lauantaina, lokakuuta 25

Riittää että antaa merkin yhdelle; muut kyllä seuraavat perässä. Eiväthän he voi muuta. Heidät on näkymättömin ketjuin yhdistetty toisiinsa. Ihmisethän pitävät kahleista, he ovat niin tottuneet kahleisiin että ilman niitä heidän olonsa muuttuu hyvin nopeasti hyvin orvoksi. Unissa kahleita ei ole. Mutta unissa kahleet ovat kuvia; on esimerkiksi auto joka näytetään sillä miten rautakettinki kalisee toista kettinkiä vasten. Tai on kaniini, joka odottaa hämärässä, sekin näytetään pelkästään kalinana. Se syntyy siitä, ilmassa näkyy ikään kuin kipuna joka on lentänyt pönttöuunista, sitten kipuna näyttääkin kanin peräpeililtä kun se loikkii.

Jäätynyt liha on arpakuution kokoisina paloina. Don Draper pyörittelee yhtä sormissaan, sitten nakkaa sen suuhunsa. Ilmassa haisee bensiini. Hän käyttää vasenta kättään ohjaamiseen. Hän nostaa lihakuution oikean kätensä peukalon ja etusormen varassa ilmaan, kaivaa Zipon vasemmalla kädellä ja heläyttää sen tuleen. Sitten hän sytyttää lihakuution palamaan ja nakkaa suuhunsa. Hänen vasen kätensä on taskussa, hän ohjaa rauhassa ja he menevät.