Ihmisessä näkyy aina ompeleita. Toisinaan ompelutyö on tehty hyvin siististi, jopa niin siististi että mitään ei ensinäkemältä saata nähdä. Toisinaan työ on karkeaa, ompelu on tehty naskalilla ja paksulla männynpihkaisella langalla. Valo tietysti auttaa näkemisessä. Mutta ei ihminen aina ole valossa, eihän hän useinkaan ole valossa; ja vaikka hän olisi valossakin, ainahan toinen puoli kuitenkin on varjossa. Yöllä ihminen on toinen kuin päivällä. Yöllä Don Draperin takana, hänen varjossaan, näkee hänen yöhahmonsa: hänellä on olkihattu, samantapainen kuin van Goghin joissakin muotokuvissa ukoilla on. Keveä hattu, sopiva kesäiseen kuumaan ilmaan. Hänen kasvonsa ovat merkilliset, koukeroiset ja uurteiset. Ei hän näytä Don Draperilta, Don Draper näyttää pylväsmäiseltä välimerensypressiltä, hän näyttää hyvin kiemurtelevalta matalalta katajalta. Saattaa nähdä jonkinlaista savua, joka nousee hänen niskansa tienoilta. Päivän Don Draper on ommeltu hyvin siististi, yön Don Draper on ommeltu hyvin karkeasti, humalaisen pistoin, vaikkakin selvästi hyvin kaunomielisen humalaisen, sellaisen jonka kättä ja silmää ei raki ole vielä liiaksi sotkenut.