Palatkaamme Peggy Olsoniin. Se peili joka näyttää Don Draperin, se peili näyttää myös hänet. Mutta ei heijastavan puolensa kautta. Peggy Olson kerää mutaa. Hän arkistoi mutaa. Hänellä on viimeisimmässä asunnossaan suuri huone täynnä mekaanisesti liikuteltavia arkistohyllyjä joissa muta on umpiopurkeissa ja päivättynä ja nimettynä keräämispaikan ja sen ominaisuuksien mukaan. Hän sanoo että hän haluaa laittaa kätensä mutaan. Tämän kai voidaan sanoa olevan kaiken alkupiste. Sitten hän iskee kätensä neuvotteluhuoneen seinään. Muut katselevat häntä ensin kuin yhden silkin lävitse, sitten toisen silkin, sitten kolmannen silkin, neljännen, viidennen, kuudennen, seitsemännen. Aurinko nousee.