Jumala peittää lusikalla pedon, hunaja
valuu ja mehiläiset kiemurtelevat pe-
säänsä. Mehiläiset nousevat vielä koh-
mettuneina, nousevat siivilleen ja me
seuraamme heitä näkemättä. He pa-
nevat sydämiämme. Pimeässä kellot
eivät soi. Pimeässä kukat sulkevat
ammusvaraston ovet, pimeässä herkku
muuttuu iljetykseksi, iljetys herkuksi.
Erilaiset äänimallinnukset lähestyvätt
meitä, he yrittävät väsyttää meidät, ja
minä olen väsynyt ja voisin nukkua kaksi
tuhatta vuotta. Hänen hiuksensa olviat
tuhkanvaaleat. Et ole ymmärtänyt, hän
sanoi. Maista piiskaa, hän sanoi, halkai-
se itsesi, hän sanoi, hän sanoi kyllä. Hänen
kaulassaan oli helmiketjuja ja hänen otsal-
laan. Se oli hänen naamiaisasunsa ja hä-
nen hormoniviittansa. Hän oli maallinen,
karvaton, korinttilainen tanssija, jonka
sielu siitti aina uusia sieluja. Astuin si-
sään ja tunsin suitsukkeen. Avasin oven,
koetin vetää sitä kiinni, mutta se ei
mennyt kiinni. Annoin sen olla, painoin
kaasua ja kuuntelin kalloni sisältä kuu-
luvia valituksia. Kadunreunat olivat täyn-
nä erilaisia nautintoja, hekuman asteet
olivat vaihtelevia ja hekumageneraattorit
eri tehoisia. Minä ajoin kaupungin ulko-
puolelle, sinne missä saatoin nähdä matalan
koivikon ja valot sen yläpuolella. Hänen
hiuksensa olivat tuhkanvaaleat, sen väri-
siksi muuttuvat pajunlehdet sen jälkeen
kun paju on kaadettu ja lehdet kuivuneet
auringon säteilyssä. Hän oli lusikoita soit-
tava nainen. Kiersin auton, tarkastin että
kaikki oli hyvin. Paukautin kerran kattoa
ja kuulostelin miltä kaiku kuulosti. Sitten
ajoin kohti sitä mitä minun pitikin. Kadut
olivat täynnä valoja, jotka olivat ihmisten
kiilteleviä silmiä. Silmät on lakattu elävällä
lakalla, kuin pellavaöljyllä joka ei koskaan
kuivu. Hän oli ikonimaalari ja sanoi tämän
eräänä aamuna, noustessaan sängystä ja
pyyhkiessään otsaansa lattialta nostamallaan
tahraisella rätillä. Hän oli komea, voisi
tuhkanvaalea sanoa, mutta hän ei ollut
sen enempää kuin minäkään, ilma ei
pyörteillyt hänen ympärillään sen enem-
pää eivätkä hänen kyyneleensä olleet sen
lämpimämpiä kuin minunkaan. Hän repi
pöydällä olevasta leivästä palasen ja työnsi
sen suuhunsa ja huuhtoi alas mustikka-
mehulla. Hänen äänensä kohisi turbiini-
maisesti, ja väliin kuului nielaisuja ja
korahduksia. Hänen puheensa oli sitä
samaa, kukaan muu kuin tuhkanvaalea
blondi tuskin olisi ymmärtänyt siitä
sanaakaan, eikä hänkään. Minä istuin
tuolilla, jonka kolme jalkaa olivat paljon
pidempiä kuin neljäs. KAtselin häntä ja
puhaltelin teetäni. Olin väsynyt, mutta
äkkiä jonkinlainen hengityksen kautta
sisäänmenevä huume tavoitti minut
ja olisin voinut nousta ja tanssia mutta
en tehnyt sitä. Sen sijaan nostin kitaran
seinän vierestä ja näppäilin muutaman
soinnun. Siinä meni tuntikausia, sinä
aikana hän oli ehtinyt nukahtaa uudes-
taan, lähteä ja palata vielä takaisin. Hänen
hiuksensa olivat tuhkanvaaleat ja hän
nojasi minua vasten, minä soitin vielä
ja hän liikkui ympärilläni niin kuin
kivipaasien ympärillä liikutaan. Hänen
hiuksensa olivat tuhkanvaaleat ja ne
laskeutuivat alas alkuperäisen aiheen
tavoin. Hänen hengityksensä oli tasais-
