sunnuntai, joulukuuta 15

Yksi huvittavimpia kohtauksia Mad Menissa on se, kun Don Draper on ostanut The Beatlesin Revolver-levyn syntymäpäivälahjaksi teini-ikäiselle tyttärelleen. Kuolemanlaakson mieleen tuovassa valtavassa kattohuoneistossaan hän tutkailee levyä hieman, asettaa levyn levysoittimeen ja asettaa neulan kakkospuolen viimeisen kappaleen kohdalle. Hän on pateettisen jalomielisellä tuulella, sekoittanut itselleen old fashionedin ja päättänyt todella kuunnella mitä nämä nyt sitten kuuntelevat. Tomorrow Never Knows alkaa soida. Ensin Don Draper sävähtää niin kuin häntä olisi purrut suppupaarma niskaan. Sitten hän tuijottaa tyhjin silmin eteensä. Kasvoilla risteilevät hienoisen kuvotuksen, vastenmielisyyden ja inhon tunteet. Hän huokaa syvään, nostaa rauhassa levysoittimen neulan, ottaa levyn, sujauttaa sen koteloonsa takaisin ja kävelee old fashionedin kanssa makuuhuoneeseensa kuin väsynyt vanha nyrkkeilijä.