Huolestuneena sen puhtaudesta hän levitti lepattavaa savua. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.

 

 

 

Silmässä on pupilli joka säätelee silmän lävitse kulkevan valon määrää. Kamerassa vastaava rakenne on aukko tai himmennin joka säätelee kameran linssin lävitse kulkevan valon määrää. Mielessä on vastaava rakenne joka säätelee mielen lävitse kulkevan valon määrää. Don Draperin mielen pupilli on ylikehittynyt. Siinä mielessä hän on peltomyyrä. Hän näkee hyvin pimeässä, koska hänen mielen pupillinsa on suuri ja herkistynyt toimimaan juuri pimeässä. Vastaavasti hänen näkönsä valossa on hyvin rajoittunut. Hän ajaa itsensä kohti pimeyttä koska siellä hän kokee olevansa turvassa. Hän rajaa pimeydellä itseään. Päihdyttävät aineet ovat yksi suunta pimeää kohti. Pimeästi toimiminen suhteessa toisiin ihmisiin on toinen suunta tätä kohti; hän rakentaa varjoja ympärilleen, hän tuottaa kohinaa ympärilleen, hän suunnittelee metodeja joilla voi voimistaa kohinaa ympärillään. Don Draper on peltomyyrä ja Arecibon radioteleskooppi.

 

 

Ei Don Draper alussa suhtaudu Peggy Olsoniin opettajanaan. Peggy Olson tulee hänelle sihteeriksi. Mutta nopeasti käy ilmi että hänellä on luova kyky, että hän on kirjoittaja. Tässä eläintarhassa Don Draper on pääpaviaani ja alussa Peggy Olson on varislintu, ehkä naakka. Mutta sitten hänestä tulee saukko, sitten jonkinlainen hyeena. Tämä hyeenaiteraatio on se, joka lopullisesti vakuuttaa Don Draperin. Se saa hänet tuntemaan itsensä lapseksi, ja lapset ovat muovautuvia; heidät on tehty savesta joka käy läpi kaikki asteensa joka hetki. Vesi, lieju, muta, savi. Kostea savi, kuivuva savi, kuivunut savi. Vesi, lieju, muta, savi.

Hän on hyvin taitava pelaaja ja terävä. Mutta kosmos on aina taitavampi koska se ei pelaa. Hänen voimansa kääntyy häntä vastaan; hänen pelinsä asettuu hänen päähänsä eikä se enää lähde pois.

 

 

 

 

 

Heidät on sekoitettu samaan aikaan. Heidät on heitetty ilmaan samaan aikaan. He ovat pudonneet samaan aikaan lumelle neulasina. Maalauksen keskellä, sen alaosassa, on tummankeltainen viisikanta. Sen ympärillä on sinertävä hehku, edelleen viisikannan muotoinen. Sen ympäriltä lähtevät muodot. Se on tehty öljyväreillä mutta niitä on käytetty vesivärien tapaan. Don Draper on munakkaantekijä. Peggy Olsonin ympärillä on alussa kalkkinen kuori. Heidän keskinäinen suhteensa muodostuu huoneiksi jotka seuraavat toisiaan. Kun heidän lopulta täytyy erota toisistaan Peggy Olson itkee. Hän näkee Don Draperin lävitse, hän näkee hänen alleen ja sen mitä siellä aukeaa. Hän näkee ilotalon, hän näkee koiran, hän näkee lohduttomuuden ja tyhjyyden loputtomuuden. Don Draper anoo verestävin silmin että Peggy Olson jäisi hänelle töihin. Peggy Olson kumartaa ja lähtee.

 

Henkisiä reaktioita. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.

 

Rakentaminen ja purkaminen. Sisäänhengitys ja uloshengitys.

 

Peggy Olsonin kuvio. Toiset sanovat Peggy Olsonin muodonmuutos. Alussa häntä kiusataan, muut näkevät hänet jostakin toisesta, tietysti alemmasta, maailmasta tulleeksi. Mutta harmonia on harmonia vaikka se olisikin outo harmonia. Eihän sitä tietysti ole helppo kuulla. Alun Peggy Olson on lopun Peggy Olson. Lopun Peggy Olson on alun Peggy Olson mutta kaikki hänessä on muuttunut. Minä en voi nähdä Don Draperia ilman Peggy Olsonia. Don Draper on pimeä yötaivas, itseriittoinen pimeä yötaivas hän on. Peggy Olson on aamupilvi jonka reunalla Jupiter loistaa, lukemattomat kuut kiertävät sitä.

 Rikosetsivä Hermann Dinkelmannin muotokuva nro. 3. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.

 

Onnistuin ensimmäistä kertaa paistamaan erittäin hyvän marinara-pizzan, siis pizzan jossa on päällä vain tomaattikastiketta, oliiviöljyä, valkosipulia ja yrttejä. Se oli yksi parhaimmista koskaan tekemistäni pizzoista. Olen kyllä yrittänyt tehdä marinaraa joskus aikaisemminkin mutta silloin lopputulos oli lähinnä kelvollinen. Keitin yksinkertaisen tomaattikastikkeen: sipulia, valkosipulia, tomaattia, kunnolla meiramia, hiukan timjamia, kunnolla mustapippuria. Sokeria ja suolaa ja balsamiviinietikkaa. Pohjakin oli yksinkertainen, noin 70 % täysjyväjauhoja ja loput valkoista vehnäjauhoa, varsin kostea koska kaasu-uunillani pohjan täytyy olla melko kostea että lopputulos on hyvä. Leipurin prosentteina kosteus oli 90 % luokkaa. Autolyysi eli jauhot ja vesi sekoitettuna ennen muita aineksia, noin tunti lepoa. Sitten suola ja kuivahiiva. Kunnon vaivaus, lepoaika semmoinen 8 tuntia. Salaisuus oli lopulta yksinkertainen. Oliiviöljy on se, joka sitoo pizzan kokonaisuudeksi ja harmonisoi sen, sen funktio on sama kuin juuston margharita-pizzassa. Sitä täytyy laittaa paljon ja sen täytyy olla laadultaan hyvää. Samoin mausteet, niiden täytyy olla hyvälaatuisia. Ripottelin päälle runsaasti kuivattua basilikaa ja hiukan meiramia. Leikkasin yhden keskikokoisen valkosipulinkynnen ohuiksi siivuiksi ja heittelin sen tasaisesti pizzalle. Samalla kokeilin sitä, mikä vaikutus on sillä laittaako oliiviöljyn ennen paistoa vai sen jälkeen. Jos oliiviöljyn laittaa ennen paistoa lämpö tietysti vaikuttaa sen makuun ja lopputuloksesta tulee mausteinen ja tiukempi. Jos oliiviöjyn laittaa paiston jälkeen mausta tulee hedelmäisempi, pehmeämpi, ja myös rakenteesta hiukan pehmeämpi. Makuasia kumpaa suosii enemmän. Analogia voisi olla talvi ja kesä.

 

 

 

 

Palatkaamme Peggy Olsoniin. Se peili joka näyttää Don Draperin, se peili näyttää myös hänet. Mutta ei heijastavan puolensa kautta. Peggy Olson kerää mutaa. Hän arkistoi mutaa. Hänellä on viimeisimmässä asunnossaan suuri huone täynnä mekaanisesti liikuteltavia arkistohyllyjä joissa muta on umpiopurkeissa ja päivättynä ja nimettynä keräämispaikan ja sen ominaisuuksien mukaan. Hän sanoo että hän haluaa laittaa kätensä mutaan. Tämän kai voidaan sanoa olevan kaiken alkupiste. Sitten hän iskee kätensä neuvotteluhuoneen seinään. Muut katselevat häntä ensin kuin yhden silkin lävitse, sitten toisen silkin, sitten kolmannen silkin, neljännen, viidennen, kuudennen, seitsemännen. Aurinko nousee.

 

Rikosetsivä Hermann Dinkelmannin muotokuva nro. 2. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.

 

 

 

Varas, valehtelija, jääräpää, ahmatti. Lintu nousee tuottaen ikuista kunniaa pesälle jossa se syntyi. Don Draperilla on alituinen halu musertaa itsensä. Sen vuoksi, tai siitä huolimatta, toiset näkevät hänet yleensä aurinkona.

 

Rikosetsivä Hermann Dinkelmannin muotokuva. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.

 Aika on vahvistin.

 

 

Riittää että antaa merkin yhdelle; muut kyllä seuraavat perässä. Eiväthän he voi muuta. Heidät on näkymättömin ketjuin yhdistetty toisiinsa. Ihmisethän pitävät kahleista, he ovat niin tottuneet kahleisiin että ilman niitä heidän olonsa muuttuu hyvin nopeasti hyvin orvoksi. Unissa kahleita ei ole. Mutta unissa kahleet ovat kuvia; on esimerkiksi auto joka näytetään sillä miten rautakettinki kalisee toista kettinkiä vasten. Tai on kaniini, joka odottaa hämärässä, sekin näytetään pelkästään kalinana. Se syntyy siitä, ilmassa näkyy ikään kuin kipuna joka on lentänyt pönttöuunista, sitten kipuna näyttääkin kanin peräpeililtä kun se loikkii.

Jäätynyt liha on arpakuution kokoisina paloina. Don Draper pyörittelee yhtä sormissaan, sitten nakkaa sen suuhunsa. Ilmassa haisee bensiini. Hän käyttää vasenta kättään ohjaamiseen. Hän nostaa lihakuution oikean kätensä peukalon ja etusormen varassa ilmaan, kaivaa Zipon vasemmalla kädellä ja heläyttää sen tuleen. Sitten hän sytyttää lihakuution palamaan ja nakkaa suuhunsa. Hänen vasen kätensä on taskussa, hän ohjaa rauhassa ja he menevät.

 

Hän on vesi tai sade, höyhenpeitteinen koira. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi, 10,5 x 14,8.

 

 

 

 

Kukkulat ja rannikot ovat metsättömät ja tundra leviää yksitoikkoisena ja kylmänä joka ilmansuuntaan. Heistä voi sanoa että he ymmärsivät miten ihmisiä on nyljettävä, jokainen omalla tavallaan. Näen Don Draperin suuressa laatikossa, tämä ei ole ensimmäinen laatikkohetki hänelle. Sitä kutsutaan nimellä balok, suuri pitkulainen laudasta rakennettu laatikko jalasten päällä. Ulkona on viitisenkymmentä astetta pakkasta, porot levittävät ympärilleen höyryä kun ne painavat pimeässä. Niitä on 12. Laatikon sisällä ei ole lämmintä koska siellä ei juuri voi liikkua. Ei voi liikuttaa itseään muuta kuin jännittämällä ruumistaan rytmisesti. Se lämmittää hieman. On siellä tietysti vällyjä.

Heistä voi sanoa että he ymmärsivät miten ihmisiä on nyljettävä, jokainen omalla tavallaan. Toiset heistä olivat parempia imemisessä, toiset taas jonkinlaisessa töykkimisessä josta mieleen tulee se kuinka Pentti Saarikoski yritti keksiä sähköpiiskaa tarkoittavalle englanninkielen sanalle suomennosta. Hän luki jotakin amerikanenglannin sanakirjaa talvisessa keskustan kirjakaupassa, naakat seisoskelivat ikkunan ulkopuolella. Minä näen Don Draperin viistämässä jäätynyttä sammenkylkeä puukolla, on pimeää ja on valkoista, jäätynyt sammenmäti on mustaa.

Voideltu kivi kiedottuna villaan. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi, 10,5 x 14,8.
 

 

 

Pyhä kolminaisuus: Gza, Rza, Sza.

 

 

 

Eräs kehittynyt metodi vihreän teen uuttamisessa on tasapainottaa hiukan liian alhaista lämpötilaa uuttamisajan pidentämisellä. Se tuottaa kiintoisia tuloksia; sillä tavalla makua pystyy hienoisesti muuttamaan, sillä tavalla makuun saa yleensä kitkeriä sävyjä jotka eivät kuitenkaan ole epämiellyttäviä kuten kävisi jos uuttamislämpö olisi ihanteen alapuolella ja uuttamisaika sama kuin ihannelämpötilassa. Vastaavalla tavalla lämpötilaa voi hiukan korottaa ja uuttamisaikaa lyhentää; se aiheuttaa vielä voimakkaammin kitkerien, maamaisten sävyjen korostumisen.

Usein Don Draper jaksaa kuunnella kauan kunnes ei enää jaksa. Hän nostaa ryhtinsä, siirtää energiansa keskelle, rintalastan alueelle, ja sanoo jotakin terävää joka saa vastapuolen hämmentymään. Sitten hän ottaa kiinni tuosta hämmentymisestä, hämmentää sitä omalla tavallaan, tekee sille oman miksauksensa, ja syöttää sen takaisin. Tällä tavoin neuvottelu etenee hänen haluamaansa suuntaan. Parhaimmassa tapauksessa vastapuoli ei ymmärrä lainkaan mitä tapahtuu, huomaa vain että hän pehmentyy, tulee hyvin muovailtavaksi. Se ei ole epämiellyttävä kokemus, päinvastoin, ja juuri tässä piilee Don Draperin neuvottelumetodin voima. Urho Kekkosen saunaneuvottelujen idea on lähellä tätä metodia.

 

Tunsin värähtelyn. Hän painoi kaasua; auto syöksähti eteenpäin. Se oli hopeanvärinen italialainen auto; matala, keveä ja muistutti muodoltaan kissaa joka vaanii saalistaan. Oli yö; valoviirut olivat keltaisia ja punaisia. Moottorin kierrokset olivat korkealla; viisari värisi lähellä punaista aluetta, ilma kohisi ja kaikki oli pysähtynyttä. 

Tämä on myyränmetsästäjien aluetta. Toisinaan Don Draperista tulee mieleen voimakkaasti säröytetty huuliharpun ääni. Hänessä on samanlaista riipivyyttä, pimeyttä jonka keskellä näkyy valopisteitä, ensin valkeita, sitten hiljalleen sinisiä ja lopulta valo on purppuraista. Tämä tie on se jota hän kulkee. Mutta sitten hän putoaa kuoppaan, niin käy väistämättä koska niin täytyy käydä. Don Draper on yksi suuri kuoppa ja hän kaivaa sen itse.

 

 

 

 

 

 

Espanjalaista hirnahtelua. Hopeinen tuhkakuppi, jonka pohjaan oli pakotettu suuri kuva sydämestä. Kuva sydämestä, puolivälissä symboliksi muuttumista. Sen toinen puoli oli kuvattu realistisemmin, verisuonet, ja toinen puoli pelkistettynä yksinkertaiseksi viivaksi. Useinkaan täällä junat eivät kulje omilla raiteillaan. Numerointisysteemi vaihtuu kaksi kertaa vuodessa: on olemassa talvinen systeemi ja kesäinen systeemi. Don Draper ei tietysti koskaan kulje omilla raiteillaan eikä käytä omaa kalustoaan. Hän istuu viimeisen vaunun viimeisellä istuinrivillä ja muistuttaa maalausta joka on asetettu nojaamaan selkänojaa vasten. Tekniikka on ajalleen tyypillinen. Paksua öljyväriä on yhdistetty spraypurkkiväriin. Donald Draper -lapsi painaa nenänsä ja otsansa ikkunalasia vasten. Juna kulkee suuressa kasvihuoneessa. Sudenkorennot ovat suuria, niiden siipiväli on parisen metriä. Mutta sitten ollaankin katedraalikaupungissa, ja sitten taas Cambridgen taivas. Kalkkinen maa heijastaa valoa. Kaikki on aseteltu taitetun sanomalehden päälle: puukolla halkaistu kananmuna, kaksi suolakurkkua, piparjuurta, mustaa leipää.

 

 

 

Olen alkanut tottua pimeään. Valo häikäisee. Pimeä on ystävä joka lainaa lämmintä takkiaan. Sen untuvat ovat toisen maailman hanhesta. Italiaa käytetään kuvana Don Draperin voimasta. Vai pitäisikö sanoa “väännöstä”, se kuvaa asiaa paremmin. Italiassa aurinko paistaa kovaa, sen näkee mustavalkokuvassa joka miltei palaa puhki. Apollonin temppeli rapautuu hiljalleen. Don Draperin maailmassa kaikki on palanutta. On yö.