ta, se oli mutinaa joka kuului pullon
sisältä tai kuisketta jota puiden runkojen
sisältä kuului. Koetin sulkea auton ovea,
mutta oventiiviste oli mutkalla niin että
se oli mahdotonta. Katsoin takapeilistä
millaisella autolla minua tällä kertaa seu-
rattaisiin. Musta Volga, joka pysyi koko
ajan noin kahdeksankymmenen metrin
päässä. Suuntasin kohti Vasilein kirkon
tornia ja rukoilin mielessäni. Hän istui
sängyllä ja lakkasi kynsiään. Kun astuin
huoneeseen hän ei kiinnittänyt minuun
mitään huomiota. Vasta noin kymmenen
minuutin kuluttua, saatuaan urakkansa
päätökseen, hän nosti katseensa ja sanoi:
kuka näistä on voittaja, onko se tämä,
ja hän nosti oikeata jalkaansa ja kosketti
etusormellaan isovarpaansa kynttä, vai
onko se tämä, ja hän nosti vasenta jalkaansa
ja kosketti etusormellaan pikkuvarpaansa
kynttä. Hänen hiuksensa olivat tuhkan-
vaaleat. Lontoo oli kylmä ja siksi me
emme voineet olla siellä. Hän oli tuhat
karvatonta ihmistä, jotka olivat löytäneet
paikalle jolta nähdä. Minä katselin matalan
koivikon ylitse, jossakin etäällä hävittäjä
lensi suoraan koivujen ylitse ja vasta tovin
kuluttua sen ääni saavutti minut. Me olemme
olemassa vain lyhyen hetken, ja sen jälkeen
olemme olemassa vain lyhyen hetken ja
sen jälkeen kun äänirautaa isketään yhä
uudelleen ja uudelleen. Istuin takanurkassa
ja join oluttani. Katselin naista, joka oli
kumartuneena lukemaan jotakin lehteä.
Hänen hiuksensa eivät ollleet tuhkanvaa-
leat eikä hän muutoinkaan ollut sitä.
Hän oli blondi, mutta sellainen joka
ei ole koskaan käynyt kaivoksessa. Hän
oli enemmänkin sitä tyyppiä, joka sanoo
ei tarkoittaessaan kyllä ja kyllä tarkoittaes-
saan ei ja joka lopulta ei tiedä mistään.
Hänen nimensä saattoi oli pitkulainen,
kenties suipistuva. Minun oli saatava
kaikki muuttumaan, äänet, pimeys,
sätkä jota koetin kääriä vaikka en nähnyt
kunnolla mitä tein. Meidät oli ajateltu
hyvin, sen tiesin, meidät oli suunniteltu
tarkasti ja kauniisti ja kaikki oli hyvin.
Hänen hiuksensa olivat tuhkanvaaleat
ja hän oli kumartuneena lukemaan jo-
takin muotilehteä. Minä istuin taaimmai-
sessa nurkassa ja koetin näppäillä jotakin
mutta tunsin olevani himo joka on pako-
tettu pulloon. Minä olin yksi noista pullois-
ta, yksi viimeisistä pulloista ja hän oli
toinen noista viimeisistä pulloista. Me
istuimme noiden matalien koivujen
keskellä ja hän keitti makaroneja sprii-
keittimellä. Meidän piti lähteä Kaliforniaan
mutta Kalifornia oli siinä natoineen ja
aina kun sinne katsoi, tunsi pienen sirun
työntyvän aivoihinsa. Minä katselin häntä,
olen koko elämäni ollut katselematta
mitään mutta nyt katselin häntä koska
hänen hiuksensa olivat tuhkanvaaleat
ja koska hänen lantionsa teki kahdeksikon
muotoa ja koska hän sytytti spriikeittimen
silmillään. Me olemme samaan aikaan,
me olemme samaan aikaan kun ovi
ei mene kiinni ja me istumme samaan
aikaan tässä rannalla ja kuulemme
saman nousevan ja laskevan äänen
joka laskeutuu päästä jalkoihin ja
nousee taas takaisin päähän, kyllä
me olemme tässä ja kohina, kyllä
me olemme tässä ja kohina ja
lentoemot, kyllä me olemme tässä.