Paul Kinsey minusta, enemmän kuin muut, tuntuu huoneelta. Pieni, yksi-ikkunainen huone. Ikkunan edessä pöytä, seinillä pari tuolia ja rautasänky patjoineen – peitteettä, tyynyttä. Nurkassa ruostunut sininen emalivati. Seinällä riippuu värijäljennös kultakehyksessä: Matkustaja lauttauspaikalla. Ja yöllä huone muuttuu luolaksi koirien saarella, haukku kuuluu joka puolelta ja jonkinlainen vikinä aina silloin tällöin, ja ujellus, ja se kun koira avaa kitansa ammolleen niin kuin haukottelisi ja ulvoo tukahtuneesti. Paul Kinseyn sormuksin koristettu etusormi on ojossa. Hän polttaa piippuaan ja on juuri sanomassa jotakin. Mutta sitten putoavien lohkareiden ääni peittää hänen sanansa. Kenties hän oli sanomassa jotakin niin sanotusta pahamaineisesta Beestä joka hallitsee näitä luolia.