaisia, portaissa noustaan ja niiden täytyy loppua. Samalla tavalla Don Draper syö pelkkiä pehmeitä ruokia: keitettyä kalaa, sieniä, keitettyjä munia, kakkua.

 

 

 Hän pyysi taas leipää ja voita, moottoriveneessä, matkalla Lidosta Venetsiaan. Monotypia, tussi, vesiväri, pigmentti, 10,5 x 14,8.

 

Häntä voi melko helposti sanoa olkiolioksi. Se tuikataan aina tuleen lopuksi. Samalla tavoin he panevat kuin kissan koriin ja kannen kiinni. Hyvästi. Don Draper istuu illallisella älykkönaisen kanssa. Nainen puhuu ihmisistä joilla on kaksi kieltä; ja hän puhuu nuolenpäistä joissa on kaksi sivua jotka on pykälletty sahalaitaisiksi. On jo vanha juttu, että rikollinen palaa rikospaikalle, hän ei pysty pysymään pystyssä ilman sitä. Don Draper kilauttelee Zippoaan. Hän repii irti mineraalivesipullon paperitarraa. Nainen selittää sitä kuinka hän hakkaa aukon seinään ja katselee siitä toiseen huoneeseen, ja senkin seinään pitää hakata aukko. Lopulta hän ei enää puhu aukoista vaan kyse on pelkästään nimilapusta seinässä. Todellista sydäntä on melko vaikea löytää ihmisten teoista. Sen kaivaminen on melko vaikeaa.

 

 

Yleensä Mad Men -jakson, ja sanalla sanoen kaiken, draama on tämä: kanat syövät suolaheinää, nouseva aurinko näkyy pronssisena Paisteen gongina. Munat, niiden keltuainen, sekoitetaan kellertävään vehnäjauhoon. Tästä taikinasta muovaillaan Don Draper. Sitten toisen maailman sarvipäinen hahmo, hahmo jota ei koskaan kuvata suoraan vaan kiertoteitä pitkin, sarven lävitse, kaulitsee Don Draperin ohueksi ja hänet ajetaan suuren nitisevän ja kolkkuvan pastakoneen lävitse joka tekee Don Draperista tagliatellea. Tästä tagliatellesta tehdään annos josta tulee Don Draperin muotoinen, sahramilla maustettu yöpasta. Don Draper syö sen, työ on loppu, on yö.

 

 

Kun nahka oli tehty hän luuli olevansa taas Pietarissa. Selkään oli tatuoitu etsivä taskulamppunsa ja revolverinsa kanssa, kalpea kivenhakkaaja, kauhistunut lihava kokki. Sinä yönä me olimme todellakin kaikki nukkeja, näin hänen mielensä läpi kukki.

 

 

Kun matka oli tehty hän luuli olevansa taas Pietarissa. Aivan kuten Monte Carlon ruletissa, punainen tai valkoinen. Hänen nenänsä muistutti erästä siltaa, Autionsalmen siltaa Petäjävedellä, sen luonnonkivistä holvia. Hänen päässään oli vihreäraidallinen pipo. Nenä oli tehty vahasta ja värjätty hyvin taitavasti, niin että se näytti elävältä aamun ja illan valossa. Don Draper ohjaa itseään usein katkeruuden avulla. Hän käyttää sitä muistamaan jotakin todellista, samaan tapaan kuin kaivaa taskustaan sinne säilömiään pujonlehtiä ja pureskelee niitä näytelmän jälkeen. Ne palauttavat takaisin tänne, ne tyhjentävät kasvot joille asetellaan sen jälkeen taas entiset esineet, muutama hevoskastanja, reikäinen kolikko, Zippo jonka Don Draper otti Don Draperin taskusta.

 

 

 

Käyttääkö Don Draper voimansa lähteenä vihaa? Kyllä. Kuinka paljon se hänestä itsestään on polttanut? Paljon. Maa on autio ja pimeä, inhon kukat kasvavat siellä täällä. Mitä tapahtuu 500 vuoden päästä? Nehän ovat punertavia pilviä noista jääkiekonpelaajista sanotaan. Laiha mies on hermostunut, hän purkaa sitä naputtamalla reittään kynsillään. Don Draper on taitava käyttämään vihaa, häntä voi sanoa onnekkaaksi siinä mielessä. Mutta ei se häntä itseään tietysti auta, hän joutuu ottamaan lisää rahaa ja valtaa, sitä työnnetään hänen syliinsä ja hän kantaa sitä kuin kissanpentua.

 

 

 

Palatakseni Bert Cooperiin. Yleensä hänen kasvonsa ovat minttuteen väriset. Hapettuessaan minttuteen väri vaihtuu vaaleanvihreästä ja keltaisesta tummaan okraan. Yhdet hänen kasvoistaan ovat keltaiset, toiset vihreät, kolmannet okranväriset. Hänet kuvataan hahmona joka näkee mitä tuleman pitää. Sen vuoksi hän ei enää elä samassa pullossa kuin toiset. Lopulta hän ei edes huomaa toisia enää; hän ravistelee jalkaansa ja yrittää saada sukanpohjaan tarttuneen purukumin irtoamaan. Elämä on vain hetki, hän sanoo, ja menee takaisin kirjansa ääreen, laskemaan. Yksi hänen päänsä laskee alun, toinen pää laskee keskikohdan ja kolmas pää lopun. Hän syö pitkään haudutettua ohrapuuroa minun kuvitelmissani. Siinä on myös pieniä mustia myrkkyhiutaleita, ne kuuluvat siihen.

 

 

 

Lähtiessään työmatkalle Kaliforniaan Don Draper on yksi putkikellopelin putkista. Jäniksennahkavasaraa heiluttava soittaja on näkymätön. Don Draper on hyvin värähtelevässä tilassa, kuvittelee näkevänsä kohta jo entisen vaimonsa jokaisessa ravintolan naisasiakkaassa, jättää Pete Kameli Kyttyrä Campbellin oman onnensa nojaan ja lyöttäytyy jetset-elämää viettävien, Euroopasta tulleiden tyhjäntoimittajien seuraan. Heidän elämänsä on uima-altaalla makaamista, liian tehokkailla autoilla ajamista ei-minnekään, illallispöydässä vähämielisten sanaleikkien rakentamista ja kaikenkattavaa naamioiden käyttöä. Heidän piireissään yksi turkki on vasta alkuruoka. He tuntevat vetoa Don Draperiin sen vuoksi että Don Draper näyttää siltä miltä näyttää. Don Draper taas pitää tilanteista joissa on mahdollista ajaa auto humalassa katolleen tai nauttia suuri määrä tuntematonta keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä. Ei Don Draperia sekään haittaa että tyhjäntoimittajien johtajan ja oppi-isän tytär näyttää siltä miltä näyttää ja on seksuaalisesti hyvin avoin. Johtaja näkee Don Draperin sopivana kantakirjaan ja lupaa elättää hänet jos hän liittyy heidän kiertävään näytelmäseurueeseensa. He ovat lopulta liian rasvaisia Don Draperille joka on perunansyöjä. Kelpo koiran tavoin Don Draper oksentaa liiat rasvat ja ravaa tiehensä elätellen mielessään kuvaa hyvistä tunkioista, perunankuorista, silakanruodoista ja auringossa herkulliseksi kuivuneista siannahkariekaleista.

 

 

Tämä kuvitelmani alkaa liukua pensaikkoihin joissa voi hyvinkin saada päähänsä lyijyä. Alan nähdä myöhemmän Don Draperin asunnon toisin; se ei ole enää Manhattanilla vaan lähellä banaaniviljelmiä. Seinillä on niitä Paul Gauguinin teoksia joita hän ei kerinnyt polttaa kylmänä iltana värjötellessään huovan alla. On kankaita joiden alta kolmenlaiset muurahaiset pääsevät kulkemaan. Keskellä huonetta on veistos joka muistuttaa suurta kulmarautaa tai on suuri puusta tehty kulmarauta johon on taltalla vedetty uria, se näyttää siltä että Kain Tapper on tehnyt sen oltuaan tatuoitsijoiden opissa.

 

 

Hän on jonkun asian palvelija, hän tuntee sen selvästi. Onko Don Draper jonkun asian palvelija, onko sahapukki jonkun asian palvelija. Voisi puhua villisianmetsästyksestä, jossa villisiat on totutettu kulkemaan metsässä tietyn aikataulun mukaisesti, täsmällisesti. Ruokinnan avulla heidät saa kulkemaan juuri tällä kellonlyömällä juuri näiden pajujen ohi. On heillä silti terävät torahampaat. Don Draper puolestaan riiputtaa itseään pimeässä huoneessa. Hän jäähdyttää lientään.

 

 

Lapsena näin kerran kun hän otti kärpäsen kiinni, ilmasta. Hän kysyi onko se siellä? En uskonut. Hän avasi nyrkkinsä ja kärpänen hieroi jalkojaan ja lennähti hetken perästä ilmaan. Roger Sterlingissä on vastaavaa vikkelyyttä, ikään kuin hänen sisällään asuisi monijalkainen olento, joka vain käyttää Roger Sterlingiä väliaineenaan. Kun Roger Sterling sanoo minä, tämä monijalkainen olento nyökkää poikaselleen. Vuorenhuiput, rotkot, lumi, jää, pakkanen. Kylmässä auringonvalo tuntuu etenevän nopeammin, siksi että kaikki muu on hitaampaa. Lumivalkohiuksinen, rakastettava, kiltti. Näin kai Roger Sterlingistä voisi sanoa asiaa tuntematta. Kyllä hän totuuteen pyrkii mutta jotakin tulee aina eteen. Oma heijastus ohikiitävän auton valkeassa ovessa